Halsterbrookin kartanon toinen Joulumysteeri 7/24; Ovi aukeaa

”Lindkvist, Fanny Katarina”, neiti Lindkvist vastasi vapisevin käsin, kun oli ehtinyt nostaa puhelimensa kosteasta maasta, johon se oli säikähdyksen säpsäyttämänä tipahtanut soittoäänen yllättävän parahduksen ansiosta. Huono matemaatikko Ares Methykos, jonka oma kallis uutuuslaite oli vähimmästä kosteudesta kosahtanut, oli kateellisena, mutta toiveikkaana - toivoen vastaavaa kosteusvaurioseurausta matkakumppaninsa laitteelle - seurannut viisi-kuusi kertaa omaa laitettaan huokeamman puhelimen nostoa märästä maasta. Kielitieteilijä Lindkvistin puhelin toimi kuitenkin moitteettomasti, mutta kuuluiko soittajan suunnalta yhtään mitään? Ei ihan heti, sillä Lindkvist joutui utelemaan tuntemattoman soittajan esittelyä: ”Halloo, tämä on Lindkvistin Fanny, kuka siellä soittelee?”

”No kuule, Larry McLaren tässä vierestä terve!” sanoi meklari McLaren, joka seisoi kahden matkakumppaninsa vieressä muutaman askelen sivummalla, eivätkä nämä olleet huomanneet tämän kaivaneen omaa puhelintaan esiin. ”Soitin tähän numeroon, mikä oli tässä mulle tulleessa sähköpostissa.”

”Sehän on samperi soikoon minun numeroni!” Lindkvist toi julki silmät ihmetyksestä toljottaen.

”Niinpä tuo näyttäisi olevan. Ja siis eri kuin mikä Teidän printtiliuskassanne”, McLaren totesi.

”Vaikuttaa läpeensä huijaukselta koko Jouluriento”, Methykos sanoi. ”Olen kuullut tällaisista huijausviesteistä. Jostain syystä ne käyttävät ristiin näitä huijattavien yhteystietoja toisille huijatuille osoitetuissa viesteissä. Aikamoinen sattuma, että teidän kahden viesteissä osui Fannyn numero Larrylle!”

Methykos itse ei ollut tulostanut omaa sähköpostiviestiään, eikä hänellä ollut toimimattomalla puhelimellaan myöskään pääsyä tarkastamaan sähköpostisovelluksitse mikä puhelinnumero MAAA:n toimitusjohtaja Dale Ferryllä olikaan hänen saamassa yhteydenotossa.

Halsterbrookin kartanon jykevän pääsisäänkäynnin toinen pariovi raottui naristen. Oven noentummaksi patinoituneessa rautaisessa takokuviopinnoitteessa oli kuvattu monia yksityiskohtia, joista enimmän huomion veivät suurikokoinen karju, leijona ja jahtikoira. Ovi kääntyi auki raskaasti ja hitaasti vanhojen, ruosteisten saranoittensa uskollisesti kannattelemana. Loppua kohti örähtelevä narina muuttui naukaisuksi ja vinkaisuksi. Narina, naukaisu ja vinkaisu. Jos seurasi oven takokuviossa esiintyvää eläinsarjaa, saattoi oven aukeamisäänen kuvitella jäljittelevän näiden ääniä. Ensin, kuin sian matala röhkäisykörinä, sitten kissan mauku ja sitten vielä kuin joku olisi astunut koiran hännän päälle. Se joka oven oli lukinnut ei ollut odottanut ovea kolkuttavan päivänä jonain seurueen, johon lukeutui tavarantuntijameklari Larry McLaren, jolta ei sentään puuttunut kaikkia lukkosepänkään konsteja.

Yltyvän jouluräntäsateen uhkaama kolmikko pääsi nyt astumaan sisään kartanoon. Sisätila ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Pimeä ja kolkko, sellaiselta vaikutti Halsterbrookin kartanon sisääntuloaula. Monitoimimies meklari McLarenilla oli sentään pieni LED-valaisin vyökotelossaan, joten matkalaiset eivät ihan ensimmäiseksi kompastuneet romuun, puutavaraan ja pönttöihin, joita oli pääasiassa eteistilan sivustoilla, mutta valitettavasti myös keskikäytävällä.

”Olisko ollut jotain remppaa?” arvioi McLaren ja eteisen rytökasoista päätellen meklari osui varmaankin oikeaan.

Heille ei aivan välittömästi ollut tietenkään selvää, että rakennuksen sähköt oli katkaistu. Myöskin heillä tuli menemään vielä hyvä kotva ennen kuin he löytäisivät lisää valaisimia McLarenin LED-tuikun rinnalle. Sen varassa he nyt kuitenkin saattoivat käyskellä hallimaisessa aulasalissa törmäilemättä toisiinsa tai sivuseivustoilla tilaa vartioiviin aseistettuihin haarniskoihin, joita oli yhteensä kuusi.

”Veikkaanpa joo, että remppaa on tehty ja ehkä jäänyt keskenkin”, McLaren jatkoi arviotaan tutkittuaan lattialta löytämäänsä paperiarkkia. Siinä oli ilmeisesti kartanon pää- ja siipirakennuksen kerroskohtainen pohjapiirros, jossa osa huoneista ja muista tiloista oli numeroitu työmiesten toimia helpottamaan.

”Saanko vilkaista?” neiti Lindkvist pyysi ja paperi jäi hänelle. Häntä miellytti kaikesta huijatuksi tulemisesta riippumatta ajatella, että tämä kenties oli sittenkin kokonaan järjestetty tilaisuus, mutta kokijoiden tuli jotenkin itse tehdä elämyksensä.

”Sähköt ei taida toimia”, Methykos esitti kokeiltuaan useampaa seiniltä löytämäänsä valokatkaisijaa. ”Voisi yrittää tehdä tulen kuitenkin, että saamme lämmitellä”, hän ehdotti. Aulan perällä oli pieni tulisija.

”Voisimme myös tutkia hieman paikkoja sitä ennen. Jos vaikka löytyisi vähän mukavampi takkahuone tai vaikkapa köökki”, McLaren sanoi. Näin päätettiin tehdä.