Halsterbrookin kartanon toinen Joulumysteeri 4/24; Matkakumppanit

”Miksi Te jätitte sen nykytaidemeklaroinnin?” kielitieteilijä Lindkvist kysyi vastapäätään istuvalta McLarenilta.

”Katoppa se on sillä tavalla, että eihän se iso huutohinta ole se ainua autuus mitä meikämeklarin sielu halajaa. Vaan, avvainasemassa mulla ompi se ihmisen kohtaaminen ja kauppakytkyn luonti, ja sep' jääpi konsa helpolla puuttumaan nuista massa-, messu-, massi- ja messinkimeklaroinneista.”

Junan keskikäytävän toissapuolen penkillään nyhjöttävä Methykos oli kyllästynyt meklarin puheenpapatukseen jo pian ensivirstoilla siitä lähtien kun McLaren oli noussut vaunuun ja esittäytynyt lukeutuvansa Lindkvistin ja Methykosin ohella MAAA:n tarjoamaan Joulunviettoon osallistuvaksi. Methykos oli koettanut paeta vaivaannuttavaa yhteistilannetta neliulotteisen tesserakti-sudokun ratkontaan muistaakseen vain kohta, että hän oli huono matemaatikko myös sen suhteen, minkälaista logiikkaa katsottiin tarvittavan lehtiläpyskän sisältämien tehtävähökötelmien ratkaisussa. Tesserakti-sudokulehden metka maskotti Tessu-rakki ei paljon lohduttanut. Methykosia korpesi koko rakki. Vastapäinen Lindkvist oli vieläpä maininnut rakkia veikeäksi heti kohta opastettuaan Methykosia, että sudoku tulisi lausua pitkällä uulla 'suudoku'. Pitäisivät omat asiansa.

Seuraavan vartin Methykos oli kuluttanut Pectus-rasian systemaattiseen tyhjentämiseen ja tunsi nyt tekonsa ansiosta tovin alhaista oloa. Pastilleja ei ollut tarkoitettu matkan naposteluevääksi, vaan ne oli varustettu mukaan siltä varalta, että metri kuusikymmentä senttiä, laihan kaulan ympärille kiedottua villakaulaliinaa pettäisi talvenkosteassa koleudessa, joka tarinan kuvastoon kuului, ja salakavala hinkuyskä eli muu vastaava flunssa tekisi Methykosin Joulusta ikävällä tavalla ikimuistoisen.

”Kytkykauppa, sanoitteko?” Lindkvist kysyi meklari McLarenilta kummeksuen kytkykaupan vähemmän ilmeistä yhteyttä huutokauppameklarin toimenkuvaan.

”Eipäs kun kauppakytky. Se kun saahaan se asiakas aikaiseksi. Ensinnähän siinä kohdataan useimmiten vaan ihminen. Ei se vielä ole asiakas tai ei tiijä olevansa. Se pittee kertua hänelle – niinku laulussa sanotaan 'se hänelle nyt kertokaa, kun itse en ma voi', mutta laulusta poiketen se pittee nyt ite osata kertua. Eli tässä tullee nysse tärkiä osa tätä meikämeklarin osaamista, osumista ja hosumista. Se on sillä tavalla, että marketti kun myypi ihmiselle jonku tavaran niin eihän se ihminen tiijä sitä tarvihtevansa ennen kun sille luodahan sen tarve. Eli tehhää mainostus. Marketissa se halutaan kerralla osuvan mahollisimman laajalle tohvelinkuluttajistolle, mutta tässä hommassa taas se koko viekkaus käytetään per asiakas ja niin henkilökohtaisella tasolla kun vain kehtaapi. Ja tarvitaanhan se koko viekkaus kun myytävä tavara on usein jos mitä vain ja sen laidasta laitaan, laidan yli ja kölin ali. Ja siinä tarvitaan sitä ihmistuntua, että saahaan se ihminen ensin asialle avvoimeksi ja ressistä rennoksi. Ja huumorillahan se käy enimmän aikaa tapauksia. Kahen kujjeen menetelmä, tiijäkkö mikä se on?”

”Ei ole tuttu”, Lindkvist sai lyhyen puheenvuoron.

”Eikö oo tuttu? No kun se ihminen on ensin päällepäin katottu mikseensä eli saatu ensisilmäyksen arvio että mikä se on ihmisiään, niin kikkapakin valikoimasta otetaan kaksi vitsiä ja kummalle, jos kummallekaan, enempi hörähtääpi nauramaan niin sen mukaan lähetään juonimaan siitä inehmosta kuuliaista kuluttaja-asiakasta. Aika hyvä, emminä sano että paras, mutta aika hyvä, mulle, vitsipari ompi ollunna 1) ihtekriittinen lohkaisu omasta ylikertymästä ja 2) niin härski että se haudattukin paavi nauraa. Näitä ite juttujahan minä en tässä mene paljastamaan, mutta tämmöset menetelmät ja konstit, ne on semmosta ite kerättyä tietotaitoa. Kun ei siinä kohtaamistilanteessa auta mitään diplomeja tai muita paperiarkkeja esitellä. Vaikka kyllä meikämeklarilla semmonenkin on Juhtuan Juhannus-Tohinasta 2007, jossa voitin myyntimies Jetro Rusetin kädenväännössä. Rehvastellaan tässä nyt sitten matkan jouduttamisiksi kun alettiin, niin tiijäkkönä että on terveyskeskuksissa ihan taattu juhannusperinne, että sinne raijataan käsikatkoisia miehiä suoraan verkkopaitasillaan maakuntien kädenvääntöpöydistä?”

”Ei ole tuttu ilmiö”, Lindkvist vastasi napakasti.

”No siihen käsikatkoisten lautakuntaan se Jetrokin pääsi liittymään, kun sehän napsahti oikein paukauksella tuon olkavarsi, ihan jauhoksi koko luu, luujauhoksi. Ja jauhoista pullaan, nimittäin sitä tietä iskeytyi tuon pullamainen käpälä pöytää vasten ja levitä läiskähti kuin taikina. Ja huljuhan se koko ukko kun on niin pullava tuo Jetro Rusetti. Mutta ei menny jauhot suuhun myyntimiehellä. Sen verran oli arvaamattomissa promilleissaan ettei ehtinyt kärsiä kivistyksiä ensinkään vaikka oli luu hileinä. Niin nosti rotestin väännön tuloksesta, että ei kelvannu, että muka epäselvästi keskeytyi ennen ratkaisua. Ja epäselvä se oli ainakin ite, siinä huuruissaan. Minä siihen sitten myöntymään, että asia korjataan, että onhan sulla katos toi toinen käsi vielä vääntökunnossa. Niin se lähti siitä sitten kumminkin mielummin korjauttamaan sitä katkenneempaansa...”

Huono matemaatikko Methykos oli tällä välin riipinyt tyhjän Pectus-rasiansa puna-valkeaksi silpuksi pöytätasolleen ja oli muka pohtivinaan silpun joukko-opillisia ominaisuuksia ja ulottuvuuksia, leikkauksia ja unioneja, loikkauksia ja alueloukkauksia – hänellä ei ollut mitään käsitystä joukko-opin peruskäsitteistöstä ja -operaatioista. Meklarin puhetulva, virkevuo, lauselajitelma, sanasato, kertomuskeko, tarinatarha, muistelomyriadi, asia-aallokko, selostussuo so. pitkällinen paskanlänkätys oli turruttanut Methykosin mielen jo siinä määrin, että jos meklari McLaren olisi sattumoisin alkanut muovata Methykosille 'kauppakytkyä' ladatusta pistoolista, huono matemaatikko ei olisi kahta kertaa harkinnut, tuskin edes yhtä.

Lindkvist, paatunut kielitieteilijä, oli seurannut McLarenin formulmaista meklatuuri-oratoriota ollenkaan vaivaantumatta, mutta niin ikään hän oli osannut seurata kiinnostuneena matemaatikko Methykosin puheetonta viestintää, ele- ja asentokieltä. Siellä missä on ihminen, ei kielestä päästä, vaiti eli ei.

(Tämän pätkän toteutusta ovat henkisesti sponsoroineet kaksi kirjoittajan vieruspöydän persialaisprinsessaa, jotka täyttivät kahvilan, mahdollisesti tavaratalon koko kerrostason, äänekkäällä ja taukoamattomalla asiallaan. Kielitaidosta olisi ollut hyötyä, sillä muutaman kymmenen minuutin aikana maailmasta sanottiin varmasti kaikki.)

PS. Seuraavassa osassa Fanny Lindkvist kertoo vitsin.