Halsterbrookin kartanon toinen Joulumysteeri 12/24; Hyppivä neula

Kolmikko Lindkvist, Methykos ja McLaren pyrkivät tallipihalle ensin etupihan kautta eli sitä tietä mistä olivat tulleet sisään kartanon päärakennukseen. Pääsisäänkäynnistä ulos astuttua piti kääntyä vasemmalle. Jokusen reippaan askeleen päässä tultiin rakennuksen kaakkoiskulmalle. Kulman takaa alkoi lähes suoraan päärakennuksen seinän jatkeena tallipihan korkea muuri. Sen takaa näkyi kaksikerroksinen tallisiipi, jonka jyrkästi viistävä pikimusta katto heitti katsojan katseen korkealle yläilmoihin, josta edelleen tihutti räntää. Muurin keskivaiheilla oli rautainen pariovellinen ristikkoportti, jonka kaarevalla harjalla kaksi hevosenkuvaa pitivät kisailuaan. Toinen heitti hurjana harjaansa takajaloilleen nousten, toinen potkaisi vikuristi taakseen. Kummankin jockey lensi kaaressa satulasta.

”Tämä on niin lukossa tämä portti, että näpit vaan jäätyy roplatessa”, sanoi lukkomestarin vastuun harteilleen ottanut meklari McLaren. ”Parempi olisi varmaan koettaa päärakennuksen kautta. Pohjapiirroksen mukaan sieltä pääsee kanssa.”

Tämä piti paikkansa. Portin ristikon läpi näki helposti, että koko tallipihan vastakkaisella puolella oleva tallin seinusta oli ovea oven vieressä. Pohjapiirroksen mukaan kartanon puolelta pääsi tallisiiven maatasan kerrokseen alakerran koilliskulman pitkän varastotilan läpi kulkien. Sitä reittiä testattiin seuraavaksi. Pitkään varastotilaan pääsi kahta tietä. Ensinnäkin jo aiemmin vieraillun pääkeittiön kuivavaraston takanurkasta, mutta myös suuren salonkisalin puolelta pääsi helposti, sillä varaston ja ison salin väliseinä oli tehty kokoontaitettavista puupaneelisermeistä, joista reunimmaisissa oli myös pienet kulkuovet. Sermiseinät avaamalla saliin saatiin tarvittaessa lisää tilaa tai siirrettyä huonekaluja ja irtaimistoa tilasta toiseen. Pitkä varasto olikin täynnä rojua, mutta tällä kertaa kolmikkomme ei jäänyt tutkimaan mitä kaikkea varastossa oli. He jatkoivat tallin puolelle, eivätkä ihailleet sitäkään sen kummemmin, vaan pääsivät lopulta aiottuun kohteeseensa, tallipihalle.

Tallipiha oli tympeä. Se oli neliskanttinen, areenamainen, tyhjä kenttä, länsisivultaan kartanon rajaama, pohjoiselta tallisiiven, idästä ja etelästä korkean kivimuurin. Kolmikko käppäili jonkin aikaa räntäsateessa ottaakseen selvää oliko tallipihassa mitään kiinnostavaa, mutta sellaista ei osunut silmiin. Methykos harppoi pitkin suorin askelin ja muistutti kädellistä mittausharppia. ”Kymmenen kertaa kymmenen” hänen kuultiin mutisevan. Lindkvist vaelteli hieman harhaillen ja ajelehtien. McLaren teki täsmällisiä pistoja sinne tänne tarkastellen milloin saranan helan työnjälkeä, milloin seinustan ikkunanpokan koristeleikkausta.

Tuskinpa olisi kannattanut kastella vaatteitaan räntäsateessa edes tuon vertaa, kun kuivaa ja lämpöä tekevä takkatuli odotti edelleen sytyttäjäänsä. Kolmikko oli kuitenkin pysynyt tähän asti jatkuvasti toimeliaana ja liikkeellä, eikä kylmänä seisseen kivisen kartanon hyy ollut vielä ehtinyt heihin käsiksi. He olivat siirtyneet jälleen kartanon toiseen kerrokseen, jonka lounaiskulmassa oli pieni kirjastohuone. Hiljaiseksi lukusaliksi sitä ei ilmeisesti ollut tarkoitettu, sillä hyllyissä oli äänilevyjä ja jykevällä tiikkipöydällä gramofoni.

”Siinähän on joku levy valmiina. Samperi ettei ole sähköjä rakennuksessa!” Lindkvist harmitteli. ”Vai saisiko aggregaatista vedettyä virran tuohonkin?”

”Eipä hättäällä, istutaan mättäällä, kyllä se pipo löytyy”, meklari McLaren loruili, vaikka valittu loru ei aivan tilanteeseen sopinut. ”Saattaa nimittäin olla, että toimii kampivirityksellä tuo grammari. Jhuu, näitä on tullut ennenkin veivattua eli on sitä tullut muutakin veivattua kuin tahkoa, niinku sanotaan. Asuntovaunun markiisivarjostintakin veivasin joskus niin kiperästi, että lähti tuo hittolainen käyntiin! Eli kampi käteen, käsi kampeen ja rullaati rullaati vieteriä kippuraan. No eihän tämä sentään ole veivikampimalli. Se on tässä grammarissa, Rancourt Delux Minissä ihan tämmönen avaimen näköinen, eikö vain. Tuosta sissään ja sitten vain kiivasta kiertoliikettä. Puukengät eli huopikkaat jalkaan, kohta alkaa polkka.”

Ei alkanut polkka. Alkoi Metallican 'Nothing else matters', suoraan keskeltä sinkkua ja samaa kohtaa junnaten, koska grammarin neula hyppi paikallaan; nothing else, nothing else, nothing else,...