Halsterbrookin kartanon toinen Joulumysteeri 15/24; Kahlittu salapoliisi

Kun aiemmin oli vierailtu eläintentäyttäjän pajalla huoneessa, joka oli Halsterbrookin kartanon pohjapiirrokseen merkitty numerolla 8, oli huomattu samassa huoneessa ainakin ompelutyöpiste ja lisäksi huoneen peräseinän avoimesta kulkuaukosta oli nähty toiseen huoneeseen, jossa niin ikään oli ollut erilaisia ammatinharjoitus- tai harrastemahdollisuuksia. Tämä toinen tila oli merkitty pohjapiirrokseen numerolla 11 ja se oli tutkinnan alaisena tällä haavaa. Jos oli vierushuoneessa ollut pieni ompelutyöpiste, niin täällä oli ollut varsinainen vaatturin työsoppi. Henkaritelineet notkuivat kaavoja ja vaatteita, jotka olivat enemmän tai vähemmän valmiita kokonaisuuksia. Milloin oli takki vielä vailla hihoja, milloin ilman sisävuoria. Yhdessä rekissä näytti olevan jo käyttöä kokeneita vaatteita, jotka oli kai tuotu vaatturille korjattaviksi. Korkeassa hyllykössä oli kangaspakkoja ja niiden vieressä seinustalla oli päällekkäin vartaissa leveitä kangasrullia. Nurkassa seisoi muutama sovitusnukke. Yksi seisoi keskemmällä työtilaa kantaen kaiketi viimeksi työstettyä vaatekappaletta, joka oli ympäristöön ja tunnelmaan nähden sopimattoman oloinen hyvin pinkeä ja urheilullinen naisten toppi.

”Tuolla mahtaa tehä tukalaa hengittää”, sanoi meklari McLaren. ”Olisivat nyt hyvänen aika väljemmän vaatteen tai pienemmän nuken sovittaneet yhteen. Näissä on joskus oma mekaniikka, millä saadaan nuken mittoja vaihdeltua, mutta ei tässä. Olen minä kaiken nähnyt. Ja silti löytyy aina uutta. Mutta ei tämä oikein muutenkaan istu miljööseen tämä paita. Kaupan liparelappu näkkyy olevan niskassa törröllään.”

”Näyttäkääpäs”, sanoi Lindkvist. ”No niinpä on! Sopimaton. Melkeinpä tekisi mieli ottaa se pois ja laittaa vaikka tuo pitkä jakku tilalle.”

(ATK päätti tässä välissä kaataa tekeillään olevan tarinatekstin ja suvaitsi palauttaa sen sillä hinnalla, että noin liuskan verran erinomaista tekstiä, mikä on harvinaisuus tässä pumaskassa, katosi bitti-taivaaseen tai -helvettiin. Läppärin kantta ei pidä sinun sulkeman kesken tekstinkäsittelyn, vaikka sitä ennen tallentaisit tiedoston.)

Jos olivatkin vaatturinhuoneen mielenkiintopisteen osaset olleet yhteismitoitukseltaan sopimattomat, oli seuraavassa matkakohteessa, huoneessa 12, luvassa kertakaikkisen järkytyksen näky. Huone oli jälleen yksi siipirakennuksen vierashuoneista, tällä kertaa keskikäytävän oikean puolen ensimmäinen huone. Ovi oli lukittu ja lukko sellainen, että meklari McLarenin lukkomestarintaidot joutuivat jo todelliselle koetukselle. ”Kumminkin olen utelias näkemään, että mitä sillä toisella puolella on”, oli McLaren sanonut omaksi kannustuksekseen ja lopulta lukko nöyrtyi. Ovi aukesi ja työmaavalaisimen huoneeseen heittämän valon paljastama näky oli niin järkyttävä, että neiti Lindkvist pudotti jälleen tavaransa käsistään, mutta myös McLaren ja Methykos säpsähtivät ja kavahtivat. Huoneessa oli joku!

”Iiiik!” kirkaisi Lindkvist näkyä, eikä kyennyt tavalliseen tapaansa välittömästi käydä nostamaan pudonneita tavaroitaan.

Ikkunan äärellä tulijoihin nähden selin seisoi suoraryhtinen hahmo hievahtamattakaan ja kannatellen soittoasentoon kohotettua Stradivariusta, kuin Näkki valmiina lumoamaan kuulijansa noin vain halutessaan.

”Päivää iltaa anteeksi vaan herra...” sopersi yllätyksestä hermostunut McLaren ja hermostui lisää huomatessaan, että vaitonaisen rauhallisella hahmolla oli pukunsa yllä aivan odottamaton asuste, nimittäin keskiaikaisen parisuhteen rautainen epäluottamuslause, siveysvyö! Mitähän peijoonia, pohti McLaren, joka juuri äsken oli kertonut nähneensä kaiken, mutta onnekseen myös lisännyt, että silti oppii aina jotain uutta.

”Herra? Anteeksi herra?” yritti pahimmasta säikähdyksestä palautunut Lindkvist puhutella viuluniekkaa.

Huono matemaatikko ei malttanut odottaa liikkumattoman ikkunallaseisoskelijan vastausta, vaan suorasukaiseen tyyliinsä asteli huoneen poikki ikkunalle ja tönäisi hahmoa.

”Töks”, Methykos sanoi tönäistessään hahmoa, joka heilahti, muttei kaatunut, vaan jäi toviksi vaappumaan, kunnes asettui taas aloilleen.

”Sherlock Holmes”, Methykos sanoi ja kehotti toisia tulemaan lähemmäs.

”No katoppas, niinpä onkin!” innostui McLaren. ”Vahanukke. Ties mistä Madame Tussaudin vahamuseosta tänne karannut. Täsmälleen on Arthur Conan Doylen kirjojen kuvaamat piirteet veistetty vahaan! Olisihan tuosta viulustakin voinut jo päätellä. Mutta minkä hemmetin takia sillä on tämä?” McLaren sanoi ja napautti sormellaan vahanuken nivusvaiheita kehystävää metallikapinetta. ”Visusti on lukossa salapoliisimme pöksy.”

”Päteekö siihen sama kuin huoneen oven lukkoon”, kysyi Methykos hieman pirullinen ilve naamallaan. ”Meinaan, että oletteko niin kiinnostunut lukon sulkemasta sisällöstä, että näette taitojanne koettavan tiirikointivaivan.”

”Heh, eiköhän tämä näky ole ihan riittävä. Tästä ei oikein joulumieltä lohkea, vaikka on hieno paketti”, McLaren vastasi huvittuneena.

”Niin. Ja ehkä parempi olla kajoamatta tuohon, ettei hyvä salapoliisimme joudu selittelemään vyön avaimenkantajalle lukon heltiämistä”, kävi Lindkvistkin vitsailemaan vaikka ei voinut olla pohtimatta liittyikö absurdiin näkyyn joitain arvoituksellisia ja vihjeellisiä tarkoitusperiä.