Ares Methykos uskoi, että
ihminen on pohjimmiltaan hyvä eikä paha. Tarkalleen mainiten hän
ei tarvinnut siihen mitään uskoa tai uskomista lain, riitti että
hän piti arviotaan totena. Ihminen, pohjimmiltaan hyvä.
Lähtökohtaisesti hyvä, hyväntahtoinen, hyvään taipuvainen. Vaan
ei mitenkään ehdoitta hyvä esimerkiksi laskennossa, jossa Methykos
oli aivan käsittämättömän surkea, kun vielä ottaa huomioon,
että hän sittenkin oli matemaatikko.
Matemaatikko, mutta huono. Ilmeinen ristiriita tässä ottaa hahmottuakseen herra Methykosin muodossa ja olemuksessa. Kuinka, jos mitenkään tämä oli edes mahdollisuuksien rajoissa? Onko oletettava, että Methykos juuri matemaattista lahjattomuuttaan olisi sitä sitkeämmin perehtynyt siihen missä oli heikkotaitoinen ja olisi lopulta uurastukseltaan päätynyt ihailemaan takanaan olevaan laskennon peltosaraan kovertamaansa pitkähköä, mutta vankkaa kyntöuraa? Niin lupaavalta kuin oletus vaikuttaakin se menee harhaan ja on hylättävä. Entä onko mahdollista, että Methykos olisi jotenkin keinottelulla edennyt ammatillisesti sinne, minne yksikään hyvin perusteltu tosiseikka tai asiaintila ei hänelle tietä tehnyt eli suuntimaa viitoittanut? Ei. Hänen alallaan sellainen ei olisi käynyt päinsä kuin ehkä hyvin lyhyen ajan. Entä oliko niin, että Tykheen eli Fortunan, tuon suuren Onnettaren, paremmissa kykyarpajaisissa matemaattiseksi hylkiöksi isketty Methykos oli sittenkin etevä jollain tietyllä moninaisen matematiikan erityisalalla? Niitähän kyllä riitti, mutta olisiko Methykos lahjomattoman Onnettaren suopeudesta tyhjentänyt jonkin näistä matemaattisen pajatson porteista? Eipä oikeastaan.
Mitä Methykos sitten edes teki? Hän oli erikoistunut kokonaislukujen yhteen- ja vähennyslaskuun allekkain, vaikka oli siinäkin huono ja hidas. Suorittaessaan asepalvelustaan Kreikan puolustusvoimien Kyproksen rannikkoratsuväen tykistökomppanian yhdistetyssä ja erittelemättömässä kadetti- ja kokettiakatemiassa hänet oli kuitenkin valittu tykistötulen koordinaattien laskijaksi kaikkien muiden oppilaiden joukosta, ja kaikkien muiden oppilaiden joukossa hän, Ares Methykos, oli matemaattisesti lahjattomin ja totta vie myös tiesi sen.
Äsken sanotussa on vihje joulumysteerimme ensimmäisen alamysteerin hälventämiseen, siis sen miksi huonous jossakin asiassa ei estänyt eikä ainoastaan sallinut tai mahdollistanut vaan jopa aiheutti epätodennäköisen urautumisen. Ne, jotka olivat Kreikan puolustusvoimien Kyproksen rannikkoratsuväen tykistökomppanian yhdistetyn ja erittelemättömän kadetti- ja kokettiakatemian tykistötulen koordinaattien käsinlaskentakurssin laskuharjoituksissa matemaattisilta lähtökohdiltaan ylivertaisia, tapasivat olla myös laskutäsmällisyydeltään ylimalkaisia. Methykos taasen, tasan tarkkaan tietäen huonoutensa, teki laskiessaan alinomaa väli- ja jälkitarkistuksia, laskennollisia paluuperia allekkainlaskujen aiempiin vaiheisiin, niihinkin jotka jo olivat uudelleentarkastetut kertaalleen, toistaalleen tai ties monettaneenko kertaan. Tämä teki hänestä jonkin verran keskitasoa hitaamman, mutta ehdottoman paikkansapitäviä lopputuloksia tuottavan laskijayksilön. Tykkitulen koordinaattien käsinlaskennassa täsmällisyys ja tulosten oikeus oli varsin suotavaa, jopa silläkin kustannuksella, että se kävi hieman hitaammin. Methykos oli laskijakurssinsa primus ja sai erehtymättömän laskijan maineen.
Käytännössä moiset laskutulokset saatiin tietoteknisesti ja käsinlaskennalla oli sijaa lähinnä siltä varalta, että ATK pettäisi (ja sehän pettää vai kenellä teistä ATK-laitteessa ei ole muka mennyt käyttäjäriippumattomista syistä joskus bitti poikkiteloin?). Näin ollen Methykosin ansiokas ylpeyden aihe painui pian kurssin jälkeen unhoon ja nyt näyttäisi edelleen jäävän epäselväksi se mitä hän matemaatikkona teki. Se mitä hän noin muuten juuri nyt teki oli se, että hän istui kielitieteilijä Lindkvistin kanssa samassa junanvaunussa ja lepuutti korviaan sen tovin kuin vasta muodostuneen seurueen kolmas henkilö oli käymässä junan vessassa.
Matemaatikko, mutta huono. Ilmeinen ristiriita tässä ottaa hahmottuakseen herra Methykosin muodossa ja olemuksessa. Kuinka, jos mitenkään tämä oli edes mahdollisuuksien rajoissa? Onko oletettava, että Methykos juuri matemaattista lahjattomuuttaan olisi sitä sitkeämmin perehtynyt siihen missä oli heikkotaitoinen ja olisi lopulta uurastukseltaan päätynyt ihailemaan takanaan olevaan laskennon peltosaraan kovertamaansa pitkähköä, mutta vankkaa kyntöuraa? Niin lupaavalta kuin oletus vaikuttaakin se menee harhaan ja on hylättävä. Entä onko mahdollista, että Methykos olisi jotenkin keinottelulla edennyt ammatillisesti sinne, minne yksikään hyvin perusteltu tosiseikka tai asiaintila ei hänelle tietä tehnyt eli suuntimaa viitoittanut? Ei. Hänen alallaan sellainen ei olisi käynyt päinsä kuin ehkä hyvin lyhyen ajan. Entä oliko niin, että Tykheen eli Fortunan, tuon suuren Onnettaren, paremmissa kykyarpajaisissa matemaattiseksi hylkiöksi isketty Methykos oli sittenkin etevä jollain tietyllä moninaisen matematiikan erityisalalla? Niitähän kyllä riitti, mutta olisiko Methykos lahjomattoman Onnettaren suopeudesta tyhjentänyt jonkin näistä matemaattisen pajatson porteista? Eipä oikeastaan.
Mitä Methykos sitten edes teki? Hän oli erikoistunut kokonaislukujen yhteen- ja vähennyslaskuun allekkain, vaikka oli siinäkin huono ja hidas. Suorittaessaan asepalvelustaan Kreikan puolustusvoimien Kyproksen rannikkoratsuväen tykistökomppanian yhdistetyssä ja erittelemättömässä kadetti- ja kokettiakatemiassa hänet oli kuitenkin valittu tykistötulen koordinaattien laskijaksi kaikkien muiden oppilaiden joukosta, ja kaikkien muiden oppilaiden joukossa hän, Ares Methykos, oli matemaattisesti lahjattomin ja totta vie myös tiesi sen.
Äsken sanotussa on vihje joulumysteerimme ensimmäisen alamysteerin hälventämiseen, siis sen miksi huonous jossakin asiassa ei estänyt eikä ainoastaan sallinut tai mahdollistanut vaan jopa aiheutti epätodennäköisen urautumisen. Ne, jotka olivat Kreikan puolustusvoimien Kyproksen rannikkoratsuväen tykistökomppanian yhdistetyn ja erittelemättömän kadetti- ja kokettiakatemian tykistötulen koordinaattien käsinlaskentakurssin laskuharjoituksissa matemaattisilta lähtökohdiltaan ylivertaisia, tapasivat olla myös laskutäsmällisyydeltään ylimalkaisia. Methykos taasen, tasan tarkkaan tietäen huonoutensa, teki laskiessaan alinomaa väli- ja jälkitarkistuksia, laskennollisia paluuperia allekkainlaskujen aiempiin vaiheisiin, niihinkin jotka jo olivat uudelleentarkastetut kertaalleen, toistaalleen tai ties monettaneenko kertaan. Tämä teki hänestä jonkin verran keskitasoa hitaamman, mutta ehdottoman paikkansapitäviä lopputuloksia tuottavan laskijayksilön. Tykkitulen koordinaattien käsinlaskennassa täsmällisyys ja tulosten oikeus oli varsin suotavaa, jopa silläkin kustannuksella, että se kävi hieman hitaammin. Methykos oli laskijakurssinsa primus ja sai erehtymättömän laskijan maineen.
Käytännössä moiset laskutulokset saatiin tietoteknisesti ja käsinlaskennalla oli sijaa lähinnä siltä varalta, että ATK pettäisi (ja sehän pettää vai kenellä teistä ATK-laitteessa ei ole muka mennyt käyttäjäriippumattomista syistä joskus bitti poikkiteloin?). Näin ollen Methykosin ansiokas ylpeyden aihe painui pian kurssin jälkeen unhoon ja nyt näyttäisi edelleen jäävän epäselväksi se mitä hän matemaatikkona teki. Se mitä hän noin muuten juuri nyt teki oli se, että hän istui kielitieteilijä Lindkvistin kanssa samassa junanvaunussa ja lepuutti korviaan sen tovin kuin vasta muodostuneen seurueen kolmas henkilö oli käymässä junan vessassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti