Menopeli oli vaihtunut
pieneen helikopteriin, jota piirikunnan lammasfarmarit hyödynsivät
aluehallinollisissa ja laumateknisissä paikannusoperaatioissaan.
Joutilaampina ajanjaksoina kopterilla lennätettiin turistia, kuten
nytkin turisteja Lindkvist, Methykos ja McLaren. Kopteritta
Halsterbrookin kartano oli nykyisin jokseenkin tavoittamaton kohde,
ellei matkaaja suostunut vartoomaan jotain mahdottoman harvinaista
kyytiä, joka ehkä suuntaisi kulkunsa Buidchfennicin pusikkojen
tuolle puolen. Jokunen patikkamatkakin sinne tiedettiin tehdyn, mutta
sellaista pyrintöä ei arveltu odotettavan kielitieteilijältä,
huonolta matemaatikolta ja tv-meklarilta. Totta puhuen
matkaseurueella oli käynyt hyvä tuuri, että turistilentoja
tarjoavan Lamb Flightin kopteri sattui olemaan paikalla, sillä
junasta jääneitä ei odottanut Buidchfennicin asemalla yhtään kukaan tai
yhtään mikään eli ei ketään. Epäilykset mahdollisesta petkutuksesta
häivähtivät kolmikon mielissä, koska jo junamatkojen järjestely
oli vaatinut näiltä itseltään vaivoja, jotka tavallisesti
huolehdittiin matkanjärjestäjän toimesta.
Tv-meklarin puhejatkumo
oli Methykosin onneksi viimein tauonnut kun kopteri oli kohonnut
utuisten nummien ylle ja alkanut laapottaa keskimatalalla
karjanlaskukorkeudella kohti Halsterbrookia. Meklari McLaren ei
pahemmin sietänyt lentopelejä ynnä tivolien vatkaimia, eikä häntä
nyt puhututtanut, ei sitten yhtään. Monen muun asian ulos karkaaminen
hänestä oli kenties vallankin herkässä, mutta ei sanojen. Mutta
kyllä jännitti kahta muutakin matkustajaa. Liikajännitystä hälventääkseen
Fanny Lindkvist päätti kertoa Budapestin symposiumissa kuulemansa
vitsin.
”Noh, tämä oli
kylläkin alkujaan saksankielinen, mutta ei haitanne. Nuorimies meni
pyytämään mielitiettynsä kättä tämän isäpapalta. Tämä
aiottu appi kävi kuulustelemaan nuorenmiehen aiesuunnitelmaa ja
kykyjä sikäli kun oli kyse vaimon, no myöhemmin tietysti koko
perheen, elättämisestä tai ylläpitämisestä. Niin, ehkä vähän
perinteinen tai vanhanaikainen maailma tässä kaskussa. Jatkan.
Aiottu appi kysyy tuimana nuorelta mieheltä: ”Können Sie meine
Tochter unterhalten?/ Pystyttekö elättämään tyttäreni?”, johon
nuorimies vastaamaan varsin tyytyväisnä, että ”Oh ja! Ich kann
viele Witze erzählen!/ Jo vain! Osaan kertoa monia vitsejä!”
Neiti Lindkvist herkesi
heti itse nauramaan vitsiään, mutta kaksi muuta eivät keksineet
syytä huvittua. Tai kolme muuta, sillä kopterin pilottiakaan juttu
ei naurattanut. Vähitellen naurunsa lomasta Lindkvist havaitsi
viestintänsä jääneen puolitiehen.
”Katsokaas kun tuo
'unterhalten' meinaa sekä 'elättää', että myös 'viihdyttää'”,
Lindkvist sai juuri ja juuri sanotuksi, kun hän taas herkesi
nauramaan vitsiään, joka oli muiden väkinäisistä hymähdyksistä
päätellen mainio edelleen vain kertojasta itsestään.
Tai tarkalleen ottaen vain kahden muun
väkinäisistä hymähdyksistä. Pilotti kun ei edes hymähtänyt.
Hän, John Smith, alkuperäiseltä nimeltään Günther Kieskorb, oli
kokenut tuon tapahtuman omakohtaisesti, kaikkena muuna kuin vitsinä,
eikä aiottu appi ollut hyväksynyt tätä vävykseen. Mies oli
joutunut hunningolle, joka oli lopulta ajanut tämän pitkienkin
vaiheiden kautta uudella henkilöllisyydellä lennättämään
tampioita turisteja tai lammasfarmareita yllä maiden ja mantujen,
joita Kieskorbin esi-isät olivat niin hartaasti pyrkineet
lentopommittamaan toisessa maailmansodassa.
(Tarinassa esitetystä
vitsistä pitää meidän kiittämän lukion saksan opettajaa Frau
Tyryä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti