Budapest. Stuttgart.
Pariisi. Ja kaikki muu siinä välissä. Lontoo. Raiteet Ipsterin kreivikunnan suuntaan.
Ajan ja paikan tajun hämärtyminen ikivanhojen maanmuotojen keskellä. Maisemia jotka eivät tuntuneet muuttuvan miksikään
junan jatkuvasta liikkeestä huolimatta. Vastentahtoisesti
hyväksyttävä ymmärrys siitä, että sekä hyvin että väärin
valittuun matkalukemistoon saattoi kyllästyä ennenaikaisesti aivan
samaan tapaan kuin ainaiseen matkakumppaniinsa, omiin ajatuksiinsa.
Niihin, jotka kieppuivat samaa kehää yhtä olemattomin muutoksin
kuin maisema junan ahtaassa akkunaruudussa. Risukkoinen harmaus ei
kertonut ilon ja valon tarinaa, jota oli tarkoitus juhlistaa edessä
häämöttävässä määränpäässä, Halsterbrookin kartanossa.
”Vietä ikimuistoinen Joulu brittiläisessä maalaiskartanomaisemassa.” Vain muutama viikko sitten saapunut sähköpostiviesti MAAA:lta, Matkailu-Agentuuri Adventti-Adventuurilta oli vaikuttanut täydeltä vitsiltä tai huijausviestiltä, mutta ainakin tekeillä olevan matkan osalta vitsistä oli tullut totta. Huijauksen osalta kaikki oli yhä arvailun varassa.
Matkalaisen nimi oli Fanny Lindkvist, kielitieteilijä ja suomalais-ugrilaisten kielten tohtori Uppsalan avoimesta yliopistosta. Hän oli ollut Budapestissa alansa symposiumissa pitämässä alustuspuheenvuoron tutkimuksestaan suomen kielen sanojen 73:n taivutustyypin degeneroitumisesta apuverbin kanssa käytettynä kohti konsanaan väärää taivutusmuotoa, joka näytti tavoittelevan omassa lauseenjäsenen asemassaan tuiki järjetöntä yksikön kolmannen persoonan muotoa (akt. ind. prees. yks. 3. pers.), kun sen tulisi olla apuverbin kanssa ihan vain hakusanamuodossaan (1. infinit. perusmuoto). Joillain verbeillä muodot lankesivatkin samaan ulkoasuun, se toki myönnettäköön, mutta Lindkvistin tutkimat tapaukset näyttivät harhaoppisen vääristymän tuotoksilta. Vääristymä ei ollut aivan uusi kielen ilmiö, kuten huomataan kohta peratessa esimerkkitapausta vuodelta 1984, mutta oli yltyen yleistymässä kunnes se kukaties jonain päivänä olisi hyväksyttävä, sallittu, vakiintunut ja jopa oikeaoppinen, ja vanha -AtA -pääte menetettyään tämän tehtävänsä joutaisi romukoppaan. Hakusanastoissa perusmuoto kenties säilyisi, mutta mitä virkaa sillä muka sielläkään enää olisi?
Lindkvistin tekeillä olevan artikkelin otsikko oli 'Kohtaako vaikeudet Stan, Saatana, Slatan vai onko kyseessä kirjoitusvirhettä vavahduttavampi morfologinen mullistus?' Avain artikkelin aiheeseen ja otsikkoon oli suomalaisen lauluntekijä Juice Leskisen sanoitus 'Rakkauden haudalla', jossa sanotaan: 'Saatan kohtaa vaikeudet silmästä silmään...', joka herättää kysymyksen, että kuka ne vaikeudet kohtaa? Stan? Saatana? Slatan? Että onko siinä joku kirjoitus- tai painovirhe tapahtunut? Häh? Vai oliko tarkoitus sanoa 'saatan kohdata'? Tämä oli Lindkvistin artikkelin johtoesimerkki taivutustavan kielellisestä vääristymästä, jota tutkijan suomenkieliset Facebook-tuttavat kutsuivat 'salkkaritaivutukseksi'. Niille, joita aihe herkisti, löytyy lisäesimerkki Tapiiri-lehden vuoden 1988 numerosta 2 sivulta 66 ruudun 1 puhekuplasta 2.
”Vietä ikimuistoinen Joulu brittiläisessä maalaiskartanomaisemassa.” Vain muutama viikko sitten saapunut sähköpostiviesti MAAA:lta, Matkailu-Agentuuri Adventti-Adventuurilta oli vaikuttanut täydeltä vitsiltä tai huijausviestiltä, mutta ainakin tekeillä olevan matkan osalta vitsistä oli tullut totta. Huijauksen osalta kaikki oli yhä arvailun varassa.
Matkalaisen nimi oli Fanny Lindkvist, kielitieteilijä ja suomalais-ugrilaisten kielten tohtori Uppsalan avoimesta yliopistosta. Hän oli ollut Budapestissa alansa symposiumissa pitämässä alustuspuheenvuoron tutkimuksestaan suomen kielen sanojen 73:n taivutustyypin degeneroitumisesta apuverbin kanssa käytettynä kohti konsanaan väärää taivutusmuotoa, joka näytti tavoittelevan omassa lauseenjäsenen asemassaan tuiki järjetöntä yksikön kolmannen persoonan muotoa (akt. ind. prees. yks. 3. pers.), kun sen tulisi olla apuverbin kanssa ihan vain hakusanamuodossaan (1. infinit. perusmuoto). Joillain verbeillä muodot lankesivatkin samaan ulkoasuun, se toki myönnettäköön, mutta Lindkvistin tutkimat tapaukset näyttivät harhaoppisen vääristymän tuotoksilta. Vääristymä ei ollut aivan uusi kielen ilmiö, kuten huomataan kohta peratessa esimerkkitapausta vuodelta 1984, mutta oli yltyen yleistymässä kunnes se kukaties jonain päivänä olisi hyväksyttävä, sallittu, vakiintunut ja jopa oikeaoppinen, ja vanha -AtA -pääte menetettyään tämän tehtävänsä joutaisi romukoppaan. Hakusanastoissa perusmuoto kenties säilyisi, mutta mitä virkaa sillä muka sielläkään enää olisi?
Lindkvistin tekeillä olevan artikkelin otsikko oli 'Kohtaako vaikeudet Stan, Saatana, Slatan vai onko kyseessä kirjoitusvirhettä vavahduttavampi morfologinen mullistus?' Avain artikkelin aiheeseen ja otsikkoon oli suomalaisen lauluntekijä Juice Leskisen sanoitus 'Rakkauden haudalla', jossa sanotaan: 'Saatan kohtaa vaikeudet silmästä silmään...', joka herättää kysymyksen, että kuka ne vaikeudet kohtaa? Stan? Saatana? Slatan? Että onko siinä joku kirjoitus- tai painovirhe tapahtunut? Häh? Vai oliko tarkoitus sanoa 'saatan kohdata'? Tämä oli Lindkvistin artikkelin johtoesimerkki taivutustavan kielellisestä vääristymästä, jota tutkijan suomenkieliset Facebook-tuttavat kutsuivat 'salkkaritaivutukseksi'. Niille, joita aihe herkisti, löytyy lisäesimerkki Tapiiri-lehden vuoden 1988 numerosta 2 sivulta 66 ruudun 1 puhekuplasta 2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti