keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Halsterbrookin kartanon toinen Joulumysteeri 10/24; Uudessa valossa

”Niin kyllähän me voimme kiertää kartano läpi tämän paperin osoittamassa numerojärjestyksessä paikka kerrallaan”, pullansa ensinnä loppuun syönyt meklari McLaren sanoi lipoen viimeiset nonparellit sormistaan. ”Sama se uskotaanko tai leikitäänkö, että se on meille jätetty toimintaohjeeksi eli viihteeksi. Saamme siinä ajankin kulumaan nopeammin.”
”Minkä ajan? Sen vuorokauden mihin Methykos arveli lukumäärän 24 liittyvän vai?” kysyi Lindkvist sen minkä pullanpureksinnaltaan kykeni.
”Jaa, en minä siitä tiedä, mutta aamuun asti täällä kaiketi täytyy pärjätä ja pähkäillä, ja sitten päivän valjetessa pohtia millä täältä selvitään takaisin sivistykseen”, McLaren sanoi.
Pulla tuntui takertuvan Methykosin kurkkuun. Myös Lindkvistin katse kertoi, että hän ei ollut vielä tätä ennen huomioinut, ettei heillä kolmella ollut tiedossa minkäänlaista paluukyytiä.
”Niin, ei kai tässä auta suotta hermoilla itseään pakokauhun valtaan, vaan voimme ihan hyvin yrittää tehdä tästä edes jonkinlaisen Joulun itsellemme”, Lindkvist sanoi.
”Mikä olikaan pohjapiirroksen tila numero yksi? Oliko se tämä aulasali, muistanko oikein?” McLaren kysyi.
”Kyllä. Se on tämä. Katsellaan nyt sitten paikkoja tässä uudessa valossa, jonka Te, McLaren, meille toitte kuin Herran Enkeli paimenille jouluevankeliumissa. Voi että! Sitä minä jään kyllä kaipaamaan tänä jouluna, sen kertomuksen kuulemista.” Tämän sanoessaan Lindvkistin mielessä kävi pieni toive, että heidät tänne kyydinnyt kopteripilotti olisi kotonaan ymmärtänyt vieneensä asiakkaansa hylättyyn loukkoon, ja että tämä kohta saapuisi noutamaan eksytetyt takaisin taajamaan, johonkin säädyllisempään joulunviettopaikkaan. Kopteri laskeutuisi pimeältä taivaalta valonheitinten valovirta sokaisevana airuenaan, kuin jouluevankeliumin taivaallinen sanansaattaja.

”Haarniskoita on kuusi”, Methykos sanoi. ”Jos me nyt leikimme tätä itsemme tai jonkun toisen tahon meille laatimaa mysteerileikkiä, niin liittyisiköhän tuo luku näin joulun yhteydessä joulupuuhun. Sehän on kuusi.”
”Hauska oivallus! Nämähän kimaltelevat myös kuin kuusenkoristeet. Nuo kirveet ovat vähän pelottavan näköisiä, mutta kirveskin liittyy kuusenhankintaan! Luvalliseen tai salakaatoon!” Lindkvist hihkui lähes yhtä innoissaan kuin aiemmin kerrottuaan vitsinsä.
”Tsot, tsot, neiti. Ei tämä ole mikään kirves. Tämä on hilpari, pitkävartinen salkoase. On siinä kirveenteräkin juu, ynnä keihäänterämäinen piikkiosa ja vielä tuommoinen koukku sen kirveenteräosan hamarapuolella”, valisti vanhat kamppeet tunteva McLaren.
”Yhdestä puuttuu terä”, sanoi huono matemaatikko Methykos ja kävi kiireen vilkkaa läpi viisi muuta hilparia seitsemääntoista kertaan varmistaakseen, että tosiaan vain yhdestä puuttui koko teräosa.
”No katohan pirua”, McLaren sanoi ja asteli pelkkää salkoa pitelevän haarniskan tykö. ”Puuttuu se. Jaa mutta eihän tämä, jhuu, eihän tämä ole ensinkään hilparinsalkokaan tämä”, McLaren sanoi.
”Ai eikö?” Lindkvist kysyi.
”Ei. Mutta tuttu on tämäkin nyt kun sitä pääsi lähemmin tutkailemaan. Kerran olen nähnyt vastaavan Kricketywickin puutavaramuseossa. Tämmösiä on käytetty tukinuitossa pohjoismaissa ja metallinen teräosa tässäkin on ollut. Eikä ihan kaukana ole hilparinterästä muuten sekään. Siinä kuuluisi olla aika samankaltainen kärkipiikki ja sitten tuo sivulle kaartuva koukku. Eli oksat karsien kärjistäen ja mutkat suoristaen; kuin tuo hilparinterä, mutta vailla näyttävää kirveenterää”, McLaren luennoi.
”Mielenkiintoista”, Lindkvist sanoi haltioituneena. ”Se taitaa olla kyllä tukkilaisperinteestä minullekin tuttu työväline. Siis ei omakohtaisesta kokemuksesta, vaan perinnetietoudesta.”
”Eikä tässä vielä kaikki! Varressa lukee jotain!” McLaren sanoi ja suuntasi piskuisen LED-valonsa terättömään keksinvarteen.
”Mitä siinä sanotaan?” Lindkvist kysyi.
”Kehotetaan sinnittelemään”, McLaren sanoi luettuaan englanninkieliset sanat 'hang on' eli 'sinnittele'. McLaren pohti kuitenkin vielä sanaparia ja sen muita tulkintoja: ”Niin, kehotetaan sinnittelemään tai odottelemaan. Tai pitämään kiinni. Puremaan hammasta tai selviytymään. Monimerkityksinen sanonta.”
”Aivan kuin joku haluaisi kannustaa meitä! Jos siis niin halutaan ajatella”, sanoi Lindkvist.
”Kannustuksesta, olkoon se kuviteltuakin, ei ole mitään haittaa. Voihan peijooni, mutta kun pidämme seuraavan pullansyöntitauon, niin onpa se kelvotonta jos emme ole siihen mennessä saaneet kahvia keitetyksi ohelle”, sanoi McLaren.
”Kahvinkeitosta tulikin mieleeni, että joulukalenterimaisen pohjapiirroksemme numero 2 on niin kutsuttu pikkukeittiö. Nämä ensimmäiset numerot ovat sentään kaikki tässä kerroksessa. Saamme ehkä kuljetettua jonkin työmaavalon mukanammekin. Tarkoitan, että jos olemme tarkastelleet näitä hilparihaarniskoja ja tuota Sir Tukkilaisritaria tarpeeksemme, niin voisimme ehkä siirtyä seuraavaan tilaan”, ehdotti Lindkvist.
”Kaikin mokomin”, McLaren vastasi ja Methykos oli myös myöntyväinen.

Pikkukeittiö sijaitsi kartanon pääkeittiön ja sen varastojen yhteydessä kartanon pohjoisimmassa osassa, joka sijoittui tuolle puolen aulasalin peräseinää. Aulasta yläkertaan vievät portaat nousivat tuota peräseinää vasten, joten keittiöosastot sijaitsivat myös portaikon takana. Pikkukeittiökään ei ollut aivan pikkuruinen nimestään huolimatta. Sitä oli käytetty yleensä kartanon oman väen tai palvelusväen tarpeisiin, kun taas suurta pääkeittiötä tarvittiin suurten väkimäärien, kuten juhlavieraiden ruokien valmistamisessa. Palvelusväki oli myös voinut pitää pikkukeittiötä omana ruokailutilanaan. Jos kartanossa oli viimeksi ollut remonttimiehiä, he olivat varmaankin jättäneet pikkukeittiön nykyiseen tilaansa. Ja se oli ruokoton.

Matkalaisia kiinnostivat suuresti keittiöosastolta mahdollisesti löytyvät ruokatarpeet, joten pikkukeittiön kaapit ja komerot avattiin ja suljettiin vain todettaakseen, että muutamaa papusäilykepurkkia lukuunottamatta varsinaista ruokatavaraa ei varmistunut ainakaan pikkukeittiön varannoista. Pienellä palvelusväen ruokapöydällä oli tyhjiä pulloja, mukeja, paperiroskaa, keksipaketti, likaisia astioita ja aterimia sekä muuta yleisryönää. Ja kahvipurkki! Kahvinkeittovälineet taas olivat käytön jäljiltä niin töhnäiset, että kahvinkeitto pitkittyisi lisää ainakin perusteellisen tiskauksen verran. Ihan niin kuin juomakelpoisen veden löytämisessä ei olisi jo ollut tarpeeksi ongelmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti