”Niin kyllähän me
voimme kiertää kartano läpi tämän paperin osoittamassa
numerojärjestyksessä paikka kerrallaan”, pullansa ensinnä
loppuun syönyt meklari McLaren sanoi lipoen viimeiset nonparellit
sormistaan. ”Sama se uskotaanko tai leikitäänkö, että se on
meille jätetty toimintaohjeeksi eli viihteeksi. Saamme siinä
ajankin kulumaan nopeammin.”
”Minkä ajan? Sen
vuorokauden mihin Methykos arveli lukumäärän 24 liittyvän vai?”
kysyi Lindkvist sen minkä pullanpureksinnaltaan kykeni.
”Jaa, en minä siitä
tiedä, mutta aamuun asti täällä kaiketi täytyy pärjätä ja
pähkäillä, ja sitten päivän valjetessa pohtia millä täältä
selvitään takaisin sivistykseen”, McLaren sanoi.
Pulla tuntui takertuvan
Methykosin kurkkuun. Myös Lindkvistin katse kertoi, että hän ei
ollut vielä tätä ennen huomioinut, ettei heillä kolmella ollut
tiedossa minkäänlaista paluukyytiä.
”Niin, ei kai tässä
auta suotta hermoilla itseään pakokauhun valtaan, vaan voimme ihan
hyvin yrittää tehdä tästä edes jonkinlaisen Joulun itsellemme”,
Lindkvist sanoi.
”Mikä olikaan
pohjapiirroksen tila numero yksi? Oliko se tämä aulasali, muistanko
oikein?” McLaren kysyi.
”Kyllä. Se on tämä.
Katsellaan nyt sitten paikkoja tässä uudessa valossa, jonka Te,
McLaren, meille toitte kuin Herran Enkeli paimenille
jouluevankeliumissa. Voi että! Sitä minä jään kyllä kaipaamaan
tänä jouluna, sen kertomuksen kuulemista.” Tämän sanoessaan
Lindvkistin mielessä kävi pieni toive, että heidät tänne
kyydinnyt kopteripilotti olisi kotonaan ymmärtänyt vieneensä
asiakkaansa hylättyyn loukkoon, ja että tämä kohta saapuisi
noutamaan eksytetyt takaisin taajamaan, johonkin säädyllisempään
joulunviettopaikkaan. Kopteri laskeutuisi pimeältä taivaalta
valonheitinten valovirta sokaisevana airuenaan, kuin
jouluevankeliumin taivaallinen sanansaattaja.
”Haarniskoita on
kuusi”, Methykos sanoi. ”Jos me nyt leikimme tätä itsemme tai
jonkun toisen tahon meille laatimaa mysteerileikkiä, niin
liittyisiköhän tuo luku näin joulun yhteydessä joulupuuhun. Sehän
on kuusi.”
”Hauska oivallus!
Nämähän kimaltelevat myös kuin kuusenkoristeet. Nuo kirveet ovat
vähän pelottavan näköisiä, mutta kirveskin liittyy
kuusenhankintaan! Luvalliseen tai salakaatoon!” Lindkvist hihkui
lähes yhtä innoissaan kuin aiemmin kerrottuaan vitsinsä.
”Tsot, tsot, neiti. Ei
tämä ole mikään kirves. Tämä on hilpari, pitkävartinen
salkoase. On siinä kirveenteräkin juu, ynnä keihäänterämäinen
piikkiosa ja vielä tuommoinen koukku sen kirveenteräosan
hamarapuolella”, valisti vanhat kamppeet tunteva McLaren.
”Yhdestä puuttuu
terä”, sanoi huono matemaatikko Methykos ja kävi kiireen vilkkaa
läpi viisi muuta hilparia seitsemääntoista kertaan varmistaakseen,
että tosiaan vain yhdestä puuttui koko teräosa.
”No katohan pirua”,
McLaren sanoi ja asteli pelkkää salkoa pitelevän haarniskan tykö.
”Puuttuu se. Jaa mutta eihän tämä, jhuu, eihän tämä ole
ensinkään hilparinsalkokaan tämä”, McLaren sanoi.
”Ai eikö?” Lindkvist
kysyi.
”Ei. Mutta tuttu on
tämäkin nyt kun sitä pääsi lähemmin tutkailemaan. Kerran olen
nähnyt vastaavan Kricketywickin puutavaramuseossa. Tämmösiä on
käytetty tukinuitossa pohjoismaissa ja metallinen teräosa tässäkin
on ollut. Eikä ihan kaukana ole hilparinterästä muuten sekään.
Siinä kuuluisi olla aika samankaltainen kärkipiikki ja sitten tuo
sivulle kaartuva koukku. Eli oksat karsien kärjistäen ja mutkat suoristaen; kuin tuo
hilparinterä, mutta vailla näyttävää kirveenterää”, McLaren
luennoi.
”Mielenkiintoista”,
Lindkvist sanoi haltioituneena. ”Se taitaa olla kyllä
tukkilaisperinteestä minullekin tuttu työväline. Siis ei
omakohtaisesta kokemuksesta, vaan perinnetietoudesta.”
”Eikä tässä vielä
kaikki! Varressa lukee jotain!” McLaren sanoi ja suuntasi piskuisen
LED-valonsa terättömään keksinvarteen.
”Mitä siinä
sanotaan?” Lindkvist kysyi.
”Kehotetaan
sinnittelemään”, McLaren sanoi luettuaan englanninkieliset sanat
'hang on' eli 'sinnittele'. McLaren pohti kuitenkin vielä sanaparia
ja sen muita tulkintoja: ”Niin, kehotetaan sinnittelemään tai
odottelemaan. Tai pitämään kiinni. Puremaan hammasta tai
selviytymään. Monimerkityksinen sanonta.”
”Aivan kuin joku
haluaisi kannustaa meitä! Jos siis niin halutaan ajatella”, sanoi
Lindkvist.
”Kannustuksesta, olkoon
se kuviteltuakin, ei ole mitään haittaa. Voihan peijooni, mutta kun
pidämme seuraavan pullansyöntitauon, niin onpa se kelvotonta jos
emme ole siihen mennessä saaneet kahvia keitetyksi ohelle”, sanoi
McLaren.
”Kahvinkeitosta tulikin
mieleeni, että joulukalenterimaisen pohjapiirroksemme numero 2 on
niin kutsuttu pikkukeittiö. Nämä ensimmäiset numerot ovat sentään
kaikki tässä kerroksessa. Saamme ehkä kuljetettua jonkin
työmaavalon mukanammekin. Tarkoitan, että jos olemme tarkastelleet
näitä hilparihaarniskoja ja tuota Sir Tukkilaisritaria
tarpeeksemme, niin voisimme ehkä siirtyä seuraavaan tilaan”,
ehdotti Lindkvist.
”Kaikin mokomin”,
McLaren vastasi ja Methykos oli myös myöntyväinen.
Pikkukeittiö sijaitsi
kartanon pääkeittiön ja sen varastojen yhteydessä kartanon
pohjoisimmassa osassa, joka sijoittui tuolle puolen aulasalin
peräseinää. Aulasta yläkertaan vievät portaat nousivat tuota
peräseinää vasten, joten keittiöosastot sijaitsivat myös
portaikon takana. Pikkukeittiökään ei ollut aivan pikkuruinen
nimestään huolimatta. Sitä oli käytetty yleensä kartanon oman
väen tai palvelusväen tarpeisiin, kun taas suurta pääkeittiötä
tarvittiin suurten väkimäärien, kuten juhlavieraiden ruokien
valmistamisessa. Palvelusväki oli myös voinut pitää
pikkukeittiötä omana ruokailutilanaan. Jos kartanossa oli viimeksi
ollut remonttimiehiä, he olivat varmaankin jättäneet pikkukeittiön
nykyiseen tilaansa. Ja se oli ruokoton.
Matkalaisia kiinnostivat
suuresti keittiöosastolta mahdollisesti löytyvät ruokatarpeet,
joten pikkukeittiön kaapit ja komerot avattiin ja suljettiin vain
todettaakseen, että muutamaa papusäilykepurkkia lukuunottamatta
varsinaista ruokatavaraa ei varmistunut ainakaan pikkukeittiön
varannoista. Pienellä palvelusväen ruokapöydällä oli tyhjiä
pulloja, mukeja, paperiroskaa, keksipaketti, likaisia astioita ja
aterimia sekä muuta yleisryönää. Ja kahvipurkki!
Kahvinkeittovälineet taas olivat käytön jäljiltä niin töhnäiset,
että kahvinkeitto pitkittyisi lisää ainakin perusteellisen tiskauksen verran. Ihan
niin kuin juomakelpoisen veden löytämisessä ei olisi jo ollut
tarpeeksi ongelmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti