Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 24: Kukkalähetys

Thomas Collins oli siis öinen fillaristi, mutta mikä oli hänen motiivinsa? Entä yhteys lego-ruumiseen? Ja missä mies oli? Buidchfennicistä oli saatu muutama silminnäkijähavainto öisestä pyöräilijästä tiistain ja keskiviikon väliseltä yöltä. Collins ei myöskään paljastunut Halsterbrunnin myllyltä löytyneeksi irtopäiseksi vainajaksi, kun rouva Collinsia pyydettiin vilkaisemaan kuvia raadosta. Jo teknisen näytön perusteella oltiin asiasta melko varmoja, koska irtopäisen vainajan elopaino oli pienempi kuin sen, joka oli noussut fillarin kyytiin Hlasterbrookin kartanon pihamaalla.

Tutkimusryhmä totesi, että tutkimus saisi nyt levätä joulunpyhät ellei jotain todella painavaa ilmenisi. Lopun päivää he lähinnä järjestelivät tähän astista aineistoa luettavampaan muotoon jatkoa ajatellen.

"Olisin minäkin teidät voinut junalle heittää", sanoi Snork aattoaamuna, kun muut olivat suunnitelleet pääsevänsä Buidchfennicin asemalle lähettiautolla, joka oli tuomassa viime hetken kukkalähetyksen vielä aamupäivän aikana. Mutta kukkalähettiauto toikin mukanaan jotain ihan muuta. Se toi joulumielen, se toi Thomas Collinsin ja hän taas toi viimeinkin ratkaisun koko mysteeriin!

Herra Collins halasi perhettään. Oli jokseenkin mahdotonta kuvitella tuota herrasmiestä raivopäiseksi olennoksi, jota rouva Collins oli toissa aamuna kuvaillut.

"Suottehan kaikki minulle anteeksi tämän jupakan", Collins sanoi, todellakaan tietämättä minkälaiseksi hankkeeksi hänen tempaisunsa oli tällä välin kehkeytynyt.

"Martin, poikani, joulu tuleen nyt hieman etuajassa tämän paketin osalta, muuten en voi selittää mistä oli kyse", poika repeli pienen paketin auki ja sieltä paljastui Collinsien seutukunnan paikallisvärein tuunattu lego-jääkiekkojoukkue.

"Kaikki alkoi siitä, kun tilasin Martinille jouluksi näitä tuunattuja legoja Suomesta. Vasta täällä lomakohteessa myöhään viime tiistaiyönä, kun aloin paketoida lahjaa, avasin toimitetun paketin itse ja huomasin, että olivat lähettäneet väärän sarjan. Olin ajatellut tämän lahjan niin täydelliseksi Martinille, että suorastaan raivostuin kun suunnitelma meni mönkään. En voinut jättää asiaa niin. Lähdin heti painelemaan lainafillarilla kohti Buidchfenniciä. Siinä alkuvauhdissa kai joku ukkeleista putosi matkastani, kas kun ajattelin kuitenkin lähettää nämä väärät ukkelit takaisin, siksi kahmaisin ne mukaani. Mutta siis painelin Buidchfenniciin yön pimeässä ja aamulla junalla Lontooseen, matkalta olin laittanut viestiä sinne Suomeen, että pankaa nyt hyvänen aika oikeat ukkelit ja vähän sassiin tulemaan Heathrown kenttää kohti pikaexpress-lentorahtina. Ja ne laittoivat! Paketti tuli, tarkistin oliko oikeat ukkelit tällä erää. Oli, ja olivat hövelisti laittaneet jonkun ylimääräisenkin mukaan. Seuraavalla junalla takaisin, ajantajuni oli jo pahasti sekaisin, mutta olin havaitsevani, että jouluksi ehtisin vielä perille. Junassa näin lehtijutun matkastani livahtaneen figuurin tapauksesta. No sitten saavuin taas Buidchfenniciin huomatakseni, että valitettavasti lainafillarini oli tällä välin viety aseman telineestä, mutta lupaan hankkia uuden tilalle, kenen ikinä se olikaan. Aivan sattumalta johkaannuin tämän lähettiauton kyytiin ja tässä sitä nyt ollaan!"

Ylisusikoira Reino luuli jo nähneensä kaiken, mutta tämä oli kuitenkin jotain uniikkia. "Ei tässä voi muuta sanoa kuin että hyvää joulua, ja mehän sen teimme", koira sanoi ja sytytti piippunsa.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 23: Tyhjä huone

Oli aaton aattoaamu, perjantaina 23.12. kello 7:45. Jokin tässä ei nyt täsmää, ajatteli Spänning aamiaspöydässä ja harmitteli vielä eilistä majatalon asukkaiden kuulemisfiaskoa. Skøude saapui parahiksi myös aamupalalle.

"Ihan näin meidän kesken, Jøns, mitä sinä oikein eilen puuhastelit sillä välin kun me kulutimme aikaa talon asukkaisiin?"

"Ai muuta kuin ravasin sen kuvausryhmän perässä tunturiin? Mitäs minä. Kulutin omaa aikaani penkoen asukkaiden tyhjät huoneet sillä välin", mies sanoi ja veti sitten naurahdellen päätään piiloon katsellen sivuilleen oliko joku aamiaisvieraista ehkä kuullut äsken mainittuja arkaluontoisia seikkoja.

"Etkä!? Oikeinko?" Spänning nauroi keralla, vaikka tiesi mitä seuraisi heille molemmille jos tämä koskaan päätyisi kenenkään tietoon. "No, kai sinä jotain sait tongittua selville?"

"Enpä oikeastaan. Sain tutkittua vain Haspelin ja Collinsien huoneen, tai viimeksi mainittu jäi oikeastaan sekin kesken, jännitti niin pirusti että piti keretä huussiin sieltä", Skøude hihitteli taas omiaan, mutta Spänningin ilme sen sijaan jähmetty täysin hymyttömäksi.

"Sanoitko, että tutkit myös Collinsien huoneen?"

"No sen mitä ehdin ennen kuin painelin vessaan. Takaisin tullessani ne jo olivat palanneet kuulustelustanne ja näin vain kun vetivät ovensa perässään kiinni."

"Helvete! Etkä nähnyt Thomas Collinsia huoneessaan?"

"No en tietenkään, hehän olivat - Reinohan haki heidät kaikki eteenne. Huone oli tyhjä."

"Thomas Collins ei ollut kuulustelussa. Vaimo kertoi tämän jääneen potemaan vatsakipuja huoneseensa."

Spänning ja Skøude käänsivät katseensa salin toiselle laidalle, jossa Katherine Collins veteli aamiaista lastensa kanssa kolmisin.

Seuraava puhuttelu tapahtui Collinsien omassa huoneessa. Lapset oli tällä kertaa viety koiravaljakkoajelulle, jonka kennelinhoitaja Forsythe oli improvisoiden kehitellyt maitorattaasta ja koirarevohkastaan.

"Missä Teidän miehenne on, rouva Collins?" komisario Snork kysyi.

"En, en todellakaan tiedä. Hän...Sinä iltana, no yö oli kyllä jo pitkällä aamun puolella. Äh. Tiistai-iltana kun olimme laittaneet muksut nukkumaan, teimme valmisteluita aattoa varten, koristeita, oli vielä korttejakin lähetettäväksi vaikka ne varmasti myöhästyisivät. Menin ennen Thomasta nukkumaan ja olin kai juuri nukahtanut kun heräsin siihen, että hän kihisi raivosta huoneen pöydän ääressä."

"Tämänkö pöydän?" Tiedusteli Reino.

"Niin. Yritin selvittää mikä hänellä oli, mutta hän vain tiuskaisi, että 'takaisin nukkumaan siitä', että hän 'perhana vie...' ja jotain mistä en saanut selvää. En ole koskaan nähnyt häntä sellaisena, niin raivoissaan. Uskalsin katsoa vain salaa kun hän puki ylleen, kahmaisi jotain pöydältä mukaansa ja astui ovesta käytävälle. En uskaltanut lähteä hänen peräänsä. En tiennyt mitä tehdä."

"Paljonkohan kello oli silloin?" Spänning kysyi.

"Hieman yli kaksi. En ole nähnyt häntä sen jälkeen. Seuraavan aamuna saimme tietää siitä ruumislöydöstä. En uskaltanut, en..."

"Kysyin kuulustelussanne eilen oletteko ollut flunssassa, mutta tiesin jo kysyessä, että nokkanne oli nuhainen itkusta", sanoi komisario Snork.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 22: Pahuksen hyvää kahvia

Mineshaftin tekninen ryhmä saapui laitteineen jo kolmessa tunnissa paikalle. Spänning ja Skøude olivat jo sitä ennen ehtineet paikalle spekuloimaan tapausten mahdollista yhteyttä ja juomaan kahvia, jota tämä jälkijoukko oli tuonut muassaan. Illasta saattoi tulla pitkä.

"Munkkeja! Kahvia!" mainosti Spänning. "Reino ja Snork, tulkaapa hetkeksi minun ja Skøuden kanssa komentotelttaan."

Neljä hillomunkkia rapisivat hetken kuluttua sokeriripsauksiaan sateen varalta pystytetyn paviljonkiteltan pohjaliepeille.

"Posteljooni tuli käymään puheillamme. Hän ei ollut saanut vastaansa ketään pyöräilijää. Kuitenkin, tuossa Skøuden kanssa ehdimme arvioida, ja esitämme piakkoin teoriamme Mineshaftille täsmällisempää tarkastelua varten, että jos fillaristimme on lähtenyt kartanolta sopivalla hetkellä, hän on saattanut jatkaa matkaansa Buidchfennicin suuntaan kun postiauto on poikennut viemään postia sivutiensä varressa asuvalle Porkmanille, joten kulkuneuvojen ei ole tarvinnut kohdata. Tietenkin oletamme nyt, että fillari on kulkenut Buidchfenniciin.

Siitä todellakin tuli pitkä ilta, mutta vain siksi, että paikalle oli tuotu niin paljon hyvää kahvia ja muuta trahteerattavaa, että Mineshaft tieten tahtoen pitkitti omaa tutkimustaan, joka olisi ollut valmis kolmessa vartissa.

"Tämä on aika selvä tapaus", Mineshaft aloitti raporttinsa, jota visualisoi pölystä kuvakaapattujen askelmerkkien perusteella laadittu 3d-animaatio taistelunkulusta. "Kaksintaistelu miekoin, miehiä kumpikin. Toisella ollut pitkämiekka, tällä vainaalla, ja toisella mitä ilmeisimmin katana. Animaatiosta näemme, että vainajaksi päätyneen miekka jumittuu kattoparruun ja jäi siihen kiinni, siksi te, Snork ja Reino, ette edes heti huomanneet sitä. Tämän mokan myötä miekaton näyttäisi antaneen periksi ja toinen on saanut tehdä viimeistelysivalluksen. Yksi siisti sivallus. Taistelijalla on täytynyt olla vuosikymmenien kokemus ja ensiluokkainen ase. Tapon ajankohta maanantai-ilta, joskus klo 16:00-19:00 välisenä aikana. Mikään tekninen seikka ei omasta mielestäni viittaa siihen, että tällä ruumiilla olisi mitään yhteyttä sillalta löytyneeseen lego-ukkeliin. Oliko kahvia vielä?"

"Tämä löytyi kivijalasta", sanoi Reino nyt tuoden esiin kirjelapun, jonka hän oli huomannut lattianraosta. "Halusin kuulla puhtaasti teknisen näkemyksen tapahtumista, ennen kuin toisin tämän todisteen esiin. Lue sinä Cord, minä olen vain koira", hän ojensi lapun komisario Snorkille.

"Tässä lukee 'Tiedän kuka olet, Connor' sitten pari riviväliä tyhjää ja seuraava pätkä 'Halsterbrunnin vanha mylly 19.12. 18:00' ja vielä loppukaneettina värssy 'voi olla vain yksi', sellainen viesti."

"No höh", sanoi Spänning kun kaikki muut näyttivät siltä, ettei viesti ollenkaan edes käsillä olevan tapauksen puitteissa valjennut. "No siis höh, Connor MacLeod, Highlander. Tunnettiin myös nimellä Nash. Yksi kuolemattomista miekkamiehistä. Siitähän piti jo 80-luvulla tulla lajinsa viimeinen, mutta olisko sitten kumminkin jäänyt joku toinen vielä näihin päiviin asti. Tämä on ihan selvä tapaus tämä. Ja lego-ruumiimme suhteen vesiperä. Nukkumaan."

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 21: Myllyn salaisuus

"Tästä se on painellut, Nash tai mikä olikaan", totesi Reino. Snork saattoi nähdä, että vähän kuljetussa maastossa oli suhteellisen tuoreita askelten painaumia siellä täällä, mutta Reino koirana saattoi myös varmistaa hajun haipuvia, jotka täsmäsivät siihen, mitä tämä oli ennen patikkaan lähtöä nuuskinut herra Nashin asuttaman vierashuoneen sisältä. Tutkijapari oli juuri ohittanut kohdan, jossa ojan vastatörmällä oli viskimaakari Porkmanin mainitsema matonpesupaikka ja pieni vaja.

Myllynrämä nyhjötti kuin nurkkaan ahdettu mörkö pienen metsikön perällä, kuin kapean särkän nokassa ikään siinä, missä pienen puron kaltainen Halsterbrunni-oja viimein yhtyi varsinaiseen Halsterbrook-jokeen. Mikään näkymässä ei antanut viitteitä siihen, että täällä olisi mitään, mikä olisi voinut aiheuttaa valo-shown, jonka kirjailija Haspel oli kertonut nähneensä kartanon läntisen seinustan huoneen ikkunasta.

"Mitä nyt?" Snork kysyi nähdessään, että koira oli havainnut jotain merkittävää.

"En ollut tästä ihan varma vielä tovi sitten, mutta nyt on aisteihin uskominen. Me löydämme piakkoin täältä ruumiin!"

Vanhankaan koiran vainu ei pettänyt. Ruumis ja siitä erotettu pää löytyivät myllyn sisältä. Huone oli avoin ja pölyn polttamista ikkunaruuduista, sikäli kun lasi oli ehjä, ampui iltapäivä sisään metsikönsinistä valoa.

"Täällä on kamppailtu", arveli Snork. Lattian pölyyn piirtyneet jäljet olivat melkein niin täsmällisen oloisia, että niiden perusteella olisi voinut kuvitella rekonstruoivansa kokonaisen taistelukoreografian.

"Mutta liittyykö tämä Halsterbrunninsillan ruumistapaukseen? Vaikka tässä vaiheessa tarinaa helposti tuudittautuisi siihen tunteeseen, että olemme lego-ruumiin mysteerin ratkaisun kynnyksellä, niin minusta tämä tuntuu ihan eri peliltä", sanoi Reino.

"Tämä tosiaan näyttää hieman erilaiselta, mutta yhteyttä ei voi silti sulkea pois. Taitaa olla parasta kutsua Mineshaft ryhmineen nyt heti paikan päälle, ennen kuin pöllyytämme liikaa paikkoja. Mitä arvelet, Reino."

"Niin juuri me teemme. Ja hei, Snork, se on sinulle tästä lähtien Reiska vaan."

Komisario Snorkin hymy oli harvinainen ilmestys, vaan nyt sekin nähtiin, vaikka työmaa oli makaaberinlainen.

"Cordwainer", sinetöi hän toverillisesti sinunkaupat.

Snork jutteli kännykkäänsä, kun Reino näki irvistävän lattialankun välistä kivijalan maapohjalle pudonneen kirjelapun.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 20: Vitonen

Asukkaiden kuulustelu oli mennyt jo Collinsien kanssa mönkään ja viimeistään silloin kun Heapneckin kuvausryhmä jätti saapumatta paikalle, mitä myötä saatiin piakkoin tietää, että nämä olivat itse asiassa tutkintamääräysten vastaisesti poistuneet maastoon. Ja sitten vielä Skøude oli kuulemma painellut näitten perään. Tästä ei mitään järin hyvää heruisi, arveli Spänning mielessään.

"Siis, voi helkkari! Mitä tässä nyt pitäisi tehdä?" Spänning sauhusi ja raastoi kolmea näkkäriä päällisin yhtä aikaa.

"No rauhoittua kannattaisi ihan ensimmäisenä", sanoi Reino eno-Elmerimäisen rauhoittavaan sävyyn. "Hyvää työtähän tässä olemme tehneet, näissä puitteissa ja omine varoinemme. Murjuselta muuten tuli viesti, mutta ei se ollut mitään saanut oikein selvitetyksi, joulukiireitä kai tai likka taas kateissa."

"Minulle taas tuli viesti Lontoosta", Snork sanoi: "Opiskelijapari Ellisin ja Rydemanin linja on puhdas eli heidät voimme unohtaa. Yksi huoli vähemmän. Pohjoisesta ei ole onnistuttu rajaamaan ketään laatimaamme profiiliin sopivaa Nash-nimistä henkilöä."

"Nimihän voi olla tekaistu. Emme muutenkaan tiedä häiskästä oikein mitään", sanoi Reino.

"Taidankin lähteä seurailemaan sitä ojan vartta nyt, jos se teille passaa?" Snork ehdotti.

"Sopii. Ja ajattelin tulla ohelle, passaakos se? Jos olisi vaikka jotain hajuja vielä pusikoissa miekkosestamme Nash", meinasi Reino.

"Menkää te sinne. Päivystän toistaiseksi täällä, josko se posteljooni saapuisi kuultavaksi, kuten eilen oli puhe. Ja Skøude, kun se palaa, niin perhana on minulla sille jo jotain sanottavaa vaikka ollaan hyvät tutut!" kihisi Spänning ja nakkasi sitten kiukuissaan näkkärin jämät seinustan sylkykuppiin.

Puolen tunnin kuluttua seisahtui firman mönkijä kartanon edustalle ja kohta astui saliin ja Spänningin moitittavaksi Skøude. Mies näytti niin kulkeneelta, että Spänning ei saanutkaan sanaa suustaan.

"Jøns, kaikki okej?" Spänning kysyi.

"Kaikitenkin. Voi tulla kyllä vielä sanomista", mies totesi ja kohotti taannoista lyömäkättään väljän päällystakin hihasta näkyviin. Taidokas mekaaninen käsiproteesi. Palkinto epäonnistuneesta rupeamasta aikoinaan pomminpurkuryhmässä. Kämmenseljässä mallin numerotunnus 5. Vitosella turpaan, sano.

"Ej helvete! Heapneck?" kysyi Spänning ja mies nyökkäsi. "Jäikö se henkiin? Mulkkuhan sen on täytynyt olla miehekseen jos sinä sitä olet tempaissut, mutta silti?" Spänning kysyi.

"Hah, jäihän tuo minun jäljiltäni varsin hyvään kuosiin, mutta ne sen kaverit, kuvausryhmä. Nehän alkoivat patojaan purkaa. Palkat maksamatta, se vähä mitä se pälli niille oli luvannut, nekin maksamatta. Paskamainen luonne ja alituista kettuilua kuvauskaudesta toiseen. Pyörittelivät sen perusteellisesti ensin turpeessa ja nuijivat mikrofonin aisalla siniseksi. Hyvä aisa siinä meni, mutta kumminkin. Alkoi näyttää niin pahalta, että aloin käynnistellä sitä toista mönkijää minkä ne oli luvatta ottaneet, että pois jaloista se on mentävä. Peräpeilistä vielä katsoin niin siinä vaiheessa se oli jo mulkkusillaan ja ne laittoivat sitä joulupuuksi, ripustelivat vieheitä koukuista koristeeksi."

Katsoivat toisiansa, Skøude ja Spänning, tovin.

"En tiedä päästäänkö tästä jutusta jouluksi kotiin, mutta ainakin meillä on nyt joulukala", Skøude sanoi ja näytti ottamaansa nieriää.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 19: Catch and release

Jøns Skøude oli joutunut vessaan asialleen ja palasi majatalo-osion käytävälle vain nähdäkseen, kuinka käytävän perällä perhe Collins veti oven perässään kiinni. Tästä päätellen hän asteli huoneitten 3 ja 4 tasalle kutsuakseen viimeiset puhuttelemattomat vieraat alakerran saliin. Koputus kumpaankaan huoneeseen ei tuottanut minkäänlaista tulosta. Hän koputteli aikansa, kunnes paineli portaat alas tarkistamaan joko Heapneckin kuvausryhmä olisi omine nokkineen mennyt kuulusteltaviksi. Majatalon vastaava, herra Allendorf tuli hermostuneena Skøudea vastaan portaiden alapäässä. Hänellä oli selvästikin jotain sanottavaa.

"No, antaa kuulua vaan", Skøude rohkaisi.

"Ne vain lähtivät nummille, vaikka sanoin että poliisi on kieltänyt poistumasta ja että se koskee ihan kaikkia. Ne vaan virnuilivat ja sanoivat, ettei tällaista keliä tule joulukuussa enää koskaan toiste."

"Heapneckin porukka?"

"Kaikki kolme. Painelivat firman mönkijöillä Oldiant-nummen järville, arvaan minä. Siitä ne ovat päiväkausia puhuneet."

"Jumaliste! Onko muita kulkupelejä?" Skøude kysyi ja paha poliisi hänessä alkoi nousta yhä enempi pintaan.

"Mönkijöitä, ei. Talkkari-Albinin fillari on tallin seinustalla, lainatkaa sitä."

"Ja tämän takia, hyvät katsojat siellä kotisohvilla, catch-and-release-kalastus on ainoa eettisesti kestävä ja humaani tapa harrastaa tätä jaloa lajia", paistoi omahyväistä hymyään kameraa kohti Caspar Heapneck.

"Poikki!" kuului hengästynyt huudahdus jostain läheisestä alarinteestä. Heapneck kohensi sponsorilahjoitettuja polarisoivia aurinkolasejaan nähdäkseen kuka helvetti kehtasi tulla häiriköimään hänen pärstänlevittelyohjelmansa pyhää kuvaushetkeä, vielä tällaisena satumaisen kauniina päivänä, jolloin luonnonvalo sai hänen vähäisemmätkin ihohuokoset kuin nauramaan kameran linssille.

"Kamera seis!" huusi Skøude, joka totisesti ei ollut löytänyt tallin nurkalta polkupyörää, mutta oli siten saanut selville kenen pyörän yöllinen fillaristi oli rikosyönä ottanut käyttöönsä. Skøude oli nyt joutunut tarpomaan nummijärville vain tavatakseen jonkun ääntään ja lärviään rakastavan mulkeron, joka roikotti työtätekemättömissä ranteissaan jo viidettä kertaa samaa kalanraiskaa, jonka tämä oli vieheillään huijannut kiinni koukkuihin ja laskenut sitten väkisin, leuat, silmät ja kidukset silvottuina ja stressihormonien lamauttamana takaisin järveen. Viimeheitolla kala oli jo suolet koukkujen puhkomasta vatsastaan ulkona roikkuen kellunut järven pinnalla, kun tarkka heitto oli laskenut siiman sen ruhon ylitse niin, että jälleen kerran suurenmoisen armokalastajan onnistui saada se näppeihinsä ihan vain kelaamalla viehe kalaan asti niin, että koukun sai kiinni siihen viimeseen ehjään silmään.

"Hei, täähän on niitä poliiseja", Heapneck havahtui omalta hyvältään havaitsemaan. "Juu, juu, juu, teillähän oli joku haastattelujuttu tänä aamuna. Me kato ajateltiin, että näin hyvä keli, niin..."

Äärelle saapunut Skøude sieppasi kituvan nieriän mulkeron hyppysistä ja tainnutti eläinparan maglite-taskulampullaan viimeinkin ikiuneen.

"Hullu! Ei poliisi voi tehä noin!" kirkui Heapneck.

"Pitäkääkin ne helvatan nauhurit sammuksissa!" jyrähti Skøude kuvaajalle ja äänimiehelle, kun näki Heapneckin elehtivän näitä tallentamaan tapahtuman.

"No, jos Teillä kerran oli jotain kysyttävää..." sanoi Heapneck.

"Ei ole", totesi Skøude ja veti Heapneckiä vitosella turpaan.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 18: Perhe Collins

Collinsin perhe saapui kartanon isoon saliin kuultaviksi, suurimmilta osin siis.

"Missäs herra Collins on? Thomas Collins?" kysyi Snork, kun perheen isää ei kuulunut muiden vanavedessä paikalle.

"Hän on kovin sairas ja pyysi saada parannella vointiaan", sanoi murheellisen näköinen rouva Collins. Hän piti lapsiaan hyvin lähellä itseään.

"Haastattelemmeko herra Collinsia erikseen huoneessaan?" kysyi Spänning Reinolta ja Snorkilta.

"Tämän olisi voinut huomioida etukäteen, tilanne oli kuitenkin tiedossamme", sanoi Reino sen kummemmin syyttelemättä ketään itseään enempää.

"Oletteko nukkunut hyvin, rouva Collins? Näytätte väsyneeltä?" kysyi Snork.

"En. Ihmekös jos sen huomaa. Olen aika järkyttynyt tapauksesta", Katherine Collins sanoi.

Spänning ei ollut yht'äkkiä ollenkaan varma oliko ollut hyvä ajatus pyytää lapsia tähän tilaisuuteen läsnä. Heidän ei ehkä ollut hyvä kokea äitinsä järkytystä, itsellä heillä, lapsilla, ei varmaankaan ollut koko käsitystä ruumislöydöstä, ja vanhempien reaktio saattoi tuskin muuta kuin hämmentää.

"Sinä olet varmaankin Eileen. Ja sinä olet siinä tapauksessa Martin", Spänning sanoi lapsille ja nämä nyökkäsivät. Spänning jatkoi sitten: "Jokos te kovasti jännitätte Joulupukin vierailua, mitä?"

Lapset sulivat virnuilemaan ja käpristelemään siihen tapaan, että Pukkia totisesti odotettiin.

"Rouva Collins, onko Teillä tai lapsillanne ollut vatsaoireita?" kysyi Snork yhtään piittaamatta Spänningin yrityksestä ja onnistumisesta rentouttaa lapsukaisten oloa, joulujännitystä ja hämmennystä äitinsä järkytyksestä. Tästä hyvästä Snork sai Spänningiltä jäätävän katseen.

"Ei. Ei ole", rouva Collins vastasi totisena.

"Flunssaa kenties?" Snork jatkoi.

Rouva Collins kurtisti hieman otsanahkaansa pohtien kysymysten laatua, pälyili pitkin lattiaa epämääräisiin kiintopisteisiin ja vastasi:

"Ei nyt mitenkään viime aikoina. Muutama viikko siitä on kun Eileen hiukan yskiskeli ja oli lämpöä. Mutta se oli ja meni."

"Kiitos, tämä riittää minulle", sanoi Snork.

Lapset nauraa kihersivät.

"No, Eileen! Martin! Olkaahan nyt!" äiti Collins toppuutteli riekkuvia omenaposkisiaan.

"Ehehe, mutta kun täti on ihan hassu!" kihersi Martin, lapsista nuorempi.

"Höh, ei sitä pitänyt ääneen päästää. Senkin pierunpäästäjä!" moitti isosisko ja läpsi veljeään hiljemmäksi.

"Täti luulee, että me uskotaan vielä Joulupukkiin!" nauroi vallaton kakara Martin.

Spänning hymähti hyväntahtoisesti.

"No uskotteko puhuvaan koiraan?" notkautti ylisusikoira Reino. Äiti Collins kantoi ymmyrkäissilmäiset lapset kainaloissaan kuin rehusäkit ulos salista ja kohti levottomia päiväunia.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 17: Kirjailija

"Yritetään hoitaa tämä tehokkaasti, haluan käydä Halsterbrunnin alajuoksulla vielä valoisaan aikaan tarkastamassa eilisiä vihjeitä sen Nashin hiippailuista", sanoi Snork.

"Selvä, otetaan ensimmäisenä sisään Kirk Haspel, kirjailija."

Lego-ruumiin suhteen kirjailijasta ei saatu juurikaan mitään uutta, joskin tämä kertoi olevansa yöihminen ja että tämä oli rikosyönä kuullut tallipihan muurin takaa kalahduksen, nähnyt sitten jonkun pään kohonneen muurin takaa näkyviin ja lipuvan sitten ikkunasta katsottuna oikealle, kadoten päärakennuksen nurkan taakse. Tästä havainnosta pääteltiin, aiempaan aineistoon sopivan ajankohdan vakuuttamina, että siinä yöllinen fillaristi oli taluttanut fillarin etupihan puolelle, kuten tekniikka oli selvittänyt, ja noussut pyöränsatulaan, joutuen liikkeelle lähdössä seisomaan polkimilla, jolloin pää oli kohonnut tallin muurin yli näkyviin ja sitten liikkunut pyörän rullatessa pois.

"Arvoisat tutkijat, on eräs toinenkin juttu. Se tapahtui maanantai-iltana. Nuo Collinsin kakarat, tai siis Collinsin perhe saapui viime perjantaina. Siinä meni minun työrauhani. Huoneessani ei saanut oikein kirjoitettua, mutta sain herra Allendorfilta luvan käyttää erästä länsisiiven huonetta työskentelyyni. Olin lopettelemassa, olin kirjoittanut koko päivän vain huomatakseni, että olin kirjoittanut itseni umpikujaan, joten oli parempi lopettaa siltä erää. Tarkistin myöhemmin, että kellon on täytynyt olla hieman vajaa kuutta, kun näin sen!"

"Mitä Te näitte, herra Haspel?" Spänning kysyi.

"Valoa, väläyksiä, sinistä valoa, joka välkehti ja ikään kuin kohosi korkeuksiin tai ampui korkeuksista alas."

"Missä?"

"Kauempana lännessä. Tarkistin valoisaan aikaan maiseman ja olen sitä mieltä, että se on ollut pienessä metsikössä, joka näkyy hyvinkin tänne."

"Lännessä? Halsterbrunnia alavirtaanko?" kiinnostui Snork kirjailijan havainnosta. Ehkä se ei ollutkaan peruja taiteilijan ylivilkkaasta mielikuvituksesta, vaan liittyi jotenkin toistumistaan esiin nousevaan herra Nashiin.

Sillä välin kun muut tutkijat olivat kuulleet kirjailijaa, oli paha poliisi Skøude tutkinut kirjailijan tyhjilleen jääneen huoneen. Löytämättä mitään erityistä.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 16: Avain totuuteen

Oli torstai 22. joulukuuta kello 7:10, kun Annika Spänningin puhelin soi Halsterbrookin kartanon vierashuoneessa 5. Hän itse palasi juuri sillä hetkellä aamulenkiltään kartanon lähimaastosta.

"Hej, Pelle. Huomenta", hän huohotti.

"Annika, se tanskan täti Fylling soitti äsken", sanoi linjan toisessa päässä päällikkö Helander-Sjunghoppfaderallanlallanlej.

"Jaha, och?"

"Joku sikäläinen viskitehtailija oli kysellyt tanskan poliisista, miksi sieltä oli mies laitettu häntä haastattelemaan."

"Jaha, se lienee ollut Onsley Porkman."

"Se on yhdentekevää. Fylling määräsi Jøns Skøuden vahtimisen vastuullesi. Tämä oli kuulemma ollut viskiniekan luona yksin."

"Helvete! Ihme akka!"

"Niin on, joskus. Ei siitä sen enempää. Miten juttu etenee?" Helander-Sjunghoppfaderallanlallanlej kysyi sitten.

Spänning, Skøude ja Reino olivat nähneet suurimman osan kartanossa olevista vieraista eilisen iltapalan ja viimeistään tämän aamiaisen aikana. Kun komisario Snork viimein saapui varttia yli kahdeksan paikalle, he tekivät alustavan suunnitelman päivälle.

"Olen tässä vähän ajatellut aamun aikana", aloitteli Skøude, ja Spänning näki ennestään tuntien, että tällä oli jokin oma juoni kehitteillänsä. Skøude jatkoi: "Jättäisin mieluusti puhuttelut ja kuulemiset tänään teille, minähän olin eilen vetovastuussa. Minusta tuntuu, että minusta olisi enemmän hyötyä tarkkailemassa mitä muualla tapahtuu kuulemishaastatteluitten aikana."

"Tuohan ei ole lainkaan huono idea", totesi Snork. Hänellä ei ollut Spänningin ja Skøuden tapaan yhteistä tietoa eli aavistusta siitä, mikä Skøuden todellinen suunnitelma saattoi olla. Ei, mutta jopa ylisusikoira Reino veti korvia luimuun ja hymyä suupieliinsä aavistellen tanskalaiselta eri kaltevaa luikuripeliä.

"Suokaa anteeksi, herra Allendorf, haluaisin varata toimistonne ihan pieneksi hetkeksi yksityiseen käyttööni", Skøude sanoi majatalon vastaavan konttorin ovenpielessä roikkuen.

"Kaikin mokomin, kaikin mokomin. Kunhan ette sotke paikkoja."

Allendorf poistui toimistostaan ja jätti tanskalaisen mietteliäänä ja keskittyneenä tutkimaan asiakaskirjanpidon suurisivuista kirjaa. Kunnes Allendorf oli painanut oven perässään kiinni. Hetipä heilahti Skøuden katse huoneen avaintauluun. Vierasavaimet ja niitten varakappaleet. Jossain oli varmasti myös yleisavain, mutta ei tietenkään tuossa taulussa.

Vierasavain löytyy pienen kansion välistä eräästä vetolaatikosta. Avainta ei voinut noin vain viedä, jotain piti laittaa takaisin. Skøudella itsellään oli huoneen 2 avain, joka hänelle oli eilen myönnetty majoitustarkoituksissa. Hän irrotti sen avaimenperästään ja vaihtoi sen ja yleisavaimen keskenään. Allendorf oli kertakaikkisen tarkan oloinen kaveri, mutta ei välttämättä huomaisi avainten vaihtoa.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 15: Linnustajat

"Minkä tähen työ meittiä täällä piätte!?" Ben Wendel purki turhautuneisuuttaan tutkijaraatiin, joka oli nyt siirtynyt suureen saliin, jossa kiukkuiset linnustajat Wendel ja Donwel vaativat perusoikeuksilleen jonkinlaista katetta. Cockerspanieli Margie oli linnustusseurueen kolmas jäsen.

"Miksi olette noin hermostuneita?" kysyi Skøude, joka oli saanut päävastuun linnustajien puhuttelusta.

"No helkkari tässä mitään hermostuta kun sapettaa, perhana! Sapettaa, saaketti! Saalistakuu ja mitä muuta luvattiin, niin siipipariakaan ei edes nähty. Muuta saamapuolta ei nähty kuin, että oppaan setteri yritti astua meitin Margien! Persana!" paahtoi Donwel menemään.

"Te palasitte tänne siis melko ärtyneessä mielentilassa?" Skøude arveli.

"No selvästikin. Oltaisiin lähdetty jo yötä vasten ellei olisi ehditty epätoivoomme ryyppiä viskiä reissunuotiolla, molemmat, niin ei voinut nousta rattiin ennen aamua. Aamulla kun oli se teitin eka partio tuolla tietä tukkimassa niin puhalluttivatkin siinä joutessaan ja ihan aiheestakin meitit siinä räyhätessämme, niin hitusen vielä värähti mittariin lukemaa. Meni nimittäin se alkuyökin vielä naukkaillessa kun niin sapetti!" täydensi Wendel tarinaa.

Skøude vilkaisi seinustalla tilannetta seuraaviin kolmeen muuhun tutkijaan, teknisen tutkinnan Mineshaft oli päästetty jo kotiinsa, ja kolmikosta Spänning ehti ensimmäisenä plaraamaan tutkintaraporttien pinoaan ja kohotti etsimänsä sivun löydettyään napakasti katseensa takaisin Skøudeen sanoen:

"Jep, ensipartion raportti vahvistaa puhallutuksen. Ja jo pelkän promilletuloksen mukaan olisin itsekin suositellut herroille vielä viivyttelyä liikenteeseen ehtimästä."

"Tottahan tuo on tietennii", mutisi Wendel: "Pahemmalta varmaan vältyttiin näin."

"Eli teidän yönne on kulunut naukkaillessa, vai?" Skøude kysyi vielä varmistukseksi, vaikka asia vaikutti jo toteen näytetyltä.

"Siihen sapetukseen nähden, niin melko hissukseen naukkailimme huoneessamme. Vastapäinen ovi, se missä tiesimme asuvan henkilökuntaa, niin se ovi kun kuului narahtavan auki siinä yö-kahden paikkeilla, niin meinasimme, että ne tulee nyt sanomaan, että hiljaa tai lennätte pihalle. Niin otettiin sitten enää yhdet pitkät ryypyt, pitkät jo vain, pohjat kuivilleen näkyviin juu, ja pantiin päätä tyynyn upoksiin."

Tutkijaraati silmäili toisiaan vaimein nyökkäyksin. Heidän tiedossaan kun oli siivooja Derivaatin lausuma, että tämä oli hipsinyt henkilökunnan asuinhuoneesta, siitä linnustajien huonetta vastapäätä, asioilleen alakerran huussiin äsken mainitulla kellonlyömällä.

Tutkijat olivat melko vakuuttuneita, että ärtyneet kaverukset ja vilpittömät pöljät eivät lasketelleet palturia ja heidät arvattiin sittenkin päästää matkoihinsa, mutta vannotettiin pysyttelemään tavoitettavissa.

"Eiköhän oteta ehtoo", ehdotti Snork, vaikka muilla olisi saattanut yhä olla intoa jatkaa kuulusteluja. Hän jatkoi: "Tässähän on vielä oma majoittumisennekin hoidettavana. Itse palaan yöksi Shytforkiin. Ajattelitteko tulla sinne hotelliin, vai?"

"Minä yövyn täällä", sanoi Spänning heti. "Sinä myös Skøude. Minä päätän, koska pomosi jätti vastuun sinusta kontolleni."

"Heh, asiahan on sitten selvä", Skøude naurahti. "Reino, mitenkäs sinä?"

"Tjaa, Forsythen koiratarhassa näkyi olevan pari koppia vapaana. Tapaamme aamulla", ylisusikoira sanoi ja koputteli tuhkat piippunsa pesästä takkaan.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 14: Työlistan päivitys

Mineshaftin vakuuttavan aineiston jälkeen tutkimusryhmä jakoi tietonsa omista tutkimusrupeamistaan. Vaikka omat siimat vielä liehuivat tuntemattomissa vesissä, oli ollut hienoa kuulla jotain jykevää ja paikkansa pitävää, todistusvoimaista. Se herätti tutkijoissa myös kollegiaanista ylpeyttä.

Viskimaakari Porkmanin alibi vaikutti eheältä, samoin kartanon henkilökunnan, joskaan mitään niistä ei voitu alkuunkaan pitää vielä paikkansa pitävinä.

Majatalon vieraita ei ollut ehditty vielä laisinkaan varsinaisesti jututtaa. Näitä oli vain käsketty pysymään huoneissaan silloin kun ei ollut ruokailuajasta tai muusta välttämättömästä kyse.

"Pahus vieköön, kello kirii jo kuutta", Skøude harmitteli: "Meillä menee tämän väliyhteenvedon kanssa vielä hyvä tovi. Vieraita pitäisi kuulla mahdollisimman pian, mutta pitäisikö se kuitenkin siirtää huomiseen?"

"Siinäpä se", Spänning totesi: "Pyritään aloittamaan jo tänään. Ainakin jututtaisin sitä linnustusseuruetta mitä pikimmin. Kirjailija Haspel, Heapneckin kuvausseurue ja Collinsin perhe eivät ole niin kiireisiä pääsemään pois."

"Eivätkä yhtä epäilyttäviä, vaikkei se toisaalta yhtään mitään tarkoita", Reino sanoi ja alkoi täyttää piippuaan pehkulla.

"Entäpä posteljooni?" Skøude sanoi ja perusteli: "Tänne tulee vain yksi tie ja sitä tietä lienee yöllä häipyneen fillaristin täytynyt poistua - Onhan vieraiden läsnäolo tarkistettu!?" hän säpsähti äkisti kysymään. Spänning tiesi sanoa seuraavaa:

"Kaikki vaikuttaisivat olevan tällä hetkellä talossa. Kirjailija Haspel ei ole poistunut huoneestaan juuri ollenkaan. Collinsin äiti Katherine päästettiin käymään lasten kanssa ulkoilemassa äsken. Isä-Collins on valitellut vatsakipua, saattaa olla samaa perua kuin siivooja Derivaatilla, muistakaapa syödä maitohappokapselinne ja pestä kätenne. Heapneckin kuvausryhmä on viihtynyt näillä keleillä hyvin sisällä. Linnustusseurueen läsnäolo on tunnettu. Eli koska kaikki ovat läsnä vaikuttaa siltä ja voimme olettaa todeksi kaksi seikkaa; joku näistä on poistunut yöllä ja jossain vaiheessa palannut huomaamatta takaisin."

Kukin pohti mietelmää tovin. Sitten Skøude jatkoi siitä mihin oli jäänyt:

"Niin, posteljooni. Hän on tullut tänne samaa tietä kuin mitä fillaristi on mennyt. Tosin vasta kolmen-neljän aikoihin, mutta kenties nämä ovat öisellä tiellä osuneet kohdakkain?"

"Onkohan se ajallisesti mahdollista", pohti Snork ja odotti erityisesti Mineshaftin kantaa asiaan.

"Ei ollenkaan mahdotonta. Buidchfenniciin on sentään matkaa aika lailla ja fillarointi öiseen aikaan näillä keleillä ei ole välttämättä kovin reipasta menoa."

"Voimme pyytää posteljoonin tänne huomiseksi. Voi olla, että on tarvetta kuulla myös viimeaikaisia vieraita, sitä opiskelijaparia ja herra Nashia, josta olemme kootusti saaneet vähintäänkin kiinnostavan vaikutelman", päätteli Snork.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 13: Tekninen selonteko

Spänning paukahti kartanon pikkukeittiöön juuri kun Skøude lopetteli jututtamistaan.

"Mitkä huoneista 7, 9 ja 10 on ehditty siivota viimeisten vieraiden uloskirjauduttua?" tämä kysyi ilman sen kummempaa esittelyä ja rupattelua, huiskien ilmaa puoliksi pureskellulla näkkileivän palalla. Skøuden ja keittäjä Allendorfin katseet kääntyivät kohti siivoojaa. Tämä vastasi:

"Muut paitsi viimeinen, numero 10."

"Hyvä. Tai niinkään hyvä, mutta selvä. Älkää kajotko mihinkään toistaiseksi. Ja se uloskirjautunut linnustusporukka saattaa tarvita vielä huoneiston, joudumme ehkä pidättämään heitä tutkinnallisista syistä, mutta heitä ei panna samaan huoneeseen, josta uloskirjautuivat. Mikä huone on ollut pisimpään tyhjillään? Ai niin, majatalon vastaava olisi tietänyt tämän paremmin..."

"Huone 2", vastasi keittäjä Allendorf kuitenkin oikopäätä: "Me kun asumme itse huonetta 1, niin emme sitä vierushuonetta anna kuin viime tilassa turisteille."

Oli sovittu, että kokonnuttaisiin kello viiden teeaikaan ja se oli nyt. Tutkijaryhmä Spänning, Skøude, Snork ja Reino olivat ottaneet käyttöönsä alakerran pienemmän salin. Se oli hieman kolea, mutta ajoi asiansa yhden kokouksen ajan. Myös tekninen tutkinta oli saanut alustavan raporttinsa aikaiseksi ja porukkaan liittyi Kelly Mineshaft, joka oli lennätetty suoraan Scottland Yardista johtamaan teknistä osastoa. Jokaisella oli oma tutkintalinjansa yhteentuotavaksi, mutta ehkä eniten heitä kiinnosti juuri nyt kuulla tiukkoja faktoja rouva Mineshaftilta.

"Ensinnäkin ruumiista. Kyse ei ole yhtiön omasta sarjasta, vaan custom-maalatusta Ruotsin jääkiekkomaajoukkue-figuurista. Valmistaja on yksityishenkilö Suomesta, tarkemmat tiedot tässä muistiossa", Mineshaft sanoi ja jakoi kullekin kopion muistiosta, kuin suurikokoisen kortin pokeripöydässä.

"Suomi-yhteys, kiintoisaa", ylisusikoira Reino totesi ja hörppäsi teetä. "Otan yhteyttä Murjuseen, tuttuni kotimaassa. Saa kaivella siellä asioita, josko löytyisi vaikka yhteys siihen Vaarnikkaan, joka omistaa sen maapläntin sillalla."

Mineshaft jatkoi: "Tapahtumapaikalla ei löytynyt jälkiä kamppailusta. Yöllä satoi räntää. Buidchfennicin sääaseman mukaan sade loppui puoli kolmeen mennessä yöllä. Ruumiin alle ja päälle kerrostuneen sademäärän perusteella ruumis on päätynyt löytöpaikkaansa kahden ja puoli kolmen välisenä aikana, uskaltaisin jopa rajata, että tarkalleen välillä 02:10-02:20."

"Erinomaista työtä, Kelly", Snork kiitteli.

"Jokseenkin samaan aikaikkunaan on sillan yli kulkenut polkupyörä, jonka jälki on painaltunut sillan pintamaahan. Pyörä on otettu kartanon tallin koillisnurkalta, talutettu etupihan puolelle, josta sen satulaan on kivunnut noin 80-85 kiloinen henkilö. Jälkien seuraaminen ei enää onnistunut sillan jälkeen piakkoin alkavalla päällystetyllä tieosuudella, mutta tutkimme yhä josko jotain löytyisi. Mitään paluujälkiin viittaavaa ei ilmennyt. Mikään ei myöskään viittaa yliajoon."

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 12: Kulkija portaikossa

Skøude sai kupin kahvia eteensä ja oli valmis jututtamaan keittäjää ja siivoojaa hieman lisää.

"Entäpä yö, miten se meni kohdallanne?" hän kysyi.

Kaksikon ilmeet hieman mutristuivat.

"Hmm", aloitti keittäjä Allendorf hieman empien: "Pikaisten iltatoimien jälkeen painuimme kumpikin yöpuulle siinä puolen yön aikaan."

"Jospa sanon kainostelematta miten asia oli", sanoi siivooja Derivaat keskeyttäen huonetoverinsa ja jatkoi: "Minulla kun oli sitä vatsakipua, niin, niin...No, se alkoi vaatia huoneen tuuletusta yön mittaan, jos ymmärrätte. Noin kello kahden aikaan hiippailinkin huussiin, tänne alakertaan, klosetti on tuossa portaikon alla."

"Vai niin, vai niin", Skøude totesi.

"Tämä ehkä kiinnostaa Teitä, etsivä, nimittäin pytyllä istuessani kuulin kun joku asteli portaita alas, sen kuulee eittämättömän hyvin portaitten alaiseen klosettiin", Derivaat kertoi.

Skøude terästäytyi nyt kuulemaan kerrottua erityisen tarkalla korvalla. Derivaat jatkoi:

"Niin ikään kuulin että yöllinen kulkija tepasteli aulan poikki ulko-oville asti. Tässä vaiheessa raotin varovasti klosetin ovea nähdäkseni kuka siellä sellaiseen aikaan vielä liikkuisi. Sammutin valon ensin etten itse paljastuisi, muutenhan klosetti on portaikonvierustan käytävän pimennossa..." Derivaat pulputti vuolaasti ja sai Skøuden kehottamaan tätä täsmentämään ilmaisuaan:

"Mitä Te näitte? Vai näittekö mitään?"

"Hyvin vähän. Näin kun ulko-ovi painui jonkun perässä kiinni", Derivaat sanoi.

"Mitä Te arvelette? Kuka se oli? Asiakas? Onko heillä öiseen aikaan avain tai muu pääsy takaisin kartanoon?" Skøude kysyi litanian kysymyksiä.

Keittäjä Allendorf vastasi nyt: "Ei, heillä on öiseen aikaan pääsy sisään vain ovisummeria soittamalla. Se herättää veljeni, hän on majatalon vastaavamme."

"Kukaan meistä se ei ainakaan ollut, siis henkilökunnasta", sanoi Derivaat: "Siis ainakin arvelen niin vakaasti. Vain me kaksi ensinnäkin oleskelemme majatalosiivessä ja huoneeseen palatessani Penny oli siellä yhä. Albin taas yöpyy omassa majassaan tallin takana ja Peter omassa huoneistossaan julkisivun seinustalla."

"Eli jos tämä poistuja olisi asiakas, kuten suurimmat oletukset antavat arvata, hän ei olisi voinut palata ennen aamua soittamatta ovikelloa?" Skøude punoi yhteen.

"Niin", Penny Allendorf vakuutti.

"Ja ilmeisesti kukaan ei ole myöskään aamun valjettua palannut kartanolle?" Skøude sanoi.

"Meidän tietääksemme ei", Allendorf vastasi yhteisesti.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 11: Viivästynyt iltapala

Keittäjä Penny Allendorf ja siivooja Rabish Derivaat olivat majatalon vastaavan tavoin odotella kuikkineet julkisivunpuolisten akkunoitten ruuduista sisään saapuvia etsiviä, mutta ennen kuin nämä olivat astuneet aulaan, olivat keittäjä ja siivooja vetäytyneet suuren portaikon takaiseen pikkukeittiöön.

"Jøns Skøude, tutkimusten tanskalaisvahvistus", Skøude esitteli itsensä ja jatkoi: "Kertokaapa hieman eilisillan tapahtumista."

"Eilisillan?", keittäjä Allendorf pohti: "Eipä oikein mitään tavallista kummempaa."

"Niin", myötäili Derivaat.

"Eli mitä? Mitä se tavanomainen on?" Skøude penäsi.

"Päivällisen jälkeen korjasin kattauksen pois salista, sitten tiskasin, meillä ei ole tiskikonetta. Sitten laitoin iltapalavärkit valmiiksi ja siivosin keittiön. Rabish ehti siinä vaiheessa avukseni", keittäjä Allendorf kertoi.

"Näin on", Derivaat myötäili: "Sitä ennen siivosin salin, aulan, portaikon ja majatalo-osaston käytävän. Niin, ja heitin osan nuutuneimmista kukka-asetelmista roskiin. Huomenna pitäisi vielä saapua uusi erä joulutähtiä ja hyasintteja."

"Vai niin. Entä loppuilta?" Skøude kysyi.

"Iltapala alkoi tavalliseen tapaan puoli yhdeksältä, joskin sitä saatiin pitkittää kun maastoon lähtenyt linnustusseurue viipyi kovin myöhään ulkona. Sain viimeiset kampsut korjatuksi vasta hieman ennen yhtätoista, kun Albin, talonmiehemme ja seurueen eräopas, lähti kämpälleen."

"Minkähän takia metsästäjät viipyivät niin pitkään ulkosalla?" Skøude kysyi.

"Jaa-a, kovasti motkottivat koko iltapalan ajan, eivät nähkääs olleet saaneet saalista ollenkaan. Nytkin vielä mököttävät salissa, kun eivät pääse poistumaan", keittäjä sanoi.

"Jututammekin heitä tuonnempana. Entä Teidän eilisiltanne jatko, Derivaat?" Skøude kysyi.

"No, minulla oli vatsakipua, joten vetäydyin omaan huoneistoomme. Illasta ei jäänyt pahempaa sotkua, joten ajattelin hoitavani sen vähän aamulla, kunhan vain oloni siksi helpottuisi", kertoi siivooja ja veti käsiään syvemmälle syliinsä.

Skøude katsoi siivoojaa nyt hyvin tarkasti, ei niin, että katseen tarkkuus olisi jotenkin ollut ilminäkyvä, vaan hän vain keskittyi havaitsemaan oliko sanojassa tai asiassa kenties jotain falskia.

"Olisiko teillä kahvia?" Skøude kysyi sitten.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 10: Asukkaat

"Haluan vilkaista asiakaskirjanpitoanne", Spänning sanoi majatalon vastaava Allendorfille.

"Kaikin mokomin", tämä vastasi ja avasi suuren nahkakantisen kirjan. Kannen päällisessä luki firman nimi lyhentämättömässä muodossaan, Trouser's Bird, Fish & Game Troupe. "Me todellakin pidämme kirjaa, ei sähköistä vaan paperista."

"Keitä teillä on tällä hetkellä sisällä?"

"Huoneessa kolme ja neljä majoittuu eräs kuvausryhmä, tekevät kalastusohjelmaa, se on se Heapneckin porukka, jos olette sattuneet näkemään televisiossa."

Heapneck ei ollut Spänningille tuttu.

"Huoneessa kuusi on Collinsin perhe, halusivat väkisin samaan huoneeseen, vaikka siellä on nelistään aika ahdasta, sanoisin. Vuoteemme ovat niin isoja huonekaluja, että sinne mahtui vain yksi varavuode, mutta lapset kai ovat sopineet siihen kaikessa sovussa. Huoneessa kahdeksan on joku kirjailija, Haspel, tuntematon nimi mielestäni. Hän on ollut täällä jo muutaman viikon ja aikoo viipyä pidempäänkin, ellei sitten tämä ruumistapaus saa häntä vaihtamaan maisemaa. Muita vieraita ei tällä hetkellä ole."

"Selvä."

"Niin paitsi tämä metsästysseurue. He ovat jo uloskirjautuneet aamuvarhain, mutta eivät ole vielä päässeet poistumaan kun poliisi on sulkenut tien. Istuskelevat tuolla salissa aulan toisella puolella."

"Selvä. Entä sitten muut viimeksi poistuneet asiakkaat, lienee syytä tarkastella heitäkin. Onhan teillä heidän yhteystietonsa?" Spänning arvuutteli koska ei voinut olla varma käsin tehdyn kirjanpidon tarkkuudesta.

"Totta kai. Hmm, tänään ei ole poistunut muita kuin äsken mainitut, jotka siis vielä odottavat tien avaamista. Eilen poistui opiskelijapariskunta Ellis ja Rydeman."

"Onko kellonaikaa?"

"Puolilta päivin. Niille tuli kyllä kiire Lontoon junaan. Katsotaanko vielä? Herra Nash kirjautui ulos maanantai-iltana viiden tienoilla. Hän taisi olla matkalla omalla autollaan. Kiinnostava heppu. Kennelinhoitajamme sanoi, että kukaan ei ole ennen saanut koiria hiljenemään niin kuin se kaveri."

"Vai niin. Missä huoneissa nämä nyt mainitut poistuneet asiakkaat olivat ja onko huoneet sen jälkeen jo siivottu?"

"Katsotaanpa. Nash oli huoneessa seitsemän, Ellis ja Rydeman huoneessa yhdeksän, ja tämä metsästysseurue asui huoneessa kymmenen. Huoneessa yksi asuvat meidän siivooja ja keittäjä, joka on muuten siskoni."

"Niinkö? Ja entä oliko tietoa siitä onko niitä vierashuoneita siivottu jo?"

"Ai niin. Periaatteessa ne pitäisi siivota heti vieraan lähdettyä, mutta Rabishista ei aina tiedä, eikä minulla ole aina aikaa pitää silmällä muiden tekemisiä."

"Tarvitsen kopion vieraskirjastanne, sopiiko?" Spänning sanoi ja valmisteli kännykkänsä kamerasovelluksen pikaista kuvakaappausta varten.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 9: Ovisummeri yössä

Spänning ja Skøude kävelivät sisään kartanon pääovista. Talon väki oli jo odotellut näitä ja kuikuillut tulijoita ikkunoissa. Skøude jatkoi keittäjän ja siivoojan kanssa peremmälle. Majatalon vastaava ohjasi Spänningin omaan lukaaliinsa, joka oli heti pääovilta vasemmalle.

"Peter Allendorf, vastaan vieraitten vastaanottamisesta, majoituksesta, sisään- ja uloskirjautumisesta, laskutuksesta ja muuten vaan yleisestä viihtyvyydestä. Jossain mielessä olen myös muun henkilökunnan esimies."

"Tiluksiltanne on löydetty ruumis, mitä Te asiasta arvelette?" Spänning kysyi ja veti laukustaan näkkärin palan.

"Anteeksi, sopiiko ettette mutusta kuivaleipäänne tässä tilassa, haluan pitää paikan puhtaana, ei murusia, pyydän."

Spänning sujautti näkkärin takaisin kassiinsa.

"Niin, asiahan on tietenkin vakava", sanoi Allendorf: "Asiakashankinta on ollut muutenkin hankalaa. Nyt sentään on jonkinlainen sesonki meneillään, mutta ei tämä hyvää tee. Siis puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä, totta kai, suokaa anteeksi, tapaushan on ennen kaikkea tragedia, mutta toimessani tapaan nähdä asiat aina ensisijaisesti suhteessa liiketoimintaamme. Jopa nyt, jopa nyt."

"Mitä Te oikeastaan tapauksesta tiedätte, Allendorf?" Spänning kysyi.

"Heräsin ovisummerin ääneen neljän hujakoilla aamulla. Summeri on yhdistetty tähän tupaan myös. Menin avaamaan oven, näin ikkunasta postiauton, joten arvelin että voin tehdä sen turvallisin mielin. Posteljooni sanoi, että pitäisi varmaankin soittaa poliisille, että sillalla on ruumis. Soitimme tästä toimistostani Shytforkin asemalle ja saimme ohjeet pysytellä poissa sillalta, mutta myös tarkkailla aluetta sen minkä ikkunasta ulos näki aamuhämärässä eli ei yhtikäs mitään."

"Missäs se posteljooni on?"

"Hän odotteli poliisipartion saapumiseen asti. Sitten kun ne olivat jututtaneet häntä, he päästivät tämän jatkamaan kesken olevaa varhaisjakeluaan."

"Se saattoi olla virheliike", Spänningiltä pääsi.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 8: Hiippari ojan takana

"Ai millainen on suhteeni Halsterbrookin kartanoon?" sanoi kartanon naapuri, tislaamoyrittäjä Porkman. "Monimutkainen kysymys tuo. Sukuni tiluksethan ovat olleet tässä jo sukupolvien ajan Halsterbrookin rajanaapurina, mutta kartanon omistukset ovatkin olleet aika eläväiset. Mutta jos tarkoitatte tätä nykytilaa, siellä on jonkinlainen säätiö hallinnoimassa, ei niitä täällä juuri tapaa, joten siinä mielessä suhde on melko etäinen. Sen sijaan Trouser's BFG-Troupen, niitten jotka kartanoa ovat nyt vuokranneet omaan käyttöönsä, niitten kanssa ollaan hyvää pataa."

"Milloin olette viimeksi vieraillut kartanolla?"

"Varmaankin viime viikolla. Siellä on silloin tällöin illallisia, joihin Trouser's kutsuu naapureita myös. Mehän olemme antaneet heidän hyödyntää omia maitammekin siinä tonttirajan tuntumassa."

Kului tovi kun Snork teki välimuistiinpanojaan.

"Oletteko huomannut viime aikoina mitään erikoista Halsterbrookissa tai lähitienoilla?" Snork kysyi sitten.

"Erikoista. Enpä oikein. Jaa, eräs henkilö, Nash tai joku sellainen, pohjoisesta, tuli tähän meidän ovelle viime viikon loppupuolella jonain ehtoona. Lauantai sen täytyi olla. Sanoi etsivänsä kartanoa. Opastin hänet eteenpäin", sanoi Porkman.

"Ja se oli mielestänne erikoista?" Snork uteli.

"Jotenkin kummallinen kaveri, se Nash. En osaa määritellä miten, mutta tuli vain semmoinen olo, että halusin sen pikaisesti ulos eteisestäni."

"Tapasitteko häntä sen koommin?"

"Nyt kun kysyitte, taisin nähdä hänet hiippailemassa Halsterbrunnin vastarannalla, kun olin keräämässä vesipumppua ja letkuja talvivarastoon, semmonen tarttishomma ja unohtuihan se sitten tänne jouluun asti", Porkman selosti.

"Milloin ja missä tämä tarkalleen tapahtui?" Snork kysyi.

"Maanantaina, työajan jälkeen joskus. Meillä on semmoinen pieni vaja siellä Halsterbrunnin alavirrassa, viitisensataa jaardia ennen kuin oja laskee Halsterbrookin virtaan. Se on semmoinen matonpesupaikka ja tosiaan sitä pumppua olen pitänyt siellä peltojen kastelua varten."

"Onko ojan toisella puolen jotain erityistä, siellä missä tämä Nash-miekkonen nähdäksenne hiippaili?"

"Hmm, alempana on vain vanha mylly. Lienee jo rämässä kunnossa koko pytinki."

Snork kirjaili viimeiset muistiinpanot ja totesi sitten: "Kiitos, minulla ei ole nyt muuta kysyttävää. Teette muuten pahuksen hyvää viskiä."

"Kiitoksia vaan. Sitähän minä vielä, että mitä tämä käyntinne oikeastaan koskikaan?" Porkman kysyi.

"Asia tulee varmaankin ennen pitkää tietoonne. Kiitos ja näkemiin."

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 7: Viskimestari

Päällystämätön tie rahisi komisario Snorkin Bentleyn renkaiden alla. Melkein avoimeen ja tasaiseen maastoon tehty tie mutkitteli yllättävän paljon. Hän saapui Onsley Porkmanin ison maalaistalon pihaan. Etupiha näytti hyvinhoidetulta.

Pyöreäkasvoinen Porkman avasi oven. Snork tunnisti nähneensä tämän tislaamon tuote-esitteessä joskus aiemmin.

"Snork, Shytforkin poliisista päivää."

"Porkman. Käykää peremmälle."

Snork istutettiin tilavaan olohuoneeseen, jonka näki jo heti eteisestä. Porkman kolisteli ensitovin keittiössään ja kantoi kohta sohvaryhmän pöydälle tarjottimellisen teetarpeita.

"Kertokaapa missä olette ollut viimeisen 24:n tunnin aikana?" Snork aloitti.

"Ohhoh, jaa, hetkinen. Kello on nyt -"

"Puoli neljä", Snork avitti.

"Olin eilen koko päivän Shytforkissa järjestelemässä tavaratoimittajien tapaamista. Palasin sieltä noin kuuden aikoihin ehtoolla. Vaimo ja lapset palasivat Lontoosta iltajunalla, olin heitä vastassa Buidchfennicin asemalla junan saapuessa puoli yhdeksältä."

"Mitä teitte siinä välissä, kuuden ja puoli yhdeksän?" Snork uteli.

"Enpä oikein mitään erityistä, kai. Söin varmaankin jotain, siivoilin hieman paikkoja kun perhe oli palaamassa hassausreissultaan."

"Ja palasitte sitten kaikin asemalta?"

"Poikkesimme vaimoni Maryn tuttavan luona aseman lähellä. Mutta vierailu oli vain pikainen käynti ja saavuimme kotiin jo pian kymmenen jälkeen. Menin heti nukkumaan, pitkä päivä takana. Heräsinkin vasta joskus kymmenen aikaan. Tänään olen hoitanut kirjanpitoa, etätyöpäivä, en ole käynytkään konttorilla."

"Se on tislaamollanne?"

"Juu, kyllä. Sain sen puhuttelupyyntönne pian herättyäni, joten jäin saman tien odottelemaan tänne."

Snork teki litanian merkintöjä muistiinpanokirjaseensa ja näpäytti lopuksi suurieleisesti pisteen ja sulki kirjan. Sitten hän jatkoi taas kyselyään.

"Miten kuvailisitte suhdettanne Halsterbrookin kartanoon?"

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 6: Mies ja ase

Mies, oletettavasti Halsterbrookin kennelinhoitaja ja talonmies, saapui koiratarhan äärelle jahtipyssy koparassaan.

"Mitä täällä oikein nuuskitaan?" hän tivasi Reinolta.

"Forsythe?" Reino kysyi ja tarkkaili sivusilmällä mitä aikeita miehellä oli pyssynsä kanssa.

"Jaa", napautti mies vastaukseksi, merkityksessä kyllä.

"Poliisi-ylisusikoira Reino, kansainvälinen tutkimusryhmä. Sopinee hieman kysellä?" Reino sanoi.

"Siitä vaan", Forsythe totesi.

"Voisitteko ensi alkuun panna tuon aseen pois?"

"No vattu! Rassaamassahan minä sitä olen, ettäkö nää, häh?"

"Pankaa silti se toviksi sivuun", sanoi koirakonstaapeli auktoriteettinsä osoitukseksi ja saadakseen miehen keskittymään kyselyyn. Ase laskettiin läheiselle ulkopöydälle ja Reino saattoi edetä asiaan: "Teillä oli eilen linnustusseurue maastossa?"

"Jo vain olikin. Saalista ei saatu. Olivat heti aamulla lähdössä pois, ne vieraat, äkeissään olivat kun ei saalista saatu", Forsythe vastasi eikä vaikuttanut mitenkään peittelevältä.

"Vai olivat äkeissään."

"Ja äkästyivät vain kun poliisi oli sulkenut tien."

"Mihin aikaan palasitte maastosta?" Reino kysyi.

"Myöhään meni, meni myöhään kun sitä yritettiin vaan loppuun asti. Tulillakin olimme vielä hämärään asti, varmaankin kymmeneltä illalla laskin Lupon takaisin tarhaan."

"Tiettävästi tulitte sillan yli. Huomasitteko mitään erikoista?"

"No ei kyllä tule mieleen" Forsythe sanoi pohtien olisiko jotain kummaa sattunut huomioon. Myös setteri Lupo pohti asiaa, mutta puisti vain päätään. Reino arveli, että setteri kyllä olisi huomannut lego-ruumiin. Tämä tieto auttaisi jatkossa ajoittamaan tapahtumia.

"Te olette paikan talonmies. Mitä arvelette, onko sillalla ollut muuta liikennettä metsästysseurueenne jälkeen?" Reino tiedusteli.

"Hmm, tältä puolen ei ole tielle näkymää. Tultiin silloin kymmenen kieppeillä takaisin, ruokin Lupon ja muut koirat, menin sen jälkeen iltapalalle kartanon saliin, siinä välissä en ainakaan mitään huomannut. Meillähän ei ole täällä varsinaista yövahtia, vaikka olen ehdottanut, että koirat pantaisiin vuoroöin etupihalle vahtimaan. No mitäs vielä sitten, palasin kämppääni varmaankin yhdeltätoista. Siinä kaikki mitä osaan sanoa", Forsythe vuodatti avuliaasti.

"Ja olitte koko yön kämpässänne? Voiko joku varmistaa asian?" tivasi poliisikoira.

"Voi. Nuo karvanaamat", Forsythe sanoi ja nyökkäsi koiriinsa päin.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 5: Ja koirat haukkuvat

Koiratarha sijaitsi kartanon hevostallisiiven takana, rakennuksen pohjoispuolella. Aitaus oli rakennettu suoraan tallin seinää vasten. Pienen polun päässä, suuren vanhan puun äärellä oli pieni tönö. Reino näki verhon takana liikettä. Hän ehtisi kysyä muutaman asian koiratarhan asukeilta ennen kuin mökin asuja ehtisi paikalle

"Reino, Suomen poliisista", esitteli Reino itsensä tarhan asukeille: "Kansainvälinen tutkimus, nähkääs."

Aitauksen sisällä oli kenneliksi vähäinen seurakunta karvakuonoja, kolme parhaat jahtipäivänsä nähnyttä englanninkettukoiraa, joista yhden tarkkasilmäinen Reino totesi kettukoiraksi tekeytyneeksi englanninjäniskoiraksi, yksi setteri ja yksi kettuterrieri.

Ajokoirakolmikko pelasi seinustalla koiranshakkia, jossa maahan rajatulla ruudukolla vuoronperään jalkaa nostaen pyrittiin omilla merkeillä aikaan saamaan kolmen merkin suora pystyyn, vaakaan tai vinottain. Nämä eivät juuri korvaansa lopsauttaneet Reinolle.

"Mitä te sitten tutkitte?" kysyi terrieri.

"Sillalta löytyi kansainvälinen ruumis", Reino vastasi.

"Meidän sillalta? Hitto, Lupo, tulepa tänne", terrieri huikkasi vanhalle setterille, joka oli makoillut kopissaan näkyen vain puoliksi. "Terry", esitteli terrieri itsensä vielä ennen kuin setteri Lupo ehti paikalle.

"No mitä?" Lupo ihmetteli.

"Sinähän olit eilen viiriäisjahdissa?" Terry kysyi.

Lupo nyökkäsi, mutta ei ymmärtänyt mitä merkitystä asialla oli.

"Olitteko Porkmanin puolella?" Terry jatkoi ja selvitti väliin Reinolle: "Naapuri Porkmanin kanssa on sovittu maankäytöstä."

"Juu, siellä me oltiin", Lupo vastasi.

"Eli menitte sillan yli?" Terry päätteli.

"No mentiin joo. Mikä tää juttu oikein on?" Lupo ihmetteli.

Suuren puun varjostaman tönön ovi paukahti auki. Ulos marssi kalpeaihoinen pitkänhuiskea mies, niin kiireissään harppoen, että joutui ehtimättömyyttänsä vielä polkutaipaleen aikana riuhtomaan ylleen sarkatakkiaan.

"Mitäs täällä!?" mies karjaisi, torrakka kädessään.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 4: Työnjako

"Onko meillä tietoa mistä rakennussarjasta ruumis on peräisin?" kysyi Skøude.

"Ei", Snork vastasi, "Lontoon konttori selvittää sitä parhaillaan."

"Onko viskitehtailija Porkmania jututettu?" Spänning kysyi Snorkilta.

"Ei vielä. Hänelle on kyllä ilmoitettu ja hän odottaa käyntiämme kotonaan. Talolle on matkaa noin maili."

"Mitä me tiedämme rikospaikasta? Kuka omistaa Halsterbrookin kartanon?" kysyi Reino.

"Tällä hetkellä sitä kaiketi hallinnoi jonkinlainen säätiö. Siitä on vuokrattu nyt huoneistoja matkailukäyttöön", Snork vastasi.

"Joulunviettäjiä?" Reino tiedusteli.

"Niitäkin kai. Eräpalvelu Trouser's BFG-Troupe myy täältä palveluita matsästys- ja kalastustoimintaan. Niillä on oma koiranhoitajakin vakituisena täällä, hetkinen", Snork sanoi ja tarkisti asian papereistaan: "Forsythe, Albin. Kennelinhoitaja, eräopas ja talonmies."

"Talonmies, vai", totesi Skøude ja loi mietteliään katseen näkkileipäänsä nysertävään Spänningiin. Heillä saattoi olla yhteinen talkkarimuisto jostain aiemmasta tapauksesta.

"Onko kartanossa muuta henkilökuntaa?" Skøude tiedusteli sitten.

"Keittäjä, siivooja ja majoitusvastaava ovat vakituisia. Minimimiehitys sanoisin" ja sanoikin, Snork.

"Paljonkohan täällä on nyt asiakkaita?" Spänning kysyi.

"Se on vielä selvittämättä. Arvetenkin majoitusvastaava pitää heistä kirjaa", Snork sanoi.

Nelikko loi vielä tarkan katsauksen ruumiin löytöpaikkaan siinä tilassa kuin se oli ensipartion yritettyä ruumiin siirtoa.

"Minä otan kennelin", sanoi Reino johtaakseen ryhmän kohti työnjakoa ja toimintaa.

"Niin, minä voisin käväistä kiljutilan isännän, Porkmanin puheilla", sanoi Snork, joka tunsi muita paremmin tienoot ja mieli siksi lähteä ajomatkan päähän. Muillahan ei ollut nyt edes omia ajoneuvojakaan.

"Minä selvitän nykyiset ja aiemmat asiakkaat majatalon vastaavalta", sanoi Spänning ja katsoi Skøudea kohti, että oliko tämä ehdotus okej.

"Minulle jäänee keittäjä ja siivooja", Skøude myötäili.

"Tapaamme kello viiden teeaikaan täällä. Eiköhän tekniikka ole siihen mennessä tutkinut löytöpaikan perusteellisesti", totesi Snork ja kukin erkani taholleen.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 3: Kansainvälinen tapaus

Sillalla istui poliisitunnuksellisessa koiraliivissä vanha ja arvokkaan näköinen saksanpaimenkoira. Se käänsi konstaapelilakkista päätään ja tirkisti silmät arvioviirulla lähestyjiä. Snork hoiti esittelyt: "Rikosetsivä Annika Spänning Göteborgista, Erikoisrikospoliisi Jøns Skøude Kööpenhaminasta, poliisi-ylisusikoira Reino Helsingistä." Suoraan alenevassa polvessa kuuluisasta koirakonstaapeli Roista polveutuva viranomainen kohotti hieman hattuaan ja mörähti tervehdykseksi. Spänning nyökkäsi takaisin. Hänen äsken esiin kaivamansa näkkileipä oli vettynyt ilmankosteudesta pehmeäksi. Skøude pälyili jo ympärilleen pohtien mitä tässä oli oikein tultu tutkimaan. Hän hieroi käsirautojen kalvamaa rannettaan.

"Murheellinen näky", sanoi Reino ja sytytti kipparinpiippunsa.

Keskellä siltaa lojui pikkuruinen ruumis. Snork alkoi selonteon tähän astisesta.

"Postin varhaisjakelu teki löydön joskus kello kolmen ja neljän välillä. Ensimmäisenä paikalle saapunut osasto aikoi siirtää ruumiin, mutta vain huomatakseen, että se katkeaisi kahteen osaan."

"Sairasta", sanoi Skøude ja katsoi pikkuruista ruumista tarkemmin ja totesi, että sen ylä- ja alaosa olivat tosiaan hieman irrallaan toisistaan. Snork jatkoi:

"Skøude, Te olette paikalla, koska ruumis on tanskalainen." Tämä piti paikkansa, ruumis oli Lego-yhtiön valmistama ukkeli.

"Spänning, Te olette paikalla, koska ruumiilla on tre kronor -aihe rintaosassaan." Tämäkin piti paikkansa. Lisäksi figuurin alaosa oli sininen ja yläosa keltainen, paitsi käsivarret, jotka nekin olivat siniset. "Ruotsin värit, selvä tapaus", Spänning sanoi.

"Reino, Te olette paikalla, koska ruumis on puoliksi Halsterbrookin puolella, puoliksi Suomen."

"Hetkinen, mitenkä?" ylisusikoira kysyi.

"Tämä on kinkkinen tapaus, todellakin", Snork totesi. "Halsterbrookin puoli on helppotajuinen, tämä toinen puoli ei. Kas kun tämän puolen tilukset kuuluvat Onsley Porkmanille. Hän omistaa viskitislaamon, jonka tuotteitten ostajat saavat tiettyjen tuotteiden oston ohessa pienen pläntin maata Porkmanin tiluksilta. Sillan kohta on tietenkin mitä soveliainta joutomaata Porkmanin kannalta. Tämän tilkun, jolle lego-ruhon alaosa osuu, omistaa Sten Vaarnikka Suomesta."

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 2: Murheelliset laskeutumisvalot

Kopteri teki välilaskun Lontoossa ja jatkoi melko pian kohti Ipsterin seutukuntaa.

"Kukahan Suomesta tulee?" pohti Skøude.

"Tuleekohan kukaan? Näin lyhyellä varoitusajalla vielä", Spänning sanoi. Tovin kuluttua hän kaivoi laukustaan näkkäriä.

"Sama vanha tapa?" Skøude virnisti.

"Jo", Spänning vastasi.

Harmaan ja usvaisen risukkomaaston jälkeen pienet avoimet nummikukkulat alkoivat puhkoa maisemaan pälviään. Halsterbrookin kartano seisoi tummana hahmona pisaroiksi tiivistyvän ilmankosteuden satamassa harsossa. Neljännesmaili kartanosta kaakkoon ponkaisi tiluksille johtava tie sillalle, joka vei tilusten rajaa piirtävän Halsterbrunni-ojan yli. Sen äärellä oli muutamia poliisi- ja muita viranomaisautoja. Valot vilkkuivat autojen katoilla. Oli keskiviikko 21 joulukuuta, talvipäivän seisaus.

"No niin", tanskan osaston poliisipäällikkö Fylling sanoi, "Spänning, Jøns Skøude on nyt Teidän vastuullanne. Olemme sopineet päällikkösi Helander-Sjunghoppfaderallanlallanlejn kanssa, että raportoit myöhemmin miehemme toiminnasta tämän tapauksen puitteissa."

Fylling avasi Skøuden käsiraudat. Skøude ja Spänning nousivat kopterista.

"Komisario Snork, Shytforkin poliisista", esitteli paikallinen tutkinnanjohtaja itsensä skandinaaveille. Spänning ja Skøude esittelivät toisensa. Oli päivän selvää, että Snork ei tulisi koko tapauksen aikana oppimaan Skøuden oikeaoppista lausuntatapaa.

"Ai niin", Snork jatkoi välttämättömien muodollisuuksien jälkeen, "Kaverimme Suomesta", hän sanoi ja ohjasi kaksikon lähemmäs Halsterbrunnin siltaa.

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 1: Hyvä poliisi, paha poliisi

"Te muut voitte poistua, Annika, jääpä hetkeksi vielä tänne", sanoi Pelle Helander-Sjunghoppfaderallanlallanlej, Göteborgin poliisin erikoisyksikön päällikkö. Rikosetsivä Annika Spänning kaivoi veskassaan olevasta muovipussista näkkileivän palasen ja alkoi rouskuttaa sitä odotellessaan mitä pomolla oli sanottavana.

"Varhain tänä aamuna saimme kansainvälisen virka-apupyynnön Scottland Yardista. Epäillyn rikoksen luonne selviää vasta paikan päällä."

"Ja se paikka on mikä?" Annika kysyi.

"Halsterbrookin kartano Englannissa. Ilmoituksen mukaan asiaa koskeva virka-apupyyntö on toimitettu myös ainakin Tanskaan ja Suomeen."

Ajaessaan Juutinrauman sillan yli Spänning pohti pääsisikö hän jälleen kerran työskentelemään tutun tanskalaisen kollegansa kanssa. He olivat aiemmin ratkaisseet muun muassa pohjoismaisen nakkien salakuljetusliigan tapauksen ja juhannussalko-sarjamurhan, jotka lopulta paljastuivat yhdeksi ja samaksi rikosvyyhdeksi. Spänning ajoi urheilullisella avoautolla, niin kuin Noren, Rönning tai Henttunen ikään.

Jøns Skøude seisoi käsirautoihin kahlittuna poliisipäällikkö Lise Fyllingin vieressä.

"Nej men hej, Jøns", Spänning tervehti vanhaa tuttuaan. Sitten hän katsoi miehen päällikköä. "Hej, Fylling. Mahdat olla mukana Jønsin apukätenä, kun hän on itse kahlehdittuna?"

"Tavallaan. Tulen mukaanne kopteriin. Halsterbrookissa vastuu Skøudesta siirtyy Teille tai paikallisille."

Jøns Skøude oli sekä hyvä että paha poliisi. Ilmeisesti se hyvä poliisi kärsi nyt jostain mitä se paha oli tehnyt. Hyvää oli kuitenkin tarvittu Scottland Yardissa, joten tässä sitä nyt oltiin.

Tarinanoppatarina 2: Muistikuvia

Katselen vanhaa Pentax K-sarjan filmirullakameraani ja muistelen vanhoja, kuvittelen uudelleen muistikuvien perusteella mitä oikein tapahtui. Suurin osa on mielikuvituksen tuotetta, se on selvä. K-sarja sai nimensä järjestelmän objektiivin kiinnitysistukan muotoilusta, kiinnikerengas on hieman kirjaimen k muotoinen. Nykyään ei puhuta objektiiveista vaan linsseistä. Mielestäni se on väärin, koska objektiivin sisällä on useita yhteistyössä toimivia linssejä.

Menin puhtaissa ostoaikeissa kivijalkaliikkeeseen aikeenani hankkia järjestelmään ajanmukainen digitaalirunko. Vanha filmirunko on ollut käyttöä vailla, mutta objektiivit ovat yhä käyttökelpoisia ja käyvät uusiin digiajan K-runkoihin. Mikä etu. Kauppias löi itseään pahemman kerran kirveellä jalkaan. Hän valisti minua liiketoiminnan ongelmasta, jossa verkkokauppa on ajanut kivijalkaliikkeet showroomien, esittelyhuoneiden asemaan. Siis, asiakkaat käyvät vain tutustumassa laitteeseen kaupassa ja tilaavat sen puolet halvemmalla globaalista verkkokaupasta. Puolet halvemmalla tai allekin. Olin mennyt puhtaasti ostoaikeissa puotiin, mutta voiko tuon infon jälkeen enää toimia alkuperäisen suunnitelman mukaan? Ymmärrän myyjän ahdingon, mutta tekemällä valmiita oletuksia asiakaskäytöksestäni hän teki aivan itse hallaa itselleen. Esitetty showroom-ongelma ei koske vain kamerakauppoja. Soitinliikkeet lienevät toinen hyvä esimerkki.

Katson nyt jo epäkuntoiseksi vanhennutta kameran runkoa hyllyllä. Filminsiirtokoneiston tela on hapertunut alakiinnityksestään irti. Virityskampi on tunnoton, se heiluu vapaana. Jossain kuoren alla näkymättömissä hammasrattaat ovat sijoiltaan tai katkenneet niin, että kaikki vastus on poistunut kammen liikettä sitomasta. Rungon pohjan alumiinikansi riippuu viimeisen mikroruuvinsa varassa. Toiseksi viimeinen lojuu kaiketi Kuurinkyntään 40 kilometrisellä hiekkasärkällä. Siinäpä riittäisi hiekkarantaa ja dyynejä etsiä yhtä pikkuruista ruuvia. Objektiivin vapautusvipu on taipunut vikaan, kun sitä on yritetty käyttää väärään suuntaan ja kun se ei ole toiminut on lisätty vääntömomenttia, ikään kuin se kovemmin voimin toimisi väärään suuntaansa paremmin. 50 millinen SMC-objektiivi on paremmassa säilössä siltä varalta, että joskus hankin sen digitaalirungon. Vanhassa filmirungossa ei ole ollenkaan purkinkorkkimaista muovisuojaa tyhjänä ammottavan kiinnikekidan suojana. Valon sijaan se on kerännyt itsensä täyteen pölyä. Ei ylipitkä valotus, vaan ylipitkä pölytys.

Muistelen muita, kuvia joita on ehkä otettu tuolla filmijärjestelmällä tai ehkä jollain muulla. Ensimmäisessä kuvassa on aavikon kaktus. Se oli osana pelastamassa neiti Blaisea ja Willie-herraa näiden pakomatkalla hiekka-aavikon poikki. En muista enää tarkalleen missä tämä tapahtui, mutta he pakenivat joltain kaivausalueelta, varmaankin Lähi-Idässä tai Pohjois-Afrikassa. Neiti Blaise oli vakavasti haavoittunut kaksintaistelun jäljiltä. Oikeammin haava oli kai varsin pieni, mutta se oli olosuhteissa äkäisesti tulehtunut ja neidin käsivarsi oli turvonnut jalkapallon kokoiseksi. Kaktuksesta he saivat eristettyä sentään hitusen tuikitärkeää vettä. He hyödynsivät tässä aavikon päivän kuumuutta ja muovilla tai muulla peitteellä katettua hiekkaan kaivettua hautaa, jonka pohjalle Willie nakkeli kappaleiksi paloittelemansa kaktuksen palat. Kuopan pohjalle, aivan sen keskelle asetettiin astia. Sitten peite päälle niin, että se tiivistettiin hiekalla kuopan reunoilta, ja peitteen keskelle pieni kivi painoksi niin, että se oli kuoppaan asetetun astian kohdalla. Päivän kuumuus haihdutti kaktuksen veden, joka kaasuunnuttuaan tiivistyi kohdatessaan peitteen. Pisarat juoksivat peitteen alapintaa pitkin kiven painamaan kärkeen, josta ne tippuivat astiaan.

Toinen kuva on sukellusveneestä. Varmaankin kapteeni Nemon, mutta en voi olla enää varma. En muista mitään koko Nemosta. Mutta vene oli hyvin eriskummallinen. Muistan lähinnä vain sen, että se upposi ja jäi merenalaisen vuoren kielekkeelle, rotkon reunalle. Kapteeni, Nemo tai kuka sitten olikaan, ei halunnut pelastautua, vaikka laitteessa oli pintautumiskello, eräänlainen pelastusvene, pakokapseli. Hän perusteli kantansa ensin siten, että kelloon ei mahdu kaikki, yhden oli jäätävä. Tämä pitikin paikkansa. Me muut olisimme suostuneet kompromissiin pakata kaikki pelastuskelloon silläkin uhalla, että se johtaisi uuteen katastrofiin. Mutta kapteeni ei hyväksynyt ehdotusta. Hänen uusi perustelunsa oli toista lajia. "Haluan, että minusta tulee legenda, myytti", hän sanoi ja käytti sanojensa tukena sellaista katseen voimaa, että se melkein ajoi meidät muut pelastuskelloon. Sinne hän jäi. Kenties hän sai sukellusveneensä uudelleen liikkeelle? Kenties mitään ongelmaa siinä ei ollutkaan, vaan hän vain halusi meistä muista eroon? Kenties hän vain halusi jatkaa seikkailuaan uusien matkustajien kanssa tai muuten vain kadota tutkalta? Ainakin hänestä tuli jonkinlainen legenda, kuten oli aikonutkin.

Filmirullan kolmannessa ruudussa on shintolainen portti, torii, lintujen asumus. Luontoon asetettu portti. Portti on kulkuyhteys tilojen välillä, mutta tässä se näyttää olevan vailla selkeää olemusta. Se on portti itse tilasta itseensä. Tästä tulee mieleen myös roomalaisten auguurien templum, lintuennustuksissa käytetty rajaus, jonka sisällä tapahtuvat lintujen liikkeet luettiin osaksi ennustulkintaa. Rajaukseen liittyi maahan piirretty osuus, mutta myös tolpilla tai rimoilla tehty pystytys, joka rajasi alueen taivasta. Sekä Rooman auguurien templumiin, että shintolaisportin japanilaiseen torii-nimeen näkyy liittyvän linnut. Torii, lintujen asumus, onko siinä myös yhteys Lintukotoon? Torii on kuin maisemaan asetettu ikkuna siihen maisemaan itseensä. Siellä saattaa näkyä taivaanranta. Lintukodon ajateltiin olevan siellä, että siellä taivaan ja meren, tai maan, kohtaustasalla on kapea rako, josta muuttolinnut mahtuvat lentämään Lintukotoon.

Neljäs kuva näyttää äkkiseltään kruunulta, mutta se on oikeastaan esoteerinen kartta. Kruunussa on viisi sakaraa, kaksi takakaaressa ja kolme edessä. Kehysvanteeseen on lyöty neljä merkkiä. Numerologit tutkivat näitä seikkoja ja koettavat omissa tutkimuksissaan löytää kaikki muutkin numerot kruunun muodoista. Oleellisempaa on kuitenkin katsoa viittä sakaraa. Kunkin sakaran päässä on nuppi, kuin pää. Nyt näkyy, että viisi sakaraa ovatkin kuin viisi viittoihin tai kaapuihin pukeutunutta hahmoa, jotka seisovat käsikkäin piirissä, kenties jopa käyvät piirileikkiä. Piirileikki kertoo liikkeestä. Liike ja luku viisi, niistä on helppo johtaa viisi liikettä, mikä on vanha tiibetiläinen sarja. Viisi on paljon muutakin, kuten on kolme ja kaksi sekä muut kruunusta hakemattomat numerot. Jos tämän kartan haluaisi tosissaan ratkaista, siihen pitäisi omistaa koko loppuelämä. On helpompi tyytyä näkemään vain kruunu ja ehkä pitää mielessään, että se ei ole vain kruunu.

Tarzan-elokuvista jäi unohtumattomasti mieleen norsujen hautausmaa. Lähes yhtä unohtumattomia näkyjä ovat erilaiset romutarhat, kuten hylättyjen lentokoneiden hautuumaat tai autoromuttamoiden paalaamattomien vaunujen avohautausmaat. Mutta tiesittekö, että myös käytöstä poistetuilla majakoillakin on oma viimesijainen keruupiste? Sellainen on seuraavassa muistikuvassa. Majakanvartijoidenkin virat ovat vähenneet, joten he asuvat majakoineen myös siellä. Moni majakka rakennettiin yltiöpäisen korkeaksi ihan vain sen takia, että sillä haluttiin mahtailla muiden aikalaisten rakennuksille tai menneille. Majakoiden hautausmaalla korkeuserot tulevat konkreettisesti näkyviin, kun ne on paikoitettu lähes vieri viereen. Korkeudella huikentelua muistetaan eräänlaisena riittinä tai perinteenä kevät- ja syyspäiväntasauksena sekä satunnaisina muina tärkeinä ajankohtina. Silloin majakanvartijat kapuavat rakennustensa katoille seisomaan kädet levällään kuin siipisulkiaan kuivaavat kormorantit. Kuva on napattu tästä hetkestä.

Seuraavassa kuvassa on mestari Lin tarjoilema riisikulho. Tarina on todella rasittava, mutta kaipa se on käytävä läpi. Annokseen liittyy mestari Lin arvoitus, joka ei ikinä auennut minulle. Hän ojensi annoksen syötäväksi ja sanoi: "Tästä puuttuu yksi riisinjyvä." Sitten kun vieras oli syönyt ensimmäisen nökön riisistä, mestari Li sanoi, että "nyt siinä on kaikki riisinjyvät." Todella ärsyttävästi sanottu. Todennäköisesti ukkeli ei parempaa viihdettä keksinyt ja horisi näitä vain vieraan hämmennykseksi. Sellainen kummallisuus siinä kyllä oli, että jos kulhon pohjalle jäi yksi riisinjyvä, niin mestari Li sanoi sen olevan tyhjä. Kun tässä välissä ymmällään oleva vieras nosti katseensa mestarin silmiin saadakseen selvää mitä tuo oikein horisi, kun yksi jyvä edelleen oli vieraan kädessä olevan kulhon pohjalla, niin katseen palatessa alas kulho todellakin oli tyhjä.

Nyt siirrytään seitsemänteen kuvaan, jossa muistelen palapeliä. Siinä oli tuhanteen ja viiteensataan osaan silputtu kuva vanhahtavasta kalasatamasta, ehkä jostain eurooppalaisesta rannikkokylästä tai pikkukaupungista. Joku paatti oli ehkä keskeisemmässä osassa, paljon köysiä, yhdessä kulmauksessa varsin paljon taivasta. Köysien sekamelska ja taivas jäivät päälimmäisenä mieleen, koska ne taisivat olla hankalimmat osat koota. Kaikki työ oli kuitenkin lopulta turhaa. Palapelin viimeinen pala oli väärästä kuvasta, se jäi käteen, ei sopinut kuvaan, ei minkäänlaisella tarkastelulla tai uudelleen arvioinnilla. Kaikki muut palaset olivat oikeilla paikoillaan, yhtä jäi vajaaksi, ja se ei ollut se joka hiljalleen vettyi etusormen ja paukalon otteessa. Se ei sopinut tyhjään paikkaan leikkuumuotonsa, eikä kuvasisältönsäkään puolesta. Se oli väärästä pakasta joutunut tähän pakettiin.

Viimeinen kuva. Kuinka tämän nyt sanoisi. Varmaankin siten kuin on. Se näyttää varislinnulta, mutta se olen minä itse. Muistelin liikaa vanhoja, näitä kuvia nimen omaan, ja ajauduin harhassa kauemmas kuin olisin voinut muistaa. Päädyin keskiaikaan korpin hahmossa. Ja täällä keskiaikaisessa linnassa, sen yhdessä tornissa, kirjoitan omasta pyrstösulastani valmistetulla kynällä muistiin näitä asioita. Ihmissuojelijani, jonka huoneistossa kirjoitan ja ruokailen, kokoaa sivut talteen. Ehkä ne säilyvät löydettäviksi joskus tulevaisuudessa, jonne tuskin enää itse palaan.