Koiratarha sijaitsi kartanon
hevostallisiiven takana, rakennuksen pohjoispuolella. Aitaus oli
rakennettu suoraan tallin seinää vasten. Pienen polun päässä,
suuren vanhan puun äärellä oli pieni tönö. Reino näki verhon
takana liikettä. Hän ehtisi kysyä muutaman asian koiratarhan
asukeilta ennen kuin mökin asuja ehtisi paikalle
"Reino, Suomen poliisista",
esitteli Reino itsensä tarhan asukeille: "Kansainvälinen
tutkimus, nähkääs."
Aitauksen sisällä oli kenneliksi
vähäinen seurakunta karvakuonoja, kolme parhaat jahtipäivänsä
nähnyttä englanninkettukoiraa, joista yhden tarkkasilmäinen Reino
totesi kettukoiraksi tekeytyneeksi englanninjäniskoiraksi, yksi
setteri ja yksi kettuterrieri.
Ajokoirakolmikko pelasi seinustalla
koiranshakkia, jossa maahan rajatulla ruudukolla vuoronperään
jalkaa nostaen pyrittiin omilla merkeillä aikaan saamaan kolmen
merkin suora pystyyn, vaakaan tai vinottain. Nämä eivät juuri
korvaansa lopsauttaneet Reinolle.
"Mitä te sitten tutkitte?"
kysyi terrieri.
"Sillalta löytyi kansainvälinen
ruumis", Reino vastasi.
"Meidän sillalta? Hitto, Lupo,
tulepa tänne", terrieri huikkasi vanhalle setterille, joka oli
makoillut kopissaan näkyen vain puoliksi. "Terry",
esitteli terrieri itsensä vielä ennen kuin setteri Lupo ehti
paikalle.
"No mitä?" Lupo ihmetteli.
"Sinähän olit eilen
viiriäisjahdissa?" Terry kysyi.
Lupo nyökkäsi, mutta ei ymmärtänyt
mitä merkitystä asialla oli.
"Olitteko Porkmanin puolella?"
Terry jatkoi ja selvitti väliin Reinolle: "Naapuri Porkmanin
kanssa on sovittu maankäytöstä."
"Juu, siellä me oltiin",
Lupo vastasi.
"Eli menitte sillan yli?"
Terry päätteli.
"No mentiin joo. Mikä tää juttu
oikein on?" Lupo ihmetteli.
Suuren puun varjostaman tönön ovi
paukahti auki. Ulos marssi kalpeaihoinen pitkänhuiskea mies, niin
kiireissään harppoen, että joutui ehtimättömyyttänsä vielä
polkutaipaleen aikana riuhtomaan ylleen sarkatakkiaan.
"Mitäs täällä!?" mies
karjaisi, torrakka kädessään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti