Jøns Skøude oli joutunut vessaan
asialleen ja palasi majatalo-osion käytävälle vain nähdäkseen,
kuinka käytävän perällä perhe Collins veti oven perässään
kiinni. Tästä päätellen hän asteli huoneitten 3 ja 4 tasalle
kutsuakseen viimeiset puhuttelemattomat vieraat alakerran saliin.
Koputus kumpaankaan huoneeseen ei tuottanut minkäänlaista tulosta.
Hän koputteli aikansa, kunnes paineli portaat alas tarkistamaan joko
Heapneckin kuvausryhmä olisi omine nokkineen mennyt
kuulusteltaviksi. Majatalon vastaava, herra Allendorf tuli
hermostuneena Skøudea vastaan portaiden alapäässä. Hänellä oli
selvästikin jotain sanottavaa.
"No, antaa kuulua vaan",
Skøude rohkaisi.
"Ne vain lähtivät nummille,
vaikka sanoin että poliisi on kieltänyt poistumasta ja että se
koskee ihan kaikkia. Ne vaan virnuilivat ja sanoivat, ettei tällaista
keliä tule joulukuussa enää koskaan toiste."
"Heapneckin porukka?"
"Kaikki kolme. Painelivat firman
mönkijöillä Oldiant-nummen järville, arvaan minä. Siitä ne ovat
päiväkausia puhuneet."
"Jumaliste! Onko muita
kulkupelejä?" Skøude kysyi ja paha poliisi hänessä alkoi
nousta yhä enempi pintaan.
"Mönkijöitä, ei.
Talkkari-Albinin fillari on tallin seinustalla, lainatkaa sitä."
"Ja tämän takia, hyvät katsojat
siellä kotisohvilla, catch-and-release-kalastus on ainoa eettisesti
kestävä ja humaani tapa harrastaa tätä jaloa lajia", paistoi
omahyväistä hymyään kameraa kohti Caspar Heapneck.
"Poikki!" kuului hengästynyt
huudahdus jostain läheisestä alarinteestä. Heapneck kohensi
sponsorilahjoitettuja polarisoivia aurinkolasejaan nähdäkseen kuka
helvetti kehtasi tulla häiriköimään hänen
pärstänlevittelyohjelmansa pyhää kuvaushetkeä, vielä tällaisena
satumaisen kauniina päivänä, jolloin luonnonvalo sai hänen
vähäisemmätkin ihohuokoset kuin nauramaan kameran linssille.
"Kamera seis!" huusi Skøude,
joka totisesti ei ollut löytänyt tallin nurkalta polkupyörää,
mutta oli siten saanut selville kenen pyörän yöllinen fillaristi
oli rikosyönä ottanut käyttöönsä. Skøude oli nyt joutunut
tarpomaan nummijärville vain tavatakseen jonkun ääntään ja
lärviään rakastavan mulkeron, joka roikotti työtätekemättömissä
ranteissaan jo viidettä kertaa samaa kalanraiskaa, jonka tämä oli
vieheillään huijannut kiinni koukkuihin ja laskenut sitten väkisin,
leuat, silmät ja kidukset silvottuina ja stressihormonien
lamauttamana takaisin järveen. Viimeheitolla kala oli jo suolet
koukkujen puhkomasta vatsastaan ulkona roikkuen kellunut järven
pinnalla, kun tarkka heitto oli laskenut siiman sen ruhon ylitse
niin, että jälleen kerran suurenmoisen armokalastajan onnistui
saada se näppeihinsä ihan vain kelaamalla viehe kalaan asti niin,
että koukun sai kiinni siihen viimeseen ehjään silmään.
"Hei, täähän on niitä
poliiseja", Heapneck havahtui omalta hyvältään havaitsemaan.
"Juu, juu, juu, teillähän oli joku haastattelujuttu tänä
aamuna. Me kato ajateltiin, että näin hyvä keli, niin..."
Äärelle saapunut Skøude sieppasi
kituvan nieriän mulkeron hyppysistä ja tainnutti eläinparan
maglite-taskulampullaan viimeinkin ikiuneen.
"Hullu! Ei poliisi voi tehä
noin!" kirkui Heapneck.
"Pitäkääkin ne helvatan
nauhurit sammuksissa!" jyrähti Skøude kuvaajalle ja
äänimiehelle, kun näki Heapneckin elehtivän näitä tallentamaan
tapahtuman.
"No, jos Teillä kerran oli jotain
kysyttävää..." sanoi Heapneck.
"Ei ole", totesi Skøude ja
veti Heapneckiä vitosella turpaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti