Collinsin perhe saapui kartanon isoon
saliin kuultaviksi, suurimmilta osin siis.
"Missäs herra Collins on? Thomas
Collins?" kysyi Snork, kun perheen isää ei kuulunut muiden
vanavedessä paikalle.
"Hän on kovin sairas ja pyysi
saada parannella vointiaan", sanoi murheellisen näköinen rouva
Collins. Hän piti lapsiaan hyvin lähellä itseään.
"Haastattelemmeko herra Collinsia
erikseen huoneessaan?" kysyi Spänning Reinolta ja Snorkilta.
"Tämän olisi voinut huomioida
etukäteen, tilanne oli kuitenkin tiedossamme", sanoi Reino sen
kummemmin syyttelemättä ketään itseään enempää.
"Oletteko nukkunut hyvin, rouva
Collins? Näytätte väsyneeltä?" kysyi Snork.
"En. Ihmekös jos sen huomaa. Olen
aika järkyttynyt tapauksesta", Katherine Collins sanoi.
Spänning ei ollut yht'äkkiä
ollenkaan varma oliko ollut hyvä ajatus pyytää lapsia tähän
tilaisuuteen läsnä. Heidän ei ehkä ollut hyvä kokea äitinsä
järkytystä, itsellä heillä, lapsilla, ei varmaankaan ollut koko
käsitystä ruumislöydöstä, ja vanhempien reaktio saattoi tuskin
muuta kuin hämmentää.
"Sinä olet varmaankin Eileen. Ja
sinä olet siinä tapauksessa Martin", Spänning sanoi lapsille
ja nämä nyökkäsivät. Spänning jatkoi sitten: "Jokos te
kovasti jännitätte Joulupukin vierailua, mitä?"
Lapset sulivat virnuilemaan ja
käpristelemään siihen tapaan, että Pukkia totisesti odotettiin.
"Rouva Collins, onko Teillä tai
lapsillanne ollut vatsaoireita?" kysyi Snork yhtään
piittaamatta Spänningin yrityksestä ja onnistumisesta rentouttaa
lapsukaisten oloa, joulujännitystä ja hämmennystä äitinsä
järkytyksestä. Tästä hyvästä Snork sai Spänningiltä jäätävän
katseen.
"Ei. Ei ole", rouva Collins
vastasi totisena.
"Flunssaa kenties?" Snork
jatkoi.
Rouva Collins kurtisti hieman
otsanahkaansa pohtien kysymysten laatua, pälyili pitkin lattiaa
epämääräisiin kiintopisteisiin ja vastasi:
"Ei nyt mitenkään viime aikoina.
Muutama viikko siitä on kun Eileen hiukan yskiskeli ja oli lämpöä.
Mutta se oli ja meni."
"Kiitos, tämä riittää
minulle", sanoi Snork.
Lapset nauraa kihersivät.
"No, Eileen! Martin! Olkaahan
nyt!" äiti Collins toppuutteli riekkuvia omenaposkisiaan.
"Ehehe, mutta kun täti on ihan
hassu!" kihersi Martin, lapsista nuorempi.
"Höh, ei sitä pitänyt ääneen
päästää. Senkin pierunpäästäjä!" moitti isosisko ja
läpsi veljeään hiljemmäksi.
"Täti luulee, että me uskotaan
vielä Joulupukkiin!" nauroi vallaton kakara Martin.
Spänning hymähti hyväntahtoisesti.
"No uskotteko puhuvaan koiraan?"
notkautti ylisusikoira Reino. Äiti Collins kantoi ymmyrkäissilmäiset
lapset kainaloissaan kuin rehusäkit ulos salista ja kohti levottomia
päiväunia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti