Oli aaton aattoaamu, perjantaina 23.12.
kello 7:45. Jokin tässä ei nyt täsmää, ajatteli Spänning
aamiaspöydässä ja harmitteli vielä eilistä majatalon asukkaiden
kuulemisfiaskoa. Skøude saapui parahiksi myös aamupalalle.
"Ihan näin meidän kesken, Jøns,
mitä sinä oikein eilen puuhastelit sillä välin kun me kulutimme
aikaa talon asukkaisiin?"
"Ai muuta kuin ravasin sen
kuvausryhmän perässä tunturiin? Mitäs minä. Kulutin omaa aikaani
penkoen asukkaiden tyhjät huoneet sillä välin", mies sanoi ja
veti sitten naurahdellen päätään piiloon katsellen sivuilleen
oliko joku aamiaisvieraista ehkä kuullut äsken mainittuja
arkaluontoisia seikkoja.
"Etkä!? Oikeinko?" Spänning
nauroi keralla, vaikka tiesi mitä seuraisi heille molemmille jos
tämä koskaan päätyisi kenenkään tietoon. "No, kai sinä
jotain sait tongittua selville?"
"Enpä oikeastaan. Sain tutkittua
vain Haspelin ja Collinsien huoneen, tai viimeksi mainittu jäi
oikeastaan sekin kesken, jännitti niin pirusti että piti keretä
huussiin sieltä", Skøude hihitteli taas omiaan, mutta
Spänningin ilme sen sijaan jähmetty täysin hymyttömäksi.
"Sanoitko, että tutkit myös
Collinsien huoneen?"
"No sen mitä ehdin ennen kuin
painelin vessaan. Takaisin tullessani ne jo olivat palanneet
kuulustelustanne ja näin vain kun vetivät ovensa perässään
kiinni."
"Helvete! Etkä nähnyt
Thomas Collinsia huoneessaan?"
"No en tietenkään, hehän olivat
- Reinohan haki heidät kaikki eteenne. Huone oli tyhjä."
"Thomas Collins ei ollut
kuulustelussa. Vaimo kertoi tämän jääneen potemaan vatsakipuja
huoneseensa."
Spänning ja Skøude käänsivät
katseensa salin toiselle laidalle, jossa Katherine Collins veteli
aamiaista lastensa kanssa kolmisin.
Seuraava puhuttelu tapahtui Collinsien
omassa huoneessa. Lapset oli tällä kertaa viety
koiravaljakkoajelulle, jonka kennelinhoitaja Forsythe oli
improvisoiden kehitellyt maitorattaasta ja koirarevohkastaan.
"Missä Teidän miehenne on, rouva
Collins?" komisario Snork kysyi.
"En, en todellakaan tiedä.
Hän...Sinä iltana, no yö oli kyllä jo pitkällä aamun puolella.
Äh. Tiistai-iltana kun olimme laittaneet muksut nukkumaan, teimme
valmisteluita aattoa varten, koristeita, oli vielä korttejakin
lähetettäväksi vaikka ne varmasti myöhästyisivät. Menin ennen
Thomasta nukkumaan ja olin kai juuri nukahtanut kun heräsin siihen,
että hän kihisi raivosta huoneen pöydän ääressä."
"Tämänkö pöydän?"
Tiedusteli Reino.
"Niin. Yritin selvittää mikä
hänellä oli, mutta hän vain tiuskaisi, että 'takaisin nukkumaan
siitä', että hän 'perhana vie...' ja jotain mistä en saanut
selvää. En ole koskaan nähnyt häntä sellaisena, niin
raivoissaan. Uskalsin katsoa vain salaa kun hän puki ylleen,
kahmaisi jotain pöydältä mukaansa ja astui ovesta käytävälle.
En uskaltanut lähteä hänen peräänsä. En tiennyt mitä tehdä."
"Paljonkohan kello oli silloin?"
Spänning kysyi.
"Hieman yli kaksi. En ole nähnyt
häntä sen jälkeen. Seuraavan aamuna saimme tietää siitä
ruumislöydöstä. En uskaltanut, en..."
"Kysyin kuulustelussanne eilen
oletteko ollut flunssassa, mutta tiesin jo kysyessä, että nokkanne
oli nuhainen itkusta", sanoi komisario Snork.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti