lauantai 24. joulukuuta 2016

Halsterbrookin kartanon IV joulumysteeri, OSA 24: Kukkalähetys

Thomas Collins oli siis öinen fillaristi, mutta mikä oli hänen motiivinsa? Entä yhteys lego-ruumiseen? Ja missä mies oli? Buidchfennicistä oli saatu muutama silminnäkijähavainto öisestä pyöräilijästä tiistain ja keskiviikon väliseltä yöltä. Collins ei myöskään paljastunut Halsterbrunnin myllyltä löytyneeksi irtopäiseksi vainajaksi, kun rouva Collinsia pyydettiin vilkaisemaan kuvia raadosta. Jo teknisen näytön perusteella oltiin asiasta melko varmoja, koska irtopäisen vainajan elopaino oli pienempi kuin sen, joka oli noussut fillarin kyytiin Hlasterbrookin kartanon pihamaalla.

Tutkimusryhmä totesi, että tutkimus saisi nyt levätä joulunpyhät ellei jotain todella painavaa ilmenisi. Lopun päivää he lähinnä järjestelivät tähän astista aineistoa luettavampaan muotoon jatkoa ajatellen.

"Olisin minäkin teidät voinut junalle heittää", sanoi Snork aattoaamuna, kun muut olivat suunnitelleet pääsevänsä Buidchfennicin asemalle lähettiautolla, joka oli tuomassa viime hetken kukkalähetyksen vielä aamupäivän aikana. Mutta kukkalähettiauto toikin mukanaan jotain ihan muuta. Se toi joulumielen, se toi Thomas Collinsin ja hän taas toi viimeinkin ratkaisun koko mysteeriin!

Herra Collins halasi perhettään. Oli jokseenkin mahdotonta kuvitella tuota herrasmiestä raivopäiseksi olennoksi, jota rouva Collins oli toissa aamuna kuvaillut.
"Suottehan kaikki minulle anteeksi tämän jupakan", Collins sanoi, todellakaan tietämättä minkälaiseksi hankkeeksi hänen tempaisunsa oli tällä välin kehkeytynyt.
"Martin, poikani, joulu tuleen nyt hieman etuajassa tämän paketin osalta, muuten en voi selittää mistä oli kyse", poika repeli pienen paketin auki ja sieltä paljastui Collinsien seutukunnan paikallisvärein tuunattu lego-jääkiekkojoukkue.
"Kaikki alkoi siitä, kun tilasin Martinille jouluksi näitä tuunattuja legoja Suomesta. Vasta täällä lomakohteessa myöhään viime tiistaiyönä, kun aloin paketoida lahjaa, avasin toimitetun paketin itse ja huomasin, että olivat lähettäneet väärän sarjan. Olin ajatellut tämän lahjan niin täydelliseksi Martinille, että suorastaan raivostuin kun suunnitelma meni mönkään. En voinut jättää asiaa niin. Lähdin heti painelemaan lainafillarilla kohti Buidchfenniciä. Siinä alkuvauhdissa kai joku ukkeleista putosi matkastani, kas kun ajattelin kuitenkin lähettää nämä väärät ukkelit takaisin, siksi kahmaisin ne mukaani. Mutta siis painelin Buidchfenniciin yön pimeässä ja aamulla junalla Lontooseen, matkalta olin laittanut viestiä sinne Suomeen, että pankaa nyt hyvänen aika oikeat ukkelit ja vähän sassiin tulemaan Heathrown kenttää kohti pikaexpress-lentorahtina. Ja ne laittoivat! Paketti tuli, tarkistin oliko oikeat ukkelit tällä erää. Oli, ja olivat hövelisti laittaneet jonkun ylimääräisenkin mukaan. Seuraavalla junalla takaisin, ajantajuni oli jo pahasti sekaisin, mutta olin havaitsevani, että jouluksi ehtisin vielä perille. Junassa näin lehtijutun matkastani livahtaneen figuurin tapauksesta. No sitten saavuin taas Buidchfenniciin huomatakseni, että valitettavasti lainafillarini oli tällä välin viety aseman telineestä, mutta lupaan hankkia uuden tilalle, kenen ikinä se olikaan. Aivan sattumalta johkaannuin tämän lähettiauton kyytiin ja tässä sitä nyt ollaan!"

Ylisusikoira Reino luuli jo nähneensä kaiken, mutta tämä oli kuitenkin jotain uniikkia. "Ei tässä voi muuta sanoa kuin että hyvää joulua, ja mehän sen teimme", koira sanoi ja sytytti piippunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti