Kelpo
pastori Macarone alkoi jo toeta. Nelikko Yodakopf, Daiva, Rönquist
ja Humscott olivat ensinnä mainitun johdolla löytäneet pastorin
huoneensa lattialta lojumassa, hirmuinen irvistys naamallaan ja käsi
kummallisesti rinnan päälle puristettuna. Rouva Yodakopf oli
kuullut pastorin huoneesta tömähdyksen ja rientänyt katsomaan
oliko jokin hätänä. Oli. Tuo juuri mitä kuvattiin edellä.
Sittemmin huomattiin nopeasti, että pastori oli vain pökertynyt ja
tämä oli virvoitettu hajusuolalla eli Rönquistin tömpsypullon
huuruilla.
”Isä
Macarone, miksi Te itkette?” kysyi rouva Yodakopf.
”Olen
epäonnistunut surkeasti.”
”Kirkonmiehenäkö?”
rouva jatkoi kyselyään.
”Yhyy,
en voi edes kertoa...”
”No
Herra varmaan armahtaa Teitä!” kapteeni Humscott karjahti niin,
että kaikki säikähtivät.
”Painukaahan
nyt hitoille siitä säikyttelemästä vanha huru-ukko!” sätti
Rönquist, ”Ulos täältä mokoma 'hunsvotti'!”
”Inhasti
sanottu vanhalle kapteenille”, arvosteli herra Daiva, mutta teki
senkin kohteliaasti ja tuomitsematta. Rönquist opasti kuitenkin
kapteenin käytävälle huoneesta.
”Oletteko
liimannut näppinne yhteen?” tarkkasilmäinen rouva Yodakopf kysyi
pastorilta, koska tämän oikean käden etusormi ja peukalo olivat
olleet kaiken aikaa yhteen puristettuina ja niiden välissä oli
jotakin, joka saattoi olla liimaa.
”En,
vaikka olenkin – Luoja paratkoon – luomakunnan alin rähmänäppi!”
”Mikä
ihme mahtaa pastorilla olla?” kummasteli Rönquist.
”Katsokaas
kun tulin tänne suoraan Vatikaanista...Ei. Se ei kuulu teille”,
pastori sanoi ja väsyi sanoihinsa.
”Vatikaanista.
Taidatte olla hermoloman tarpeessa, Isä” rouva Yodakopf sanoi.
”Kenties Teille vielä hermojenlepuutuspäivä suodaan näinä
joulunpyhinä. Koettakaapa nyt levätä päivälliseen asti lattian
sijaan vuoteella.”
Rouva
Yodakopf ja tehtailija Rönquist auttoivat pastorin vuodelepoon ja
poistuivat sitten huoneesta. Herra Daiva oli jossain huomaamattomassa
käänteessä jo ilmeisesti ehtinyt poistua huoneesta ihan omia
aikojaan.
Rouva
Yodakopf ja Rönquist kävelivät kohti porrastasannetta, kun he
kiinnittivät äkkiä huomiota jostain ylhäältä kuuluvaan
rytmikkääseen ääneen. Välillä se taukosi ja jatkui taas. Kyse
oli askelten töminästä ja kun he oikein kuulostelivat, saattoi
töminän seasta erottaa kalahtelua. Vintillä oli meneillään
jotain vimmattua. Samaan aikaan alakerrasta kuului laukaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti