Aamun
kirkas sää oli muuttunut jälleen lumimyräkäksi ja kartanon
sisällä kävi oma myräkkänsä, kun lordi Bassetin äkillistä
poistumista yritettiin setviä alakerran aulassa. Tapausta pidettiin
tietenkin ikävänä sattumuksena, mutta montaa mieltä kiehtoi myös
ajatus siitä, että tapahtuneeseen liittyisi jotain
tuottamuksellista. Siis murha!
”Kyllä
sitä on ennenkin kompastuttu ja lyöty pää ammeen kylkeen!”
huusi vanha valkopartainen kapteeni Humscott ja huitoi sinne tänne
pitkäksi vedetyllä kaukoputkellaan kuin näkymätöntä vastustajaa
vastaan miekkaillen.
”Mutta
mitä ihmettä lordi Basset teki kylpyhuoneessa ilman aikomustakaan
kylpeä? Olihan hänellä täysi vaatetus yllään”, pohti hieman
nuhainen pastori Macarone.
”Kuka
viimeksi näki lordi Bassetin?” heitti sir Pommelodge kysymyksen
ilmoille.
Kun
oli keskusteltu hyvä tovi, saatiin selville, että rouva Yodakopf
oli viimeisenä keskustellut lordi Bassetin kanssa, joka oli sitten kertonut menevänsä keittiöön, ei kylpyhuoneeseen ollenkaan.
”Entä
herra Deck, mitä te tästä tapauksesta sanotte? Tehän siellä
kylvyssä olitte?” sir Pommelodge jatkoi kiivaasti kuulusteluaan.
”Niin
olin. Ja kiitos teille siitä, että pelastitte henkeni, sillä
tuskin olisin tässä ilman lämmintä kylpyä. Poistuin kylläkin
ammeesta jo ajat sitten, kun vesi alkoi jäähtyä. Viimeisen tunnin
verran olen jatkanut lämmittelyä suuren salin takkatulen loimussa.”
”Sen
minäkin voin vahvistaa”, sanoi tehtailija Rönquist kummallisella
ruotsalais-aksentillaan. ”Olen istuskellut hänen seuranaan
siellä.”
”Jos
tässä nyt jotain muuta kuin sattumaa ja vahinkoa halutaan alkaa
epäillä, niin eiköhän olisi parasta kutsua paikalle virkavallan
edustaja”, sanoi enimmäkseen hiljaa pysynyt herra Daiva
lankshakurulaisella korostuksellaan ja suki viiksiään sormuksin
kyllästetyin käsinsä.
”Siinä
voikin mennä päivä tai pari”, Art sanoi ja jatkoi: ”Jos vaunut
lähtevät nyt tekemään virka-apupyyntöä, viesti ehtii ehkä
niukin naukin paluujunalla illaksi kaupunkiin. Seuraava juna tähän
suuntaan tulee – no voi vietävä, nythän on aattoilta ja huomenna
Joulupäivä!”
”Juna
ei edes kulje”, totesi rouva Yodakopf.
”Ajurin
voi silti lähettää metsänvartijan tuvalle viemään viestiä”,
sir Pommelodge sanoi.
”Tehkäämme
niin”, Art sanoi ja jatkoi: ”Mutta siksi kunnes joku viranomainen
ilmestyy tilannetta ruotimaan, pitäkäämme tätä ikävää
tapausta vain sattumana.”
Näin
päättäen kukin lähti tahoilleen valmistautumaan pastorin
joulusaarnaan. Herra Daiva jäi kuitenkin kyökkimään ja kykkimään
kuin etsien jotain aulan lattialta ja seinän vierusilta. Tämä ei
jäänyt tarkkasilmäisimmiltä vierailta ja palvelusväeltä
huomaamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti