Halsterbrookin kartanon Joulumysteeri 1/12; Pysäkki metsässä

Kuningatar Victorian vasemman valjakkoruunan mukaan nimetty höyryveturi Essex's Excelsior Excellence puuskutti lumen huurtamien nummien poikki kohti Ipsterin seutukunnan pääkaupunkia Shytforkia. Juna ei milloinkaan pääsisi sinne ja matkustajat tiesivät tämän hyvin. Oli nähkääs niin, että harvoin käytetty rataosuus puhkoi koillis-Ipsterin nummien välinotkoihin säästyneen rämettyneen metsävyöhykkeen. Kesäisin vetinen maaperä suli notkoissa hölläksi liejuksi ja huokeasti perustetut raideosuudet olivat vuosi vuodelta vajonneet yhä syvemmälle mutiin. Talvisin liejuinen maa taas routi ja väänteli raiteita kuin luonnonvoima joka se oli. Vuodenaikojen yhteisvaikutuksesta Ipsterin rämemetsään matkaava kiskopari katosi maisemaan jossain Buidchfennicin tienoilla, eivätkä Shytforkin-junat enää matkanneet metsän läpi päämääräänsä asti. Juna alkoi jo hidastaa vauhtiaan, koska talvi-illan pimeydessä pysähtymiseen piti varatautua hyvissä ajoin ennen kuin kiskojen katoamiskohta tulisi vastaan.

Pitkään nuhjuiseen takkiin sonnustautunut lordi Basset luki Gossipton Falsum -lehden maailmalta koottuja sähkeuutisia. Yorkissa oli romahtanut hiilikaivos. Kalkutassa oli romahtanut kaksi. Kairossa laskettiin parhaillaan montako. Maailman meno Gossipton Falsumin sivuilla oli hurjaa, puisti Basset päätään ja jatkoi lukua. Saint Urbainin mielisairaalasta oli karannut mies, joka piti itseään tulevaisuudesta saapuneena korvikeihmisten jahtaajana ja lahtaajana – tapauksesta oli kirjoitettu jo kuukausi sitten maailmanlaajuisesti ja Basset oli lukenut siitä kotonaan ennen lähtöään Englantiin. Venetsia oli pyytänyt ystävyyskaupungikseen Paattisia.

Vähintään puolet lehden sisällöstä oli samaa lumppua, jolle se oli moneenkin muuhun tarkoitukseen paremmin sopivaa mustetta käyttäen painettu. Basset laski lehden kädestään ja oli juuri sytyttämäisillään sigaaria, kun juna kahahti viimeiseen tunneliin ennen rämemetsää. Ilmanpaineen muutos nakkasi tuuletusräppänän auki ja heitti lehden Bassetin kädestä ja sikarin huulilta käytävän toisella puolella istuvan herran syliin. Tällä oli melkein samanlainen pitkä takki kuin Bassetilla. Mies oli istua kyyhöttänyt koko matkan kädet taskussa ja oli antanut itsestään sulkeutuneen hermostuneen tai vilustuneen hajamielisen kuvan. Bassetin pohtiessa kumman hän tekisi ensin, pahoittelisi herralle tavaroittensa lipeämistä vai yrittäisi sulkea räppänän, vastapäinen herra nousi tuhdoltaan ja sanoi: ”Pitäisitte parempaa huolta tavaroistanne.” Näin tokaisten mies poistui vaunusta. Basset sai räppänän kiinni. Kun hän sai myös vaunuun lennähtäneet kapineensa kerätyksi ja istuutui takaisin aloilleen sytyttääkseen sigaarinsa juna pölähti ulos tunnelista ja räppänä remahti uudelleen auki hyvin tunnetuin seurauksin. Paitsi vastapäistä herraa.

Neljännestunnin kuluttua juna oli seisahtanut keskelle Buidchfennicin metsää. Moni matkustaja kavahti öistä ja talvista maisemaa, vaikka oli lähtiessään hyvin tiennyt junan seisahtuvan puolimatkaansa. Lähistöllä oli vanha kreivikunnan metsänvartijan tupa, jonne osa matkustajista jäi odottamaan jatkokyytiä valjakolla kohti Shytforkia. Lordi Bassetia odotti kuitenkin kyyti Halsterbrookin kartanoon jo heti kun hän junasta noustuaan erotti umpivaunuisen valjakon lumipyrystä.

”Halsterbrookiin?” Basset kysyi ajurilta.

”Lordi Basset?” Ajuri kysyi.

Basset nyökkäsi ja nousi vaunuun. Sisällä istua hytisi kylmissään vanha pastorisherra.

”Iltaa pastori. Basset”, Basset esitteli itsensä.

”Iltaa. Macarone, Berlusconian kirkkoherra”, pastori esitteli itsensä.

”Berslusconia, niinkö. Sehän on Italiassa, eikö?” Basset kysyi viluisen näköiseltä pastorilta.

”Si, si, herra Basset”, pastori vastasi ja paljastui, että hänellä oli varsin vahvasti sihahtava s. S:n sihahdukset myönnelmässä 'si, si' tunkeutuivat vaunun seinän läpi valjakon vetohevosten luimukorviin ja näille se kuulosti ajurin maiskautukselta, että nyt liikkeelle konit! Eläimet toimivat ja vaunu lähti liikkeelle. Jos kenen oli vielä määrä nousta vaunun matkaan niin sai jäädä pitämään säätä seuraavaan päivään Buidchfennicin metsänvartijan tuvalle, sillä tumpelo ajurimme ei saanut hevosia pysäämään enää ennen Halsterbrookin kartanolinnan kiviseinää.