Halsterbrookin kartanon Joulumysteeri 9/12; Siirtomaaherran muotokuva

Tehtailija Rönquist oli istutettu toisen kerroksen aulatasanteelle oleskelusyvennykseen jäähdyttelemään palanutta sormeaan. Sormenpää tosiaan oli palanut, mutta ei takkatulta kohentaessa, kuten yleisesti uskottiin, eikä edes sitä tuntematonta hiilloksesta poimittua esinettä käpistellessä - asia jonka hovimestari Art tiesi - vaan sormi oli altistunut poltteelle kun Rönquist oli ollut jäähdyttävinään sitä messinkisessä ruusupikarissa, jonka pohjalla ollut kuumanhehkuinen tulesta poimittu esine oli saattanut pikarin sisäpuolen korventavan kuumaksi. Sittemmin Rönquist oli saanut keittiön kylmäköltä jäämurskaa messinkipikariinsa.

Herra Daiva vaappui rauhallisesti ylös portaita ja seisahtui hänkin aulatasanteelle. Hän saapui juuri ajoissa nähdäkseen Rönquistin kulauttavan naukun taskumatistaan ja piilottavan heti viinaksensa kun huomasi jonkun saapuvan.

”Mielenkiintoinen teos”, Daiva sanoi kuin ei olisi huomannut viinavilppiä.

Rönquistin taustalla oli valtava taulu niiltä vuosikymmeniltä, jolloin kartanon omisti Halsterbrook-suvun Edgar Redgar Halsterbrook ensimmäinen ja viimeinen. Hän oli aikanaan erään siirtomaahallinnon menestyneimmän kauppakomppanian hallituksen jäsen. Taulussa hänet oli kuvattu Välimeren etelärannan tanhumilla jonkin kauppa-aseman edustalla istumassa lepotuolissa ja nauttimassa palmun katveessa nuubialaispalvelijan tarjoilemaa drinkkiä.

”Jaa häh?” Rönquist sanoi. Hän ei ollut laisinkaan huomannut koko taulua.

”Niin elävän näköinen maalaus. Varokaahan, ettei kapsahda kookos päähänne”, Daiva sanoi hupaisasti leikillään, mutta Rönquist näytti hieman tuimalta, ikään kuin leikinlasku olisi kaikesta huolimatta jäänyt erinäisten pahojen aavistusten varjoon. Kaikkinaiset epäluulot hakivat asuinsijaa vieraiden mielistä, kun ei aivan tasalleen tunnettu oliko kartanossa murhaaja liikkeellä.

Myös kapteeni Humscott oli saapumassa toiseen kerrokseen. Tämän kuitenkaan vielä ehtimättä ylös asti alkoi tapahtua portaikon yläpäästä oikealle erkanevalla pitkällä käytävällä, jonka varrella useimmat vierashuoneet olivat. Tehtailija Rönquist ei ehtinyt tuolistaan ylös katsomaan käytävälle, mutta herra Daiva pyörähti lennokkaasti katsomaan oikealleen.

Ensinnä läimähti auki neljäs ovi käytävän oikealla seinällä. Se oli rouva Yodakopfin, joka itse karasi käytävälle hädän häätämänä. Sanankaan ehtimättä rouva Yodakopf oli jo yrittänyt avata pastori Macaronen oven, todennut sen lukituksi, murtanut oven olkapäätaklauksella ja kadonnut pastorin huoneeseen. 

Aulatasanteella herra Daiva oli juuri alkamassa sukia viiksiään kun rouva Yodakopf jo tempautui kirkaisten takaisin käytävälle ja kohti aulaa. Samalla haavaa portaikon yläpäähän saapunut kapteeni Humscott jähmettyi sekä kirkaisun kuullessaan, että tehdessään jonkin merkittävän havainnon, jonka kiinnittämänä hänen kasvojensa vuosien takainen ja leyhyvän parran peittämä teräväpiirteisyys kävi katoavan hetken ajaksi esiin.

Käytävän puolella rouva Yodakopf huusi herroja apuun, että jokin hätä oli pastorilla huoneessaan. Samalla rouva Yodakopf kompuroi itse rytylle käpristyneeseen käytävämattoon ja kaatui. Kaatuessaan hänen kätensä hakeutuivat esteeksi eteen ja kauhoivat laajassa kaaressa ilmaa. Siinä sinkoillessaan koura painui kaulassa keikkuvan helminauhan alle ja lattialle rojahtaessa koru katkesi päästäen marmorikuulan kokoiset helmet kisailemaan pitkin käytävää. Käytävän porrasaulan päässä Rönquist ehti nyt tuolistaan herra Daivan vierelle. Herra Daiva näytti siltä kuin olisi nielaissut herhiläisen.