”Ja
kun muuta ei ollut saapuvilla, niin taitoin läheisen miekkavalaan
piikin pistomiekakseni!” kapteeni Humscott uhosi salongin leveän
avotakan äärellä herra Daivan hypistellessä pikkulinnun siiven
kokoisia viiksiään ja tehtailija Rönquistin käpistellessä
povitaskuaan toivoen sopivaa hetkeä maistella taskumattinsa
sisältöä.
”Ja
missä tämä tapahtuikaan, arvon kapteeni?” kysyi herra Daiva.
”Antwerpenin
luonnonhistoriallisessa museossa!”
”Anteeksi,
mutta astukaa nyt hyvä mies hieman etäämmälle tulisijasta, saatte
vielä soihduksi!” kehotti tehtailija Rönquist pitkiin ja
liehuviin kaapuihin sonnustautunutta intialaisherraa, jonka liepeille
totta tosiaan lähinummilla kituliaasti kasvaneista havupuista
pilkotut klapit syöksivät aurinkotuulen lailla kipenäsuihkujaan.
”Te
myös kapteeni”, Rönquist lisäsi ja teki eleen, jossa oli
sukivinaan partaa, koska katsoi kapteenin parran olevan yhtä altis
tulen vaaroille kuin Daivan silkkien, satiinien ja sifonkien.
Rönquist
itse oli par'aikaa kohentamassa tulta ranstakalla läheiskuomiaan
varoitellessaan, joten kipinöitä tosiaan oli ilmassa. Syy ja
seuraus pohtivat keskinäistä asemaansa
”Siirtykäämme
siis”, herra Daiva sanoi kohteliaasti. Hän ja kapteeni kävivät
istumaan lähimpään pöytään. Samalla he vilkuilivat hieman
epäluuloisesti tai uteliaina huoneen toisella puolella ikkunan
äärellä keskustelevaa herra Deckiä ja sir Pommelodgea.
Tulta
kähjäävä Rönquist pälyili kyyristyessään olkansa ohi ja
kainalonsa alta näkivätkö äskeiset seuralaiset mitä hän
tarkalleen teki, ja kun nämä näyttivät kiinnostuneemmilta
ikkunaseinustan keskustelijoista, hän panosti kekäleitten
ruoppaamiseen hiilihangolla. Hän selvästi yritti kaivaa hehkun
keskeltä esiin jotain ja hovimestari Art piti näkymää erityisen
kiinnostavana. Art seisoi salongin sivukäynnin aukossa
huomaamattomana kuin kuolleen miehen haukotus. Rönquist näytti
onnistuvan raapiessaan sitä jotain kaivamaansa lähemmäs itseään.
Hyvin nopeasti tehtailija sieppasi sen taiteltuun nenäliinaansa ja
noustessaan tipautti jotain takanreunuksella olevaan pikkaraiseen
messinkiseen ruusumaljaan.
”Auts!”
Rönquist huudahti kuin olisi polttanut näppinsä tulta
kähjätessään. Kiinnitti tahallaan huomion itseensä, arveli
varjoisen oviaukon Artie. Sitten Rönquist pujotti sormensa
ruusumaljaan kuin hakeakseen ensihelpotusta palovammalleen ruusulle
tarkoitetusta vedestä. Näine elkeineen Rönquist poistui
salongista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti