Kaiho valtaa matkalaisten mielet 1
(Tavoitellusta tiettyyn runousoppiin
perustavasta lajista oli vain vajavaisia muistikuvia ja
perusteellisen tiedon puutteessa tämä harhautui joksikin muuksi.
Myöhemmin löytyi parempaa tietoa, mutta ei näitä enää muuteta.)
Runo vuoren lempeästä syysvarjosta ja kaislikkoon menneen muistosta
Vanha mies sanoi
Koira mut elvytti,
kuin illan viileä vuoriston varjo
päivän polttaman kivitasangon.
Vaan eikö sydämmessäni syksy
siitä asti ollut, kun lähti hän
sinne miss' rannat kaisloja kasvaa.
Ja olen kuin sammakko
viimeisellä lumpeenlehdellä
ennen talvea.
Runo eukalyptuspuutarhan keväästä ja aamusta ruusujen keskellä
Sadanpäämies sanoi
Aamun ensivaloon, Auroran silmäin alle
saapui ennen puutarhuria
taloni ruusutarhaan neito
ja kevät Venuksen hahmossa kävi
eucalyptusmetsässä.
Neitoni, Jumalatarko olet, kysyin,
sillä kauneus minut häikäisi
ja silmäni viilsi kuin pääskyn
siipi.
Vaan mehiläinen, julkea, laskeutui
olkapäälleen
ja osoitti,
hän on ihminen.
Meren syvyys mua matkalla houkutti,
mut hänen aamunloisteensa muistin.
Runo harhaanjohtavasta nuotiosta joka ei lämmitä öistä erämaata
Nuubian prinssi sanoi
Rummunsoittajaa opastin
pidä meteliä etten kuule
sydämeni jyskettä, mammutinjalkoja
rinnassani
Heinät tasangon lahoavat, mutta olen
elämää täynnä!
Lyö rumpua aamuun asti
sillä yöpöllön siivin aion liitää
hänen ikkunalleen, jolle sydämeni lyö
Hän veti luokseen,
nuotio erämaan talvessa.
Vaan hääti pois akkunaltaan
kuin kehnon katukissan
ja matkallani tässä yhä ootan
milloinka tasaantuu rinnan rytmi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti