Pelonsekaisin tuntemuksin asetin tämän
viikon eläimen nimen kahtia erilleen kirjoitettuna, vaikka
perinteisesti suomessa käytetään koiraroduista täysin
yhdyssanoitettuja jos vaikka pitkiäkin nimiä. Ehkä eläimen nimeen
liittyvä epävarmuus onkin johtanut siihen, että vakiintuneempi
rotunimi on nykyisin beagle.
Kuvassa on esillä muutamia
tunnetuimpia beagleja ja koska pikapiirtotekniikka yhdistettynä
Paint-ohjelman ilmaisuvoimaan jättää katsojan mielikuvitukselle
kenties liikaa arvailunvaraa nimettäköön heidät ja heti paikalla:
Karvisen kuoma Osku, Tenavien Ressu ja muuan Karhukoplan
eliittijäsen. Tiettävästi Wallace & Gromitin Gromit on myös
beagle, mutta se näytti jo valmiiksi niin jänikseltä, että jätin
pois kavalkadista vaikka kyse onkin pienestä englanninJÄNISkoirasta.
Jäniksen ja koiran yhteys on aina ollut kiintoisa kielitieteellinen
sekaelma, kun englannin canine meinaa koiraa ja kuulostaa suomeksi
kaniinilta.
Siirrytään täsmälliseen
rotukuvaukseen vuosiväliltä 73-87: pitää olla jäntevä, voimakas
ja vankkarakenteinen, mutta kumminkin helevetin ketterä. Pää saa
olla voimakas ja jalo. Kallo saa olla kaareva ja otsapenger selvä
(ajavan koiran ominaisuuksiakin jalostuslinjassaan kantavalla
otuksella sopiikin olla pään seutu selvä: jos otat, et aja, nääs).
Ja vielä saapi olla kuonoltaan vahva, korvat suuret ja pehmeät.
Häntä pitäisi olla pystyssä, mutta ei selän yli heittyvä kuni
skorpioonillan. Jos kysytään Jukka-pojalta, niin pitää olla myös
pikkasen pläski.
Nyt kun rotukuvaus on valmis, voimme
rauhallisin mielin siirtyä valitsemaan kuvan koiranäyttelystä
muotovaliota tai - mikä lienee helpompaa - muotopuolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti