Punatulkkuun liittyy paljon mystiikkaa,
voi olla että myös mustikkaa jos se kuuluu tulkun ravintoon.
Hälyttävän värityksensä ja tomeran olemuksensa ansiosta
punatulkkua on pidetty yhdenlaisena pahanilmanlintuna, ns.
pyrylintuna, jotta tuo on tulkittu kurjan sään ja pyryn airueksi.
Kehnon sään ja punatulkun pihapiiriin norkoilemaan ilmaantumisen
korrelaation syy-seuraussuhde on wikipedian tieteellisten tutkimusten
perusteella toispäinvastainen, että kelin juuri kehnottumassa ollen
saapuvat elikot helpoimman perusturvan varaan lintulautojen
auringonkukansiemenpuffettiin ja riippuvien talipallojen
tankotanssijoiksi.
Vielä kerrotaan wiki-vaarin
tietolaarissa punatulkun saaneen rintavärinsä jonain
muinaispääsiäisenä yrittäessään auttaa ristiinnaulittua siinä
kuitenkaan onnistumatta.
Toinen tarina, jota wikipediatria ei
tunnusta, kertoo punatulkun saaneen värinsä lennettyään
vahingossa Hangon saaristossa kesäisen sulkapallopelikentän poikki
vuonna -33, jossa tätä oli arveltu pelin sulaksi eli palloksi ja
siksi sivallettu muutaman eräpallon tovi tilapäismailoina
käytetyillä mattopiiskoilla. Tätä myötä oli tiettävästi
alkanut linnun pinta punoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti