Henkilökohtaisen euroviisuhuuhaani viimeisen kuusikon karsinta eli näreikön täsmennys. Lisäinfoa
aiheesta voi lukea aiheen ensimmäisestä postauksesta.
IV välieräkarsinta
19 DDR
Nina Hagen tulkitsee DDR:n
edustuskappaleen My way.
Live-arvioni: Ei ole tuttu artisti
tämä. Muuta kuin että nimi on tuttu ja että maineikas persoona.
Valitsin tädin mukaan, koska viimeistään nyt on aika
valistua tämän tekijän suhteen. Biisi on tutumpi, joten tulkinnan
seuraaminen olkoon pääkohde. Punkkia, klassista äänityötä ja
Frank Sinitarraa. Onhan tämä omansa. Tosissaan tehtyä, mutta ei
tosikkomaista.
20 Molvania
Molvanian edustaja Zlad pääsi tällä
kertaa mukaan kappaleellaan Elektronik Supersonik.
Live-arvioni: Lausunta alussa on
sellaista, että jos en paremmin tietäisi, luulisin tätä
suomalaiseksi tekijäksi. Paljon hauskoja virkkeitä. Hauskin on
"Only thing can stop us is flat tire", mutta ei tietenkään
sellaisenaan, vaan yhteydessään. Tuskin tämä kauhean kaukana on
siitä, mihin jotkut ovat päätyneet tahattomastikin.
21 Kreikka
Taas haetaan linkovoimaa
Amerikan-mantereelta, sillä Kreikkaa edustaa Diamanda Galas, jolla
on kylläkin kreikkalaiset juuret. Hän on kosmopoliitti. Diamandan
kappale on nimeltään Skotoseme.
Live-arvioni: Tässä pätkässä on
juontajakin omasta takaa. Ja manaus alkaa. Skotoseme, "tapa
minut". Ankara on manaus. Onko tässä pelkkä rumpu ja basso
taustana? Ihan tarpeeksi Diamandan äänen kanssa. Ja
hevoshirnuntavaihe. Ei muuta kuin Porin Jazzeille vai onko tämä jo
ollut siellä? Hieno tuo bassokuvio. Diamanda ei päästä helpolla
itseään eikä kuulijaa. Perkele, että on! Bändihän on hevonen,
Diamanda hirnuu ja komppi potkii. Taas juontaja. Ja vielä encore!
Kuuluneekohan se enää euroviisuihin?
22 Belgia
Belgiaa edustaa Tref
instrumentaalikappaleella Valhermeil.
Live-arvioni: Kun ennakkoon pohdin
minkälaista on belgialainen musiikki, ei tullut mieleen mitään.
Varsinkaan tätä mitä nyt tulee korviin. Vaikea määritellä tästä
mitään. Teknokin kävi jo mielessä. Samoin barbaarielokuvan
tappelumusiikki tai avaruuslentopelin taustamusiikki. Soitin joka
hengittää. Jos sitä pääsee kuulemaan livenä, sen
hengityskohinan kuulee. Siinä on jotain vähän järkyttävää
tottumattomalle. Että se oikeasti hengittää ja puhuu.
23 Eregionin haltiavaltakunta
Eregionin viisubiisin piti esittää
Rivendellin haltiat, mutta koska he kirjallisluonteisuuttaan estyivät
pääsemästä paikalle, kappaleen A Elbereth Gilthoniel esittävät
Trio Medieval, Norjan tyttökuoro, Johannes Wiik ja Sejersted
Bödtker.
Live-arvioni: Muut Sormusten Herran
runot eivät tehneet vaikutusta kuten tämä. Koska se teki niin
suuren vaikutuksen minuun, odotin kovasti sen saavan huomioidun osan
takavuosien elokuvasarjassa, mutta valitettavasti ja onneksi en ollut
ohjaamassa kyseisiä tuotoksia. Tolkien kirjoitti tämän jambiseen
heksametriin, mutta kuuluuko se laulussa ja pitäisikö sen kuulua?
En tiedä runomitasta tarpeeksi, enkä siitä miten jambisia
heksametrejä tavataan säveltää.
24 Krypton-planeetta
Kisamme välieräkarsintavaiheen
päätteeksi Laurie Andersson esittää planeetta Kryptonin
edustuskappaleen O Superman.
Live-arvioni: En ole kertaakaan
kuunnellut tätä teosta kokonaan. Arviointimenettelystäni johtuen
sekin tulee nyt tehdyksi. Kovasti kuulostuu 80-luku. ET:kin tulee
mieleen puhelimesta. Transformersien äänet. Tästä ei tule oikein
mitään tunteita, heti. Tuo tilulilu-välike tuo mieleen, jälleen
80-luvulta, jonkin tiedeaineen opetusvideon. Montakohan kertaa biisin
aikana kuuluu tuo rytmikäs 'ha'. Tässä on joku loputtomuuden
tuntu, ehkä samaan aikaan yksinäisyys. Teräsmies, Superman, jos
kuka on yksinäinen hahmo. Taas tähän tuli jotain uusia ääniä,
ikään kuin luvaten biisin varsinaista alkua tai jotain, mutta jo
lupauksessaan, tässä kuten aiemmissakin, kuuluu tieto, että ei
tämä tämän enempää ala. Nyt muuttui. Kaikuja syntikkamestarien
siveltimienvedoista. Ja sitten viimeinen 'ha'.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti