Haita on moneen lähtöön, usein myös
hengenlähtöön, kuitenkin vain harvakseltaan ihmiskohtalokkaasti.
Koska kuitenkin käsitämme asioita lähtökohtaisesti
ihmisnäkökulmasta ja koska hailla ei ihmisvaikutuksen ohella ole
juuri muita vihollisia kuin me ja muut hait, niin haiden hyökkäilyt
ihmisten kimppuun ovat meitä suuresti kiinnostaneet.
Joskus oli muun muassa tutkittu onko
uimapuvun värillä haihyökkäykselle altistavaa merkitystä.
Tilastojen valossa mustavalkoinen uima-asu vaikutti parhaalta
ärsykkeeltä, jos uimari mieli hain täkyksi.
Kaikki hait eivät hamua koko ruhoa
kerta-annoksekseen. Esimerkillinen tapaus tällaisesta maistelijasta
on leikkurihai tai leikkisästi 'keksinleikkaajahai', joka tällää
kohteeseensa visusti kiinni ymmyrkäisellä leukakalustollaan ja
irroittaa siitä keksimäisen haukkapalan vinhalla
piruettiliikkeellä. Tiettävästi muutaman kerran sille on maistunut
ihmiskeksikin, mutta myös esimerkiksi sukellusveneitten kumiosat
ovat tuoneet vaihtelua sen ravintoympyrään.
Jotkin hait ovat aika metkan näköisiä.
Vasarahai on yksi erikoisesta muotoilustaan tunnettu laji, mutta jos
haluaa nähdä jotain kerrassaan mieleenpainuvaa, niin kannattaa
hakea kuvamateriaalia peikkohaista (goblin shark).
Kaikki hailajit eivät ole karmaisevia
hammaskimppuja. Valashai on valtavan kaunis otus; valtavan kokoinen
ja täplikkään kaunis. Suuresta koostaan ja kidastaan huolimatta
sille kelpaa ravinnoksi planktoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti