sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Viikon 40 eläin: Meduusa

Viikon 40 tienoilla 2013 tapahtui montaa naapurimaissamme.
En tiedä kuvan meduusan kuvaushetkeä seuranneista
elämänvaiheista mitään, joten ties vaikka se tällä kertaa
liittyisikin tapahtumiin.
Kuluneella viikolla meistä valveutuneimmat ovat saaneet lukea kansainvälisen meduusaparven ympäristöiskusta ydinvoimalareaktorin jäähdytysjärjestelmään länsinaapurissamme Ruotsissa. Kaikki iskuun osallistuneet meduusat on pidätetty ja sijoitettu vangittuina vanhan käytöstä poistetun Arlan maitoauton säiliötankkiin oikeudenkäyntiä odottamaan.

Pidätettyjen joukossa on ainakin yksi suomalainen meduusa, mutta paikan päältä ei olla saatu vielä yksityiskohtaisempia tietoja, koska kuninkaallinen kaarti vartioi tankkiautoa Ikean parkkipaikalla ja Peppi Pitkätossu hätistelee toimittajia loitommalle Katto-Kassisen valvoessa ilmatilaa. Toisinajattelijoiden postituslista Vaahteramäen Email on siirtynyt spekuloimaan tilannetta Vaahteramäen Twitteriin. Ruotsin kuningas on nähty parvekkeella heiluttamassa valkohanskaista kättään tutunomainen kipparinhattu päässään.

Jo ennen oikeudenkäyntiä pidätettyjä on uhkailtu ylimitoitetuilla vankeustuomioilla. Suurta huomiota on herättänyt pääsyytekohdaksi nostettu ”toistuva ylinopeus ja ajokortitta ajo”, jolla ei ole kansainvälisesti hyväksytyn oikeusnäkemyksen mukaan mitään tekemistä meduusoiden tempauksen kanssa, ei laadullisesti eikä määrällisesti.

Monilla on ollut sanottavaa tilanteen tiimoilta:

-Ruotsin lainsäädäntö näyttäisi olevan tässä kohdin ihan omilla laduillaan ja harhassa, mainitsee ulkoasiainministeri.

-Ehkä Ruotsilla on tarve sisä-, ulko- ja välipoliittiseen pullisteluun, arvioi kansainvälisen politiikan asiantuntija instituutistaan käsin.

-HALUAMME HUOMIOTA, EMME KOVAA TUOMIOTA!, lukee tapauksen nostattamaan mielenosoitukseen laaditussa iskulausekyltissä.

-Minusta tällaisessa tilanteessa pitäisi säilyttää maltti ja leipoa vaikka pullaa, sanoo presidentti.

-Ei tässä oikeasti parane sanoa valtiollisella tasolla mitään, ettei Ruotsi väännä kostoksi energiahanoja kiinni, sanoo toinen asiantuntija omasta instituutistaan käsin.

-Tuomitsen, sanoo kehitysministeri, mutta jättää tarkentamatta tuomitseeko hän Ruotsin menettelyn, meduusat ja näiden teon, vai jotakin muuta.

-Kyllähän tähän pitää jokin kristillinen kanta ottaa, vaikka Iso Kirja ei mainitsekaan meduusoita edes Nooan Arkissa. Nooan isoisä oli kyllä nimeltään Metusalah, että mielipide se kai on tämäkin, pohtii sisäasiainministeri.

-Meduusat eivät kuulu Suomen ekosysteemiin, eivät kuulu vaikka olisi korvameduusa. Ja kuten nähtiin niin terroristia ne ovat, laittavat vielä kaiken metuusan nuuskaksi! kuuluu maahanmuuttokriittisen opposition taholta.

-Kyllä mä Rennylle tossa eilen pirautin, että tässä olis kässäriainekset Jäätävän poltteen jatko-osaan. On meillä jonkinlainen synopsis nyt olemassa työnimellä Jäätävät polttiaiset, kertoo elokuvatuottaja selin (koska on ujo).

-Medusa, siis med usa, 'USAn kanssa'? Kyl täs jotain on mitä halutaan salata. Ja kuka? pohtii foliohattulan salaliittojenselvitystoimikunta.

-Eiköhän me kaikki, Jutta, Paavo, Ake, Make, Pera ja mä, voida olla kuitenkin yhtä mieltä mun kanssa siitä, että työuria on pidennettävä, koska mullakin on niin hyvä palkka, että ehdin saada sitä sitten enemmän ja sitä kautta tulee peruspalveluiden yksityistäminenkin (mulle) kannattavammaksi.., sanoo pääministeri ja jatkaa keskenään.

-Jag tror att i en sådan situation bör bibehållas lugn och även baka bullar, sanoo Ruotsin kuningas.

Meduusat ovat vaiti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti