sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Viikkojen 35 ja 36 eläimet: Siili ja mato

Tällä kertaa kaksi eläintä samalla kertaa. Valittu eläin olisi voinut olla myös gekko, koska valitut eläimet siili ja mato komeilevat Kekkosen 80v-syntymäpäivän kunniaksi piirretyssä juhlavassa kuvassa. Sekä Kekkosen syntymä- että kuolinpäivä ajoittuvat liki ajankohtaista kuunvaihdetta, siitä tämä yhteensattumien suma ja liiska kaiketi aiheutui.

Piikikäs siili ilmapallokavalkadissa tuo tietyn vaarantunteen. Mato pitkän narun päässä luo toisenlaisen vaarantunteen tuoden mieleen siiman päässä hilluvan kalansyötin. Ja jos lisäämme madon ilmapalloon heliumtäytteen, otus päätyisi taivaalle lintujen kekkereihin. Aamuvarhainen vilkaisu takapihan nurmikolle antaa ymmärtää, että jo luontaisessa ympäristössään mato hoitaa hommiaan luonnon ravintoketjun antavana osapuolena rastaiden ollen edunsaajia. Siili ja mato ovat kumpikin kovin maanläheisiä otuksia. Madot ovat myös siilin ravintoa ja kyllä kai siilikin aikanaan päätyy matojen pöytään, kuten me muutkin, jotka pidämme olemisemme keinona maallista tomumajaa.

Jos risteyttäisimme siilin ja madon saisimmeko aikaan Kekkosen? Tarkoitan; madon kalju perusolemus + (kiroilevan) siilin asenne = ”Saatanan tunarit!” -Kekkonen.

(Inkkarit ja länkkärit näyttävät olleen cooleja siilin ja madon keralla. Ilmapallovalikoima on varsin mielenkiintoinen käsittäen kaksi krusifiksia, tietysti Kekkosen ja laatikon? Vetelikö Kekkonen jo viimeisiään vai mitä anarkistisia vallankumoustoiveita ristit kantavat taivaalle? Itse asiassa muistan, että piirtäessä ilmapalloideat alkoivat käydä vähiin laatikon tullen.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti