Viikon 30 eläin: Sudenkorento

Luvassa on eräs variantti klassisesta Daavid vs Goljat -konfrontaatiosta. Olin paikalla silminnäkijänä ja pyrin kuvailemaan tapahtumat sellaisina kuin ne tapahtuivat. Keskeisinä osallisina olivat kaikessa rauhassa rantavesiä tutkaileva tiira ja kohtuuttomalla itsevarmuudella ja/tai uhkarohkeudella varustettu sudenkorento.

Lähistön tiirat olivat pääasiassa kiinnostuneista rantaveden kalaravinnosta, mutta yksi kiinnostui yllättäen sudenkorennosta. Korennon myöhempää käytöstä eritellen on hyvin todennäköistä, että korennon oma uhittelu alun alkaen provosoi tiiraa hippasille.

Otusten merkittävästä keskinäisestä kokoerosta johtuen arvelin korennon olevan pahassa pinteessä, mutta ilmeisesti sen minkä se menetti koossa se korvasi asenteessa ja se oli paha asenne jos mikä. Ilmassa käytiin melkoinen tora ja kieppuminen.

Tässä vaiheessa, arvon lukijat, saatte lyödä panoksia pöytään vedonlyönnissä siitä kumpi siivekkäistä lähti ns. kävelemään paikalta. Kyllä, tiira lähti pois, käänsi selän ja lähti lätkimään. Mutta ei se siihen jäänyt! Korento oli tosiaan niin pahansisuinen tyyppi, että lähti tiiran perään. Todella häijy hyönteinen. Nyt sentään Tiiran sietokyky ylittyi ja korennon mahtailu sai surkean lopun tiiran kivipiirassa.

Viikon 29 eläin: Apina

Tämänkertaisen apinoinnin avaukseksi kehotetaan hakemaan ja kuulemaan A. Syrjäniemen teos 'Daytonin apinajuttu'.

Voimme joko hyväksyä tai olla hyväksymättä evolutionaariset apinajuuremme, mutta tulee mieleen, että ihmisen kannattaisi olla sen verran apina, että sillä olisi häntä. Perustelu on seuraava: häntä toimisi lisätasapainona loppukesän marjanpoiminnassa, jossa selkä menee väistämättä juntturaan kun pitää olla varvikossa kestämättömän pitkään kaksinkerroin kuin suljettu linkkuveitsi. Kun tähän vielä ynnätään ämpäriin kertyvän saalistetun biomassan vääntövoima ihmislinkkarin etupuolella, olisi vain kohtuullista, että olisi vastapainona häntä, eikä vääntyisi selkä tärviölle kuin kamelilla, jonka selän katkaisi se kuuluisa viimeinen oljenkorsi. Vai oliko se aasin selkä kun siten katkesi? Laitetaan kaupan päälle aasi ja aasinsiltakin.

Viikon 28 eläin: Kultakala

Etuoikeutettujemme ollessa Tenolla lohensoudussa on meidän vähäosaisten ja kateellisten otettava vaikutteita kansalliseepoksemme sepästä, joka takoi itselleen kullasta morsmaikun. Morsmaikun sijaan käsityötaidot kohdennetaan kuitenkin siis lohenkorvikkeen tekeeksi. Ja tämän viikon eläimeksi oli sentään tarjolla ihan oikeitakin otuksia, eikä mitä tahansa vaan delfiiniä, kameleonttia ja yhtä, jonka nimeä en osaa edes lausua saati sitten muistaa, joku aklolotti.

Kaikki alkoi siitä kun avattiin suolakurkkupurkki, sillä jotain piti lohettomuuttaan einehtiä. Peltipurkin irtonainen kansi näytti kelvolliselta materiaalilta jo alkukesästä asti mielessä kummitelleen aurinkokoristeen materiaaliksi. Kukkalaatikon taidetaoksen onnistumisesta oli auringonpistoksissa lyhyt matka sulaan hulluuteen eli peltipurkin loppuosan kalaksi näköistämiseen, kultakalaksi kuten otsikkoon nimesin. Suomu suomulta nitkun nitkun - saatana että alkoi tympäisemään eritoten kun loppupuolella piti alkaa oikein tosissaan käyttämään luovuutta purkin käydessä olemattoman vähiin.

Seuraavaksi: a) työllistyn Strömsön seuraavalla tuotantokaudella, b) voitan lotossa, c) jatkan ikiomaa Paska harrastus -sarjaani, d) en kommentoi.

Viikon 27 eläin: Gerbiili

In memoriam Höpö & Nöpö

Mongoliangerbiili, nykyisin tuttavallisesti vain gerbiili, on sen sortin biili, että todennäköisimmin se on toiminut mongolian-aikoinaan sekä hunni Attilan, Anni Huttilan, että Tsingis kaanin strategisena maanmuokkausagenttina. Tyhjän muropaketin punaisenräikeä pahvi maastoutuu kuin huomaamatta pieneksi silpuksi hajautettuna kerbinaarion pahnojen sekaan näiden puuhastajien pyrinnöissä.

Ongelmitta ei kuitenkaan selvitä touhukkaassa kerbinaariossakaan, sillä jokakesäiset tietyöt katkovat lomalaiskerbuusien kesämatkan alanurkkauksen Bed and Breakfast -majatalosta yläkulman huvipuistoon, jossa riemukas maailmanpyörä odottaa kävijöitä ypöyksin laakerit lamaansa vaikertain. Hätiin saapuvat ihmiskunnan siltainsinöörit tuottaen työmaalle lähimetsikön joutilaimmat pihlajanvesat sormipituuteen pätkittyinä.

Riippusillan asennuksen jälkeen menee ehkä kuutisen sekuntia, kun jo osaavat käyttää ja juoksupyörä käynnistyy kohta.